Muutamia viikkoja sitten luin jostain lehdestä uuden neulekirjan julkaisseen Anu Harkin haastattelun. Siinä Harkki kertoi opetelleensa neulomaan vasta pari vuotta sitten. Lisäksi hän väitti harrastuksen olevan rentouttavaa. Mitä tekee stressaantunut yllytyshullu? Kokeilee. Sitten onkin myöhäistä, puikossa (vrt. koukussa) on.Neulominen on yllättäen rentouttavaa. En enää kykene istumaan television ääressä ilman puikkoja ja lankakerää. Eipä olisi Arvin vaimo 30 vuotta sitten uskonut, kun epätoivoisesti yritti opettaa minulle käsityötaitoa. Siitähän ei tullut muuta kuin sota ja 30-vuotinen vastenmielisyys koko rätti- ja lankahäsläystä kohtaan.
Ensin neuloin äärimmäisenä vasemmalla olevan villasukan. Sitten sille parin. Sitten nuo pienet sinikirjavat sukat, sitten vaaleanpunaiset. Kuvan ottamisen jälkeen on syntynyt jo kaksi paria lisää, seitsemänteen pariin on langat ostettu. Niistä tulee kirjoneulesukat joululahjaksi. Niiden jälkeen kudon pitsineulehuivin, joululahjaksi senkin. Lahjan saajat syyttäkööt Anu Harkkia, niin minäkin teen, häh hää!
3 kommenttia:
Tuleeks tästäkin nyt sit semmonen neuleblogi? :) Ei vais, onnea uudesta harrastuksesta! Mun käsityöhistoriani on suunnileen yhtä lupaava kuin sinunkin, mutta yritän pysyä lujana ja kaukana puikoista ja langoista vastaisuudessakin.
Juu, ei tule :) Tästä on tullut aika hiljainen blogi, ja voi olla että hiljenee kokonaan. Tulee ehkä entinen blogi, mene tiedä.
Sinäkin Brutukseni:/
Mä en ole koskaan oppinut tekemään sukkaan kantapäätä. Enkä kyllä aio opetellakaan. _Jotain_ periaatteita pitää ihmisellä olla.
Lähetä kommentti