Lääkitys kohdallaan

Perjantaina Saksikäsi Lintunen muotoili vyötärölle ulottuneet hiuksensa uuteen uskoon. Varsin laiha lohtu on se, että lopputulos olisi voinut olla hurjempikin, kampaaja saanee tuhon jäljet siistittyä ihan kivasti, ja kasvaahan se tukka takaisin. Harmitti ihan vietävästi, mutta jostain syystä myös nauratti.

Hieman sen jälkeen Vaahteramäen Sulo kokeili millaista jälkeä saa aikaiseksi riippulukon avaimella auton oveen. Ja toiseen oveen, ja kolmanteen. Onneksi kaikki ovet olivat meidän farkku-Corollassamme, eivätkä esimerkiksi naapurin Touranissa tai toisen naapurin Octaviassa. Rahanmeno ketuttaa, uusi maalipinta kolmeen oveen ei ole halpaa lystiä. Mutta silti taas naurattikin.

Jos olisin itse ollut todistamassa edellisiä episodeja, en luultavasti olisi suhtautunut niihin kovin suurella humöörillä tapahtumahetkellä. Mutta kun olin autuaan tietämättömänä töissä, ja jälkikasvun tekoset paljastettiin minulle viinin ja illallisen äärellä viihdyttävän elokuvan jälkeen, oli helppoa lähinnä virnuilla ja päivitellä, että miten ne osaa aina yllättää.

Eniten nauratti myöhemmin se, kun huomasin Zotin säilöneen katkotut kutrit tyhjään pahvilaatikkoon ja loppusijoittaneen laatikon parikymmensenttisine hiustupsuineen kirjahyllyyn. Se mies rakastaa pahvilaatikoita syvästi, eikä todellakaan heitä koskaan mitään pois. Luultavasti jossain on pahvilaatikko, johon hän on huolella kerännyt kynsienleikkuutuokioidensa tulokset. Sitä laatikkoa en totisesti halua löytää.

Eilen illalla kesken viikon kovalevytallennusten katselun televisio sanoi poks ja pimeni. Ääni sentään jäi. Arvaatte varman, että harmitti, mutta myös nauratti. Uusi töllötin on ollut hankintalistalla jo ainakin vuoden, mutta koska Zot haluaa harkita ja vertailla ja tutkia ja hieroa ja vetkutella päätöksiä, uusi töllötin on vielä kaupassa. Eilen päivällä hän vihdoin viimein sai päätetyksi mihin ominaisuuksiin ja kokoon hän on valmis panemaan rahaa, ja heti illalla vanha poksahtaa.

Mikähän mukava yllätys tällä päivällä onkaan varalleni varattuna. Lääkitykseni on olematon, ja se toimii.

Kesälesken elämää

Mikäs tässä on ollessa, töihin voi unohtua rauhassa, kotona voi huolella olla tekemättä mitään kodinhoidollisia hommeleita, öisin voi nukkua diagonaalisesti äksänä kuin muinoin miehetönä elellessään konsanaan. Elämä olisi täydellistä, jos kesälesken auto ei olisi lomamatkalla jossain päin Suomea, tai jos ko. leski asuisi lähempänä ruokakauppaa, tai jos edes julkinen liikenne palvelisi kaupassa kävijää ilman, että täytyy ensin kävellä yhtä kauas kuin lähin kauppa ja sitten sama toiseen suuntaan kasseja raahaten. Onneksi sitä voi sentään nakitaa lukemattomien maitolitrojen rahtaamisen skootteroidulle teinille.

Oikea jalka ei tykkää runsaasta kävelystä. Vuosi sitten nilkassa oli jokin salaperäinen vaiva, turvotusta ja kipua, ihan kuin olisin nuljauttanut sen. Jalka kipeytyi kesken työpäivän, joten en ilmeisesti ollut nyrjäyttänyt sitä kännipäissäni ja sitten unohtanut koko hommaa. Mitään näkyviä vaurioita ei röntgenkuvissa ilmennyt, eikä mitään selitystä löydetty. Kinttu parani itsekseen noin kuukaudessa. Nilkaan jäi soma ominaisuus: kävelyäni säestää varsin kuuluva naksahtelu.

Tässä taannoin toimiston vastaanottoaulan vahattu lattia yllätti, suoritin sarjan akrobaattisia tasapainoiluliikkeitä ja vältyin nipin napin kuukahtamasta kärsälleni. Mutta nilkka, ja mikä vielä pahempaa, polvi tykkäsivät taiteilusta kyttyrää. Nyt ei naksu vain nilkka, nyt ruskaa myös polvi. Pitäisi ehkä käydä näyttämässä sitä lääkärille, mutta en ole kehdannut, kun ei sille kuitenkaan mitään ole tehtävissä. Enkä ole nyt yhtään siinä mielentilassa, että haluaisin kuulla saarnaa ylipainon vaaroista yleensä ja alaraajojen nivelille erityisesti. Tietoa on, teoria on hallussa mutta käytäntö tökkii, henki on altis mutta liha heikko. Jos näette jossain pirullisen liukasliikkeisen motivaation, se on todennäköisesti minulta karannut yksilö. Pankaa pulloon ja lähettäkää tänne, löytäjälle tuntuva palkkio.

Kesälesken elämä päättyy tällä erää sunnuntaina. Huomenna ehdin siis vielä viettää syntistä elämää pääkaupungin sykkeessä, hyvässä seurassa, kevyesti syöden ja alkoholipitoisia juomia nauttien. Turhamaista kenkähullua tosin surettaa, että kärttyinen kinttu ei kestä jumalaisia peep-toe pistokkaitani, jotka olisivat omiaan syntiseen kesäleskielämään. Pitää tyytyä näihin matalakantaisiin tylsimyksiin, onneksi väri sentään on kaikkea muuta kuin järkevä.

Ensi viikolla taidankin siirtyä kengistä kokonaisiin päivän asu -postauksiin, kuvineen, hinta- ja ostospaikkatietoineen.