Neljä työpaikkaa, jotka minulla on ollut elämäni aikana:
1. Porrassivooja
2. R-kioskin myyjä
3. Kaupan myyjä (kassa, lihatiski, leipätiski)
4. Osastosihteeri
Neljä elokuvaa, joita voin katsoa uudestaan ja uudestaan:
1. Magnolia
2. Pulp Fiction
3. Blues Brothers
4. Amadeus
Neljä paikkaa, joissa olen asunut:
1. Espoo
2. Helsingin maalaiskunta
3. Kerava
4. Vantaa
Neljä tv-ohjelmaa, joista pidän:
1. Uudisraivaaja
2. Lost
3. The 70's show
4. Sydämen asialla
Neljä paikkaa, joissa olen käynyt lomalla:
1. Sysmä
2. Hua Hin
3. Lido di Jesolo
4. Ierapetra
Neljä suosikkiruokaani:
1. Green curry
2. Broileri-pekonirisotto
3. Tuliset tortillat, täytteellä ei väliä
4. Pastaa Aurajuustokastikkeella
Neljä saittia, joilla käyn päivittäin:
1. Blogilista.fi
2. Iltasanomat.fi
3. Nettiyhteisöni
4. Goolgle.com
Neljä paikkaa, joissa olisin mieluummin juuri nyt:
1. Elokuvissa
2. Teatterissa
3. Iltapäivädrinkillä hyvässä seurassa
4. Hotellihuoneessa paksun kirjan ja naposteltavien kanssa
31. tammikuuta 2006
29. tammikuuta 2006
Kerta se on ensimmäinenkin
Kävin Lintusen kanssa kaupassa. Olisin halunnut mennä yksin, mutta Lintunen ilmoitti, että tulee mukaan. Kun vähän pettyneenä ihmettelin, että enkö voikaan mennä yksin (yksinäisyysosastollani on hirvittävää vajausta), Lintunen totesi hyvin tyynesti. "No, ilmeisesti et." Niin sitä sitten mentiin.
Yksikään lapsistani ei koskaan ole kiukutellut kaupassa. Ei mitään huutoa, kaarelle heittäytymistä tai kirkunaa karkkihyllyillä. Älkää kysykö miksi, en minä tiedä. Ne ovat kiukutelleet muualla, eivät koskaan kaupassa. Lintusenkin kanssa kauppareissut ovat sujuneet mallikkaasti, vaikka hän ei ole juuri kärryissä istunut sen jälkeen kun oppi kävelemään. Hän katselee kyllä tavaroita, hypistelee houkuttelevia suklaapatukoita, ehdottaa ostettavaksi partavaahtoa ja terveyssiteitä. Mutta kun hänelle sanoo, että emme tarvitse niitä juuri nyt, hän panee kaiken takaisin hyllyyn. Paitsi eilen.
Eilen hän halusi ostaa kaksi sinisävyistä kerää 7 Veljestä moniraita -lankaa. Hän kantoi ne kärryyn ja minä kannoin ne takaisin hyllyyn selittäen ettemme tarvitse lankoja. Hän kantoi ne uudelleen kärryyn, minä kannoin ne takaisin hyllyyn, hän kantoi ne uudelleen kärryyn, minä kannoin ne takaisin hyllyyn. Selitykset langan tarpeettomuudesta eivät tuntuneet menevän perille. Miten niin ei tarvita lankaa, kyllä hän tarvitsee. Juuri näitä kahta kerää, hän tarvitsee. Lopulta lankakerät jäivät hyllyyn. Vähän kärsineinä ehkä, sillä jouduin erottamaan kyynelöivän Lintusen langoista väkisin. Talutin pettymystään marisevan Lintusta kohti liukuportaita, sinne asti hän jaksoi nyyhkiä. Liukuportaissa lankakerät jo unohtuivat ja loput ostokset löysivät tiensä kärryyn ilman välikohtauksia.
Jos minulta olisi kysytty, että missä uskoisin lapsen todennäköisimmin kiukuttelevan kaupassa, vastaukseni olisi ollut leluosasto tai karkkihylly. Mutta Lintunen on erityisen ihmeellinen iltatähti. Hän osaa yllättää. Mihin sen kanssa vielä joutuukaan, ensimmäistä kertaa.
Yksikään lapsistani ei koskaan ole kiukutellut kaupassa. Ei mitään huutoa, kaarelle heittäytymistä tai kirkunaa karkkihyllyillä. Älkää kysykö miksi, en minä tiedä. Ne ovat kiukutelleet muualla, eivät koskaan kaupassa. Lintusenkin kanssa kauppareissut ovat sujuneet mallikkaasti, vaikka hän ei ole juuri kärryissä istunut sen jälkeen kun oppi kävelemään. Hän katselee kyllä tavaroita, hypistelee houkuttelevia suklaapatukoita, ehdottaa ostettavaksi partavaahtoa ja terveyssiteitä. Mutta kun hänelle sanoo, että emme tarvitse niitä juuri nyt, hän panee kaiken takaisin hyllyyn. Paitsi eilen.
Eilen hän halusi ostaa kaksi sinisävyistä kerää 7 Veljestä moniraita -lankaa. Hän kantoi ne kärryyn ja minä kannoin ne takaisin hyllyyn selittäen ettemme tarvitse lankoja. Hän kantoi ne uudelleen kärryyn, minä kannoin ne takaisin hyllyyn, hän kantoi ne uudelleen kärryyn, minä kannoin ne takaisin hyllyyn. Selitykset langan tarpeettomuudesta eivät tuntuneet menevän perille. Miten niin ei tarvita lankaa, kyllä hän tarvitsee. Juuri näitä kahta kerää, hän tarvitsee. Lopulta lankakerät jäivät hyllyyn. Vähän kärsineinä ehkä, sillä jouduin erottamaan kyynelöivän Lintusen langoista väkisin. Talutin pettymystään marisevan Lintusta kohti liukuportaita, sinne asti hän jaksoi nyyhkiä. Liukuportaissa lankakerät jo unohtuivat ja loput ostokset löysivät tiensä kärryyn ilman välikohtauksia.
Jos minulta olisi kysytty, että missä uskoisin lapsen todennäköisimmin kiukuttelevan kaupassa, vastaukseni olisi ollut leluosasto tai karkkihylly. Mutta Lintunen on erityisen ihmeellinen iltatähti. Hän osaa yllättää. Mihin sen kanssa vielä joutuukaan, ensimmäistä kertaa.
27. tammikuuta 2006
Autoilun hurmaa
En ole koskaan mieltänyt itseäni mitenkään erityisen suuresti autoilusta nauttivaksi ihmiseksi. Nyt olen senkin puolen sisimmästäni löytänyt. Töissä ollessa tulee istuttua ratissa viidestä kuuten päivänä viikosta, näin äityslomaillessa ehkä kerran kahdessa viikossa.
Tänä aamuna minulla oli asiaa vartin ajomatkan päähän, ja kotiin tullessani yksinkertaisesti nautin siitä miltä ajaminen tuntui. Moottorin matala murina, vaihdekepin nuppi kämmenen alla, radion hiljainen musiikki. Miten auto vastaa kaasupolkimen painallukseen, kuinka kääntyy keveällä ohjauspyörän liikkeellä, myötää mutkissa. Pimeys ympärillä, mittariston himmeä kajastus. Minä ja maantie allani. Kunpa olisin vain voinut karauttaa kaukaisuuteen, ja tulla takaisin sitten joskus, myöhemmin.
Tänä aamuna minulla oli asiaa vartin ajomatkan päähän, ja kotiin tullessani yksinkertaisesti nautin siitä miltä ajaminen tuntui. Moottorin matala murina, vaihdekepin nuppi kämmenen alla, radion hiljainen musiikki. Miten auto vastaa kaasupolkimen painallukseen, kuinka kääntyy keveällä ohjauspyörän liikkeellä, myötää mutkissa. Pimeys ympärillä, mittariston himmeä kajastus. Minä ja maantie allani. Kunpa olisin vain voinut karauttaa kaukaisuuteen, ja tulla takaisin sitten joskus, myöhemmin.
25. tammikuuta 2006
Neulepolkkaa
Tämä oli joskus villainen välihaalari, kokoa 90 cm. Nyt se ei mahdu edes 60 cm pitkälle Sulolle. Leveyttä kyllä riittää, pituus jää aika paljon vajaaksi.
Muuan mies ei koskaan opi, ettei villaisia vaatteita voi pestä koneessa. Ei edes 40 asteen hienopesuohjelmalla. Joka kerta hän on yhtä hämmästynyt lopputuloksesta. En minäkään näköjään millään opi, että viisainta on hoitaa pyykkäyshommelit ihan ite, vaikka kuinka tympii. Kolmen markan suutari saa aikaiseksi viiden markan vahingon, ja meillä näitä vitosen vahinkoja on sattunut jo ihan liian monta.
20. tammikuuta 2006
Hämmästyttää ja kummastuttaa
Sulo nukahtaa yöunilleen pinnasänkyynsä, kun hänelle on vaihdettu kuiva vaippa, hänet on puettu yövaatteisiin ja imetetty piripintaan. Hän nukahtaa itsekseen hetken öristyään, huokailtuaan, piereskeltyään ja vääntelehdittyään. Hänet voi laittaa sänkyynsä puoliksi hereillä, rentona, silmät puolitangossa, ja hän nukahtaa hetken päästä. Hän nukkuun 4- 5 tuntia, herää syömään ja nukkuu sitten vielä kolme tuntia päälle. Sitten hän on valmis kohtaamaan uuden päivän.
Miksi ihmeessä Sulo ei nuku päivällä juuri viittä minuuttia pidempään muualla kuin sylissä? Jos tähtien asento on suotuisa, hän saattaa uinua vartin. Hän ei nuku pinnasängyssään, hän ei nuku vieressä parisängyssä, hän ei nuku vaunuissa, ei sisällä eikä ulkona. Hän ei nukahda vaunuissa uudelleen, vaikka vaunuja kuinka liekutettaisiin ja vatkattaisiin. Ennen nukuttajalta käsi heijaamisesta irtoaa kuin Sulo nukahtaa.
Pitäisi tietysti olla tyytyväinen siitä, että hän nukkuu edes sen kahdeksan tuntia vuorokaudessa jokseenkin levollisesti. Mutta kyllä nämä jäljelle jäävät 16 tuntia aika raskailta tuntuvat liki kuusikiloista pallopäätä kanniskellessa. Koska missään muualla kuin sylissä hän ei ole tyytyväinen kovin pitkään. Jotenkin sitä vain jaksaa. Ajattelemalla, että eteenpäin mennään koko ajan, ei tätä enää hirveän pitkään kestä. Sulohan on vasta vajaat 9 viikkoa. Ja sillä hampaattomalla, leveällä ja sydämen hyytelöksi muuttavalla hymyllä Sulo lataa äitiin jaksamista taas pitkäksi aikaa. On se niin ihana, uskokaa pois.
Miksi ihmeessä Sulo ei nuku päivällä juuri viittä minuuttia pidempään muualla kuin sylissä? Jos tähtien asento on suotuisa, hän saattaa uinua vartin. Hän ei nuku pinnasängyssään, hän ei nuku vieressä parisängyssä, hän ei nuku vaunuissa, ei sisällä eikä ulkona. Hän ei nukahda vaunuissa uudelleen, vaikka vaunuja kuinka liekutettaisiin ja vatkattaisiin. Ennen nukuttajalta käsi heijaamisesta irtoaa kuin Sulo nukahtaa.
Pitäisi tietysti olla tyytyväinen siitä, että hän nukkuu edes sen kahdeksan tuntia vuorokaudessa jokseenkin levollisesti. Mutta kyllä nämä jäljelle jäävät 16 tuntia aika raskailta tuntuvat liki kuusikiloista pallopäätä kanniskellessa. Koska missään muualla kuin sylissä hän ei ole tyytyväinen kovin pitkään. Jotenkin sitä vain jaksaa. Ajattelemalla, että eteenpäin mennään koko ajan, ei tätä enää hirveän pitkään kestä. Sulohan on vasta vajaat 9 viikkoa. Ja sillä hampaattomalla, leveällä ja sydämen hyytelöksi muuttavalla hymyllä Sulo lataa äitiin jaksamista taas pitkäksi aikaa. On se niin ihana, uskokaa pois.
19. tammikuuta 2006
Omituista tai sitten ei
Haastetta pukkaa maalta, mereltä ja ilmasta. Kaikki mahdolliset tahot lienee jo haastettu, joten en haasta ketään. Ihan riittävän haastavaa oli miettiä mitä mahdollisesti omituisina pidettäviä tapoja minulla on. Näitä voisin kuvitella ainakin jonkun pitävän omituisina juttuina. Arvioikaa itse.
1 . En käytä sukkia jollei ole pakko. (Hain juuri Juniorin autolla kaupungilta, eikä minulla ollut talvikengissä kuin pajaat jalat. Pakkasta on -22 astetta.) Sukkahousut minulla on viimeksi ollut jalassa 8. helmikuuta 2003, kun muuan kuluttajaviraston johtaja meni naimisiin Zotin serkun kanssa. Sukkahousut siksi, että stay-up -sukkiin tuli silmäpako vetäessäni niitä jalkaan, ja paljain säärin olisi ollut sopimatonta juhlia.
2. Suurta herkkuani on hapankorppu, jonka päällä on siivu Aamupala sulatejuustoa ja banaaniviipaleita. Nam!
3. Haistelen tavaroita. Tämähän on itsestään selvää, kun ostettavana on esim. saippuaa, yleispuhdistusainetta, ripsiväriä, puuteria, kynttilöitä yms. Mutta minä haistelen myös vaatteita, kenkiä, leluja, kyniä ja kirjoja ja paljon muuta.
4. Syön toisinaan aamiaiseksi kaurahiutaleita maidon kanssa.
5. Puhuessani lopetan (tai toisen katsantokannan mukaan jätän kesken) useimmat lauseeni sanaan että. Ärsyttävä tapa, jota en edes huomannut ennen kuin minulle siitä huomautettiin, että. Taistelen päästäkseni siitä eroon, että.
1 . En käytä sukkia jollei ole pakko. (Hain juuri Juniorin autolla kaupungilta, eikä minulla ollut talvikengissä kuin pajaat jalat. Pakkasta on -22 astetta.) Sukkahousut minulla on viimeksi ollut jalassa 8. helmikuuta 2003, kun muuan kuluttajaviraston johtaja meni naimisiin Zotin serkun kanssa. Sukkahousut siksi, että stay-up -sukkiin tuli silmäpako vetäessäni niitä jalkaan, ja paljain säärin olisi ollut sopimatonta juhlia.
2. Suurta herkkuani on hapankorppu, jonka päällä on siivu Aamupala sulatejuustoa ja banaaniviipaleita. Nam!
3. Haistelen tavaroita. Tämähän on itsestään selvää, kun ostettavana on esim. saippuaa, yleispuhdistusainetta, ripsiväriä, puuteria, kynttilöitä yms. Mutta minä haistelen myös vaatteita, kenkiä, leluja, kyniä ja kirjoja ja paljon muuta.
4. Syön toisinaan aamiaiseksi kaurahiutaleita maidon kanssa.
5. Puhuessani lopetan (tai toisen katsantokannan mukaan jätän kesken) useimmat lauseeni sanaan että. Ärsyttävä tapa, jota en edes huomannut ennen kuin minulle siitä huomautettiin, että. Taistelen päästäkseni siitä eroon, että.
16. tammikuuta 2006
Möllein asia naisen elämässä
Joillain naisilla kuukautiset pysyvät poissa niin kauan kun he imettävät. Vaikka vain muutaman kerran vuorokaudessa. Minulla ei. Minun kuukautiseni alkavat tasan kahdeksan viikkoa synnytyksestä. Aiemmin kuvittelin sen johtuvan siitä, että vauvat ovat tuohon mennessä lopettaneet yösyönnin ja alkaneet nukkua yön heräämättä. Koska Sulo syö edelleen öisin, minun oli luotava uusi teoria. Minun kropalleni näköjään riittää, että vuorokauteen tulee yksikin yli neljän tunnin väli imetyksille.
Sulo täytti noin tunti sitten tasan kahdeksan viikkoa. Hänen ensimmäinen yöunijaksonsa kestää noin viisi, viime yönä jopa kuusi tuntia yhteenmenoon. Sitten hän syö ja nukkuu vielä kolme tuntia. Tätä on jatkunut nyt noin viikon verran. PMS-oireet alkoivat viime viikolla. Kuukautiset tulivat tänä aamuna. Mihin saa valittaa?
Sulo täytti noin tunti sitten tasan kahdeksan viikkoa. Hänen ensimmäinen yöunijaksonsa kestää noin viisi, viime yönä jopa kuusi tuntia yhteenmenoon. Sitten hän syö ja nukkuu vielä kolme tuntia. Tätä on jatkunut nyt noin viikon verran. PMS-oireet alkoivat viime viikolla. Kuukautiset tulivat tänä aamuna. Mihin saa valittaa?
13. tammikuuta 2006
Pieni iloinen asia on...
...kun Lintunen sanoo: "Äiti, kylläpä sinä olet laittanut hyvää ruokaa!", syö hyvällä ruokahalulla ja tahtoo lisää. Kehut ovat ylimääräinen bonus, pelkkä syöminen riittää ilahduttamaan, sillä se on niin äärimmäisen harvinaista.
...kun Sulo seitsemän viikon (melkein) päivittäisen harjoittelun jälkeen viihtyy kantoliinassa peräti puoli tuntia. Tähän asti kaikki yritykset ovat olleet itkua, parkua ja ankaraa protestointia.
...kun huusholli on siivottu viimeksi viikko sitten, ja täällä on edelleen melkein siistiä.
...kun Zotilla on peli-ilta, ja hän tulee kotiin vasta yöllä. Se tarkoittaa raivoamatonta iltaa Lintuselle. Ja hermolepoa minulle.
...kun pääsen sunnuntaina elokuviin. Ehkä.
...kun saan kerrankin istua päivällä koneella ilman Suloa käsivarella. (Öisin saisi istua useinkin, mutta öisin tapaan nukkua. Tai ainakin yritän.)
...kun laskut on maksettu, etukäteen, ja vielä jäi rahaa tilille. (Tänään oli viimeinen palkkapäivä, helmikuussa alan elää vanhempainpäivärahoilla.)
...kun mieli on pitkästä aikaa levollinen.
...kun ilahtuu niin pienestä, nykyään.
...kun Sulo seitsemän viikon (melkein) päivittäisen harjoittelun jälkeen viihtyy kantoliinassa peräti puoli tuntia. Tähän asti kaikki yritykset ovat olleet itkua, parkua ja ankaraa protestointia.
...kun huusholli on siivottu viimeksi viikko sitten, ja täällä on edelleen melkein siistiä.
...kun Zotilla on peli-ilta, ja hän tulee kotiin vasta yöllä. Se tarkoittaa raivoamatonta iltaa Lintuselle. Ja hermolepoa minulle.
...kun pääsen sunnuntaina elokuviin. Ehkä.
...kun saan kerrankin istua päivällä koneella ilman Suloa käsivarella. (Öisin saisi istua useinkin, mutta öisin tapaan nukkua. Tai ainakin yritän.)
...kun laskut on maksettu, etukäteen, ja vielä jäi rahaa tilille. (Tänään oli viimeinen palkkapäivä, helmikuussa alan elää vanhempainpäivärahoilla.)
...kun mieli on pitkästä aikaa levollinen.
...kun ilahtuu niin pienestä, nykyään.
10. tammikuuta 2006
Kaksivuotiaan päiväkirjasta
Ei ole kaksivuotiaan päiväkirjaa täällä, vaikka Google on sellaista jollekulle uskotellutkin. Ei ole enää kaksivuotiastakaan, Lintunen on melkein kolmen jo. Kaksivuotiaana elämä oli jokseenkin helppoa vielä, vaan nyt on toisin. Liekö syynä iän karttuminen, vai pikkuveljen syntymä. En tiedä, eikä tiedä Lintunenkaan, mutta hankalaa on.
Arkipäivisin kaikki vielä menee kuten ennenkin. Lintunen on oma hurmaava itsensä, kiukuttelee vain satunnaisesti ja on helposti rauhoiteltavissa. Mutta illat ja viikonloput. Yhtä huutoa, parkua, hammasten kiristystä ja suurta ahdistusta. Iltaisin ja viikonloppuisin isi on kotona. Lintunen haluaa, että isi leikkii hänen kanssaan. Isi leikkiikin, mutta aina jotenkin väärin, Lintusen mielestä. Ensin Lintunen vain huusi suoraa huutoa, kädet nyrkissä, pieni vartalo täristen ja kaulajänteet kireällä. Sitten hän alkoi lyödä, ja nyt hän heittelee tavaroita. Kaikki purkaukset kohdistuvat isiin, muu perhe ei joudu niiden kohteeksi.
Lintunen on kovin iloinen kun isi tulee töistä kotiin. Mutta sitten se alkaa. Aina vain kimeämmin: "Isi, leikitään! Isi, leiki tällä! Leiki tällä kädellä!" Mutta kun isin käsi ei koskaan pitele dinosaurusta tai hevosta niin kuin Lintusen mielestä pitäisi. Ja sitten seuraa järjettömiä purkauksia, jolloin koko lapsi tuntuu menevän aivan pois raiteiltaan, eikä mikään rauhoitteluyritys tehoa. Hän on kalpea, kireä ja ahdistunut, ei tunnu kuulevan, ei näkevän, ei vastaanottavan mitään.
Mustasukkaisuutta, menee ohi, sanotaan neuvolasta. Antakaa huomiota. Myönteistä huomiota on kyllä annettu ja annetaan kaiken aikaa. Mutta silti raivokohtaukset tuntuvat vain yltyvän päivä päivältä suurempiin mittoihin. Ero ennen niin rauhallisen ja tasaisen lapsen ja tämän raivoisan tuntemattoman välillä on valtava. Jaksamisen rajat alkavat tulla kaikilla vastaan. Minä kärsin, isi kärsii, ja ennen kaikkea Lintunen kärsii. Putken päässä näkyy pelkkää pimeää. Pelkkää pimeää.
Arkipäivisin kaikki vielä menee kuten ennenkin. Lintunen on oma hurmaava itsensä, kiukuttelee vain satunnaisesti ja on helposti rauhoiteltavissa. Mutta illat ja viikonloput. Yhtä huutoa, parkua, hammasten kiristystä ja suurta ahdistusta. Iltaisin ja viikonloppuisin isi on kotona. Lintunen haluaa, että isi leikkii hänen kanssaan. Isi leikkiikin, mutta aina jotenkin väärin, Lintusen mielestä. Ensin Lintunen vain huusi suoraa huutoa, kädet nyrkissä, pieni vartalo täristen ja kaulajänteet kireällä. Sitten hän alkoi lyödä, ja nyt hän heittelee tavaroita. Kaikki purkaukset kohdistuvat isiin, muu perhe ei joudu niiden kohteeksi.
Lintunen on kovin iloinen kun isi tulee töistä kotiin. Mutta sitten se alkaa. Aina vain kimeämmin: "Isi, leikitään! Isi, leiki tällä! Leiki tällä kädellä!" Mutta kun isin käsi ei koskaan pitele dinosaurusta tai hevosta niin kuin Lintusen mielestä pitäisi. Ja sitten seuraa järjettömiä purkauksia, jolloin koko lapsi tuntuu menevän aivan pois raiteiltaan, eikä mikään rauhoitteluyritys tehoa. Hän on kalpea, kireä ja ahdistunut, ei tunnu kuulevan, ei näkevän, ei vastaanottavan mitään.
Mustasukkaisuutta, menee ohi, sanotaan neuvolasta. Antakaa huomiota. Myönteistä huomiota on kyllä annettu ja annetaan kaiken aikaa. Mutta silti raivokohtaukset tuntuvat vain yltyvän päivä päivältä suurempiin mittoihin. Ero ennen niin rauhallisen ja tasaisen lapsen ja tämän raivoisan tuntemattoman välillä on valtava. Jaksamisen rajat alkavat tulla kaikilla vastaan. Minä kärsin, isi kärsii, ja ennen kaikkea Lintunen kärsii. Putken päässä näkyy pelkkää pimeää. Pelkkää pimeää.
6. tammikuuta 2006
Ryöhköhkräääh, sanoi Sulo
Sanoi monta kertaa peräjälkeen, varmaan vartin yhtäkyytiä. Yskä alkoi viikonloppuna, aluksi vain vienona. Nenä rupesi rohisemaan, henki kuitenkin kulki. Alkuviikosta nousi vuorokaudeksi kuume. Sitten meni pari yötä niin, että Sulo-Pallero yski tukehtumaisillaan. Eilen tämä Hulda Huoleton älysi vihdoin soittaa terveysneuvontaan ja kysyä, että ei kai sitä lääkäriin tarvii viedä, kun ei kuumettakaan ole. Neuvonnassapa olivat sitä mieltä, että tarvitsee kyllä, kun ikää on vasta hätäiset kuusi viikkoa ja kuumettakin oli ollut. Terveyskeskuksestakin järjestyi hämmästyttävästi akuuttiaika, joten lääkäriin sitten vaan, omatunto soimaten.
Lääkäri kuunteli ja tunnusteli. Lintunen avusti lääkäriä tekemään diagnosia kertomalla, kuinka pikkuveli öhisee ja röhkii öisin kuin pieni porsas. Lääkäri totesi, että ei hätää, vielä ainakaan. Mutta tarkkana pitää olla ja hakeutua lääkärin pakeille heti, jos alkaa henki loppua tai syöminen lakkaa. Noin pienet voivat vaikuttaa kovasti sairainakin yllättävän pirteiltä, ja käänne huonompaan voi tapahtua yllättäen. Pieniä keuhkoputkia laajentamaan lääkäri kirjoitti vielä mikstuuraa.
Naulakoiden tuntumassa tainnutin Suloa kotimatkaa varten maidolla suoraan tuotantolaitoksesta, kun jonkun toisen lääkärin pakeilta tuli viisikymppinen nainen pukemaan ulkovaatteita ylleen. Hän herkesi juttelemaan, että kas, täällähän syödään. Sitten hän kyseli Lintuselta, että oletkos sinä kipeä. Lintunen kielsi olevansa. Täti sanomaan, että jaa, sinun vauvasiko se onkin sairas. "Ei ole", sanoi Lintunen. Täti näytti hämmentyneeltä. "Minun vauvani jäi kotiin odottamaan", jatkoi Lintunen. Tätiä nauratti. "No niinpä tietenkin. Tällaiset vanhat tädit ne puhuvat mitä sylki suuhun tuo, ihan tyhmiä." Lintunen ei kommentoinut tyhmyyttä mitenkään, sanoipa vain, että hänen pikkuveljensä kävi lääkärillä.
Yöksi Sulolle annettiin millilitra mikstuuraa, ja kas. Hän ei sanonut yöllä kertaakaan ryöhkökräääh. Aamulla rykiminen oli taas pitkää ja omalaatuista, (kuten terveiset vaipassakin) mutta ei ollenkaan niin tukahduttavaa kuin aiemmin. Vähällä taidettiin päästä. Ikuinen opitimisti minussa kuitenkin kuiskii, että kun lapsi sairastaa jo nyt, on edessä väistämättä ensimmäisen elinvuoden aikana lääkärikäyntejä enemmän kuin kolmella sisaruksella tähän mennessä yhteensä. Lintunenkin oli sentään jo melkein kahden, ennen kuin hänet piti ensimmäisen kerran käyttää lääkärillä. Korvatulehduksesta on kärsinyt vain Junior. Kerran, kolmentoista vuoden kypsässä iässä. Tällä kertaa olisin ennustukseni kanssa enemmän kuin mielelläni väärässä. Vuoden päästä sen sitten tietää.
Lääkäri kuunteli ja tunnusteli. Lintunen avusti lääkäriä tekemään diagnosia kertomalla, kuinka pikkuveli öhisee ja röhkii öisin kuin pieni porsas. Lääkäri totesi, että ei hätää, vielä ainakaan. Mutta tarkkana pitää olla ja hakeutua lääkärin pakeille heti, jos alkaa henki loppua tai syöminen lakkaa. Noin pienet voivat vaikuttaa kovasti sairainakin yllättävän pirteiltä, ja käänne huonompaan voi tapahtua yllättäen. Pieniä keuhkoputkia laajentamaan lääkäri kirjoitti vielä mikstuuraa.
Naulakoiden tuntumassa tainnutin Suloa kotimatkaa varten maidolla suoraan tuotantolaitoksesta, kun jonkun toisen lääkärin pakeilta tuli viisikymppinen nainen pukemaan ulkovaatteita ylleen. Hän herkesi juttelemaan, että kas, täällähän syödään. Sitten hän kyseli Lintuselta, että oletkos sinä kipeä. Lintunen kielsi olevansa. Täti sanomaan, että jaa, sinun vauvasiko se onkin sairas. "Ei ole", sanoi Lintunen. Täti näytti hämmentyneeltä. "Minun vauvani jäi kotiin odottamaan", jatkoi Lintunen. Tätiä nauratti. "No niinpä tietenkin. Tällaiset vanhat tädit ne puhuvat mitä sylki suuhun tuo, ihan tyhmiä." Lintunen ei kommentoinut tyhmyyttä mitenkään, sanoipa vain, että hänen pikkuveljensä kävi lääkärillä.
Yöksi Sulolle annettiin millilitra mikstuuraa, ja kas. Hän ei sanonut yöllä kertaakaan ryöhkökräääh. Aamulla rykiminen oli taas pitkää ja omalaatuista, (kuten terveiset vaipassakin) mutta ei ollenkaan niin tukahduttavaa kuin aiemmin. Vähällä taidettiin päästä. Ikuinen opitimisti minussa kuitenkin kuiskii, että kun lapsi sairastaa jo nyt, on edessä väistämättä ensimmäisen elinvuoden aikana lääkärikäyntejä enemmän kuin kolmella sisaruksella tähän mennessä yhteensä. Lintunenkin oli sentään jo melkein kahden, ennen kuin hänet piti ensimmäisen kerran käyttää lääkärillä. Korvatulehduksesta on kärsinyt vain Junior. Kerran, kolmentoista vuoden kypsässä iässä. Tällä kertaa olisin ennustukseni kanssa enemmän kuin mielelläni väärässä. Vuoden päästä sen sitten tietää.
4. tammikuuta 2006
Löytötavaraa
Joulusiivoukseen ei pahemmin panostettu, kun oltiin oman perheen kesken ja väsyneitä. Sunnuntaina on Sulon ensimmäiset juhlat, oman suvun kesken toki nekin. Mutta suku tarkoittaa myös Lintusen ja Sulon mummaa. Mumman haukansilmältä ei välty parhaitenkaan piilotettu epäjärjestys, pölypallero eikä katastrofikasa*) eli siivottomuus. Niinpä olen tänään käyttänyt hyväkseni, sitä että Sulo on löytänyt nukkumisen kauneuden**).
Olen tehnyt kirjahyllyyn tilaa siirtämällä kirjoja hyllyihin kahteen riviin. (Pakon sanelema juttu, sillä Zot uhkasi siirtää osan kirjoista divariin, kun ei taloon lisää Lundiaakaan mahdu.) Löysin massoittain pölyä ja yhden muumioituneen jonkun, luultavasti kissan oksennuksen.
Olen raivannut naulakon alta katastrofikasalaatikon. Löysin massoittain pölyä, kissankarvoja, pilalle pestyn kirjoneuleisen villatakin (oma) , kittananvalkoisen harmaahkon samettibleiserin (Sweetien), pörssiyhtiöiden vuosikertomuksia vuodelta 2002, kaksi paria parempia kenkiä (toiset omat, toiset Zotin), taiji-tossut (kissankarvaiset, omat,) sekä vain seitsemän kuukautta sitten kadonneen ajokorttini. Pahus, että siinä onkin hyvän näköinen tyyppi kuvassa. Uudesta ajokortistani toljottaa kulahtanut kääkkä. Eipä ihme, kääkällä on ikää 14 vuotta enemmän kuin sillä paremmannäköisellä böönalla.
Jostain kun löytäisi kadonneen kauneutensa, markkina-arvonsa (työmarkkina-arvonsa, mitäs kuvittelitte), sekä oikean lottorivin jättipottiviikolle. Paitsi että jos sen jättipottirivin löytäisi, niin ei sillä markkina-arvolla sitten niin väliä olisi.
*) Kiitokset ilmaisun löytämisestä Vaasan suunnalle
**) Kiitokset tästä löydöstä Pertulle
Olen tehnyt kirjahyllyyn tilaa siirtämällä kirjoja hyllyihin kahteen riviin. (Pakon sanelema juttu, sillä Zot uhkasi siirtää osan kirjoista divariin, kun ei taloon lisää Lundiaakaan mahdu.) Löysin massoittain pölyä ja yhden muumioituneen jonkun, luultavasti kissan oksennuksen.
Olen raivannut naulakon alta katastrofikasalaatikon. Löysin massoittain pölyä, kissankarvoja, pilalle pestyn kirjoneuleisen villatakin (oma) , kittanan
Jostain kun löytäisi kadonneen kauneutensa, markkina-arvonsa (työmarkkina-arvonsa, mitäs kuvittelitte), sekä oikean lottorivin jättipottiviikolle. Paitsi että jos sen jättipottirivin löytäisi, niin ei sillä markkina-arvolla sitten niin väliä olisi.
*) Kiitokset ilmaisun löytämisestä Vaasan suunnalle
**) Kiitokset tästä löydöstä Pertulle
3. tammikuuta 2006
Lupaus
Tapanani ei ole tehdä mitään erityisiä uudenvuodenlupauksia, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen. Siivoan suuni, kertakaikkiaan ja lopullisesti. Eikä hetkeääkään liian myöhään, kuten voi päätellä Lintusen kommentista.
Taustaa: Meillä on kaksi kissaa ja kolme pitkähiuksista naista/tyttöä. Toisinaan sattuu sellaista, että hiuksia joutuu kissan elimistöön. Sieltä ne sitten tulevat aikaa myöten ulos, mutta hiuksen toinen pää jää kikkaran ja toinen kissan sisään. Joten kissa raahaa perässään sitä kikkaraa, kunnes se putoaa. Ällöä, tiedetään.
Lintunen: Äiti, tule pesemään, täällä on kissan kakka!
Äiti: No voi kakka!
Lintunen (painokkaasti): Äiti, sinä sanoit "voi kakka", mutta minä sanon kyllä "voi paskanmarjat!".
Taustaa: Meillä on kaksi kissaa ja kolme pitkähiuksista naista/tyttöä. Toisinaan sattuu sellaista, että hiuksia joutuu kissan elimistöön. Sieltä ne sitten tulevat aikaa myöten ulos, mutta hiuksen toinen pää jää kikkaran ja toinen kissan sisään. Joten kissa raahaa perässään sitä kikkaraa, kunnes se putoaa. Ällöä, tiedetään.
Lintunen: Äiti, tule pesemään, täällä on kissan kakka!
Äiti: No voi kakka!
Lintunen (painokkaasti): Äiti, sinä sanoit "voi kakka", mutta minä sanon kyllä "voi paskanmarjat!".
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
