Suloeläin järjestää

Pakko se on uskoa. Jos varsinkin kahden ensimmäisen lapsen kanssa elämä oli suht' siistiä ja rauhaisaa, kolmaskin nukkui yönsä hyvin ja enimmäkseen käyttäytyy kaupoissa ja julkisilla paikoilla, niin tämä neljäs ja viimeinen maksattaa minulla helpoista sisaruksistaan korkojen kera.

Nykyisin hän sentään herää enää ehkä kerran tai kaksi yössä, ja vieläpä nukahtaa jokseenkin helposti uudelleen. Mutta se käsittämätön tuhon ja sotkun määrä, jonka tuollainen 15 cm vajaat metriheikki saa aikaiseksi on jotain, joka ajaa minut joko ennenaikaiseen hautaan tai ehkä kaappijuopoksi. Kun selkänsä kääntää, useinmiten korjatakseen edellisen katastrofin jälkiä, Sulo ennättää jo luomaan uutta sekasortoa toisaalle. Toki hän enemmän kuin mielellään osallistuu myös siivoukseen. Hän on liiankin innokas imuroimaan, lakaisemaan, pyyhkimään pölyjä, tyhjentämään ja täyttämään niin tiski- kuin pyykkikonetta. Sulo on siitä harvinainen miessukukunnan edustaja, että hän rakastaa wc-pytyn kuurausta pönttöharjalla. Siinä vesi roiskuu, harja tansii ja mamma kiljuu yllätettyään Sulon taas kerran perusteellisesta pytyn rassauksesta.

En edes uneksi vieväni poikaa ravintolaan. Niin lapsimyönteistä syöttölää ei maailmasta löydy, että Herra Rapatessa Roiskuu ei herättäisi siellä kiusallista huomiota. Kauppaankaan en tuon kanssa lähde, jollei ole toista aikuista matkassa. Lintusen sanoin: "Sulo on niin villi luonnoltaan ja vikkelä jaloistaan." Lintusen sanastosta on myös otsikon suloeläin. Siili ei ole suloeläin, mutta varsa on. Ja kani. Minä olen vähän sitä mieltä, että myös Sulo on suloeläin, kaikesta huolimatta. Varsinkin nyt, kun hän nukkuu.

Koska olen sen arvoinen

Kuukausi sitten täytin Hulluilla Päivillä L'Oréalin arvontakupongin ja unohdin sitten koko jutun. Eilen minulle oli kannettu kotiin paketti, josta paljastui lähetekirjeen mukaan 300 euron arvosta kyseisen yrityksen tuotteita. Olo oli vähän kuin jouluna, paitsi että olin tästä paketista paljon ilahtuneempi kuin joululahjoista konsanaan. Niitä sentään osaa aina odottaa, mutta tämä tuli täysin yllätyksenä. Kerran elämässäni minullakin kävi arvonnassa tuuri.

Siilillä on piikit

Eilen oli taas yksi niitä päiviä, jolloin tekee mieli vetää

1. koko maailmaa kuonoon


2. perskännit


3. ranteet auki.

Tekemättä jäi kaikki kolme eilenkin, eikä vähiten Kiroilevan Siilin ansiosta. Siili valaisee synkimmänkin päivän, halusin tai en.

Kannattaa tutustua myös piirtäjän sarjakuvablogiin. Milla on parikymmentä vuotta nuorempi kuin minä, mutta tunnen häneen outoa hengenheimolaisuutta. Osa noista stripeistä voisi kuvata omaa parisuhde-elämääni. Piirroshenkilöt jopa muistuttavat ulkoisesti meitä oman nörttini kanssa. En voi linkata Firman koneelta parhaisiin paloihin, koskapa niissä kiroillaan niin paljon. Se DDR-score, nääs.

Mitäs minä sanoin

Lintunen kävi eilen foniatrilla. Jouduimme odottamaan vastaanotolle pääsyä vartin verran yli sovitun ajan, ja siinä ajassa Lintunen ehti kyllästyä, hermostua ja muuttua totaalisen yhteistyöhaluttomaksi. Mikään ei takaa, että hän olisi ollut paljoakaan sävyisämpi, vaikka olisimme päässeet sisään ajallankin. Mutta olipahan kerrankin (tai oikeastaan toisen kerran) lääkärin vastaanotolla autenttinen tilanne. Tällä kertaa likka ei sentään vetänyt itkupotkuräkäraivareita, vaikka varmaan mieli teki. Ehei, sen sijaan hän mykistyi totaalisesti. Fiksu lapsi tietää, mistä narusta kannattaa missäkin paikassa nykäistä. No, kyllä hän lopulta lientyi ja muuttui puheliaaksi ja aurinkoiseksi jurottavan mykkyyden, alta kulmain tuijottelun ja silmien muljauttelemisen sijaan.

Alustava diagnoosikin saatiin: vaikea dyspraksia. Kieli ja kitalaki eivät toimi ollenkaan niin kuin niiden pitäisi. Lintusella on luultavasti rakenteellinen poikkeama, joka estää tiettyjen konsonanttien muodostamisen. Sen varmistamiseksi (ja myös sen, ettei ongelmaan tarvita kirurgista korjausta) pitää lapsen nenänielu joko tähystää (ei tule onnistumaan) tai sitten on saatava otetuksi päästä röntgenkuva. Vaikeaa tulee olemaan sekin, koska silloin nenään on ruiskutettava varjoainetta, minkä lisäksi Lintunen on saatava sanomaan tiettyjä asioita, jotta saadaan valideja kuvia. Niinpä Lintunen pistettiin jonoon osastojaksoa varten. Hitaasti lämpiävää Lintusta ei ehditä yksittäisellä poliklinikkakäynnillä tutkia ja testata riittävästi, kun kolme varttia vähintään menee lapsen lämmittelyyn. Lisäksi osastojakson aikana saadaan toivottavasti otettua myös EEG mm. epilepsian poisulkemiseksi (tai löytämiseksi). Lintunen sai myös lähetteen lastenpsykiatriseen konsultaatioon, koska hänellä voi olla muutakin ongelmaa kuin pelkkä dyspraksia.

Nyt siis odotamme. Ensin lääkärin c-todistusta korotetun hoitotuen hakemiseksi ja puheterapian järjestämiseksi. Tarve on 70 tuntia vuodessa, eikä sitä kunnallisen puheterapian kautta pystytä järjestämään. Odotamme kutsua psykiatrin konsultaatioon, odotamme kutsua osastojaksolle. Odotamme, että lapsi kasvaa, hänet saadaan tutkikttua ja kuvattua ja suostuvaiseksi pitämään suussaan kojetta, jonka avulla kielen motoriikkaa saadaan korjattua. Pessim Realisti minussa sanoo, että mitään hoitotukea ei tipu, ei sitä ole irronnut selvemmin tarpeessa olevillekaan. Äiti minussa on helpottunut, että asiat sentään etenevät, vaikka hitaastikin. Että vihdoinkin lasta aletaan tutkia, että vihdoinkin joku muukin kuin minä on sitä mieltä, että Lintunen on vähintäänkin hieman erityinen. Olen jonkinlaisen synkeän tyytyväisyyden vallassa: että pitkin taas olla oikeassa.

Shampanjaa ja ruusuilla tanssimista

Sweetie täytti eilen kahdeksantoista vuotta. Tapahtumaa juhlittiin ruusuin, kuohujuomin ja kakuin. Lintunen auttoi minua edellisenä iltana kakkupohjan leipomisessa nuolemalla vispilöitä ja vatkauskulhoa. Hän seurasi tarkkaavaisesti voileipäkakun rakentamista, ja ihmetteli aionko valvoa koko yön. Ilmeisesti tästä huolestuneena hän piti minulle seuvaavan puheen:

"Kuule äiti. Sovitaanko, että jatkaisit tuota aamulla ja
menisit nyt nukkumaan.
Katsos, jos et nuku tarpeeksi niin olet sitten niin
kärttyinen aamulla.Mitä jos menisit nyt nukkumaan, jookos."

(Vannon, että lapsi käytti juuri näitä sanoja, olkoonkin että muutama konsonatti puuttui välistä tai oli korvattu jollain toisella.)

Niinpä me menimme nukkumaan, vaikka kello olikin vasta yhdeksän.

Vieraita kävi runsaasti, nuoria naisia ja miehiä. Osa oli minulle uudempia tuttavuuksia, osan olen tuntenut jo alakoululaisesta asti. Ohjelmapuolesta vastasivat Lintunen ja Sulo, jotka vetivät monen tunnin shöyn. Lintunen oli puketunut parhaimpiinsa. Vahinko vain, että mumman tuoma vaaleanpunainen hörselö oli tarkoitettu vähintäänkin kaksi vuotta nuoremmalle lapselle. Kaksi vuotta sitten Lintusta ei moinen riepu kiinnostanut vähäänkään, mekot olivat kauhistus. Mutta nyt. Lintunen iski silmänsä tuohon prinsessaleikkiin tarkoitettuun uskomattomaan marenkiin. Päällehän se piti saada, mielellään olisi pitänyt saada vielä siivet selkään, mutta ne pitävät majaa mummolassa, eikä niitä sieltä tähän hätään lennättänyt millään. Koko päivän lapsi keikkui liian pienessä leningissään ja herätti hilpeyttä vierasjoukossa. Sulo keskittyi söpöilemään. Hän hoiti sen niin suvereenisti, että jopa lapsia avoimesti inhoava teini suli Sulon suloisuuden edessä ottamaan pojan syliinsä.

Illalla hihittelevä ja kikatteleva väki poistui juhlimaan täysi-ikäisyyden saavuttamista ravintolaan, ja siellähän menikin sitten myöhään. Tai oikeastaan myöhään meni jatkoilla. Sweetie oli kotiutunu noin 5.30. Olipa hyvä, etten valvonut odottamassa.

Juhliminen saavuttaa huipennuksensa ensi lauantaina, jolloin Sweetie pitää nuorisoseurantalolla yhteissynttäribibikset viikkoa nuoremman ja viikkoa vanhemman ystävänsä kanssa. Niihin juhliin mamma saa osallistua kuskaamalla juhlakaluja ja vieraita takaisin kulttuurikaupungin yöhön. Lupaa huolehtimiseen ja hermoiluun ei ole annettu, mutta tuleepa tuota varmasti harrastettua ihan luvattakin. On tämä sellaista tanssia ruusuilla, ettei paremmasta väliä.