Kymmenen kärsivällisyyttä*

Pistäydyimme Lintusen kanssa puheterapeutilla perjantaina. Lintunenhan sai Kelan maksamaa yksityistä, intensiivistä puheterapiaa viime syksystä juhannukseen ja oppi muutamassa kuukaudessa melkein kaikki klusiilit. Viimeisistä karkulaisista hän sai kiinni heinäkuussa, ja kävimme nyt kontrollissa samalla terveyskeskuksen puheterapeutilla, jonka luona Lintunen alkujaan kolmivuotiaana testattiin. Silloisen lausunnon mukaan Lintusen kielelliset taidot olivat vahvat: puheen ymmärtäminen ja sanavarasto ylittivät reilustikin ikäodotukset. Puheilmaisu taas oli huomattavan epäselvää, niin että muut eivät ymmärtäneet Lintusta, mikä taas aiheutti sosiaalissa tilanteissa merkittäviä vaikeuksia.

Tänään tulleessa lausunnossa todetaan Lintusen olevan kielellisesti lahjakas, sekä puheen ymmärtämisen että tuottamisen taidot ylittävät ikäodotukset, kielellinen tietoisuus ja aktiivinen sanavarasto ovat vahvoja (yli 7 v. tason), puhe on selkeää, eikä äännevirheitä enää ole. Puheterapian tarvetta ei enää ole. Vaikeasti [kommunikaatio]vammaiseksi luokiteltu lapseni on taas diagnoositon. Ainakin vähän aikaa, sillä poissaolokohtaukset yhdessä vuosi sitten otetussa EEG:ssä näkyneiden poikkeamien kanssa viittaavat epilepsiaan. Uusiin tutkimuksiin pääsyä jonotellessa otamme rauhallisesti ja iloitsemme saavutetuista konsonanteista.

*Lintusella on sanojensa mukaan kymmenen kärsivällisyyttä. Tänään hän ilmoitti kiukkuisena, että neljä on jo mennyt. Vain neljä tänään. Ennen muinoin, aikana ennen konsonantteja, ne kärsivällisyydet tuppasivat menemään vilauksessa kaikki kymmenen. Eikä sitten ollut kivaa kellään. Tänään jäi vielä kuusi varastoonkin, kyllä on elämä mennyt mukavaksi. En valita.

Päivä pilalla

Sain ajokortin melkein neljännesvuosisata sitten, enkä ole koskaan ollut osallisena kolarissa, mutta tänään kolahti. Olin lähtenyt töistä puoli tuntia normaalia myöhemmin, mikä tarkoitti sitten ruuhkaa Sturenkadun ja Mäkelänkadun risteyksessä. Jono seisoi vihreissä valoissa, minä viimeisenä. En ensin tajunnut, että miksi auto tärähti ja mikä oli se tympeän peltinen rysähdys, mutta äkkiäkös siitä tokenin noitumaan niin että peräänajaja varmasti kykeni lukemaan huulilta, vaikkei mitään kuullutkaan. Nöyränän poikana tuo heti myönsi syyllisyytensä, paperit täytettiin ja minä olin yllätyksekseni kolea kuin pohjoistuuli pakkasella.

Pelti on peltiä, henkilövahinkoja ei sattunut, vaikka niska vähän nitkahtikin ja päätä särkee edelleen. Onneksi peräänajajalla ei ollut vauhtia edes nopeusrajoituksen mukaista neljääkymppiä, tai jälki olisi voinut olla pahempaa, ja onneksi olin jättänyt edelläni olevaan hieman rakoa, tai muuten peltiä olisi ruttaantunut sekä edestä että takaa, ja vielä siitä edessä olleesta autostakin. Silti harmittaa ylimaallisesti, kaikki pellin oikomiseen tuhraantuva aika ja vaiva.

Huomenna on onneksi vapaa- ja huolehdi itsestäsi päivä. Nyt kun vielä malttaisi pitää päivän vapaana, eikä alkaisi lonksotella läppärin kantta ja ihan vaan pikkuisen rusnata pikku pikku raporttia. Ihan vaan pikkuisen.

Naisten välisestä ystävyydestä

Kun kirjoitin ensimmäisen viestin odottavien äitien nettipalstalle, en tosiaankaan kuvitellut kuusi vuotta myöhemmin kiipeäväni samassa seurassa lokakuisena yönä Erottajan pelastusaseman torniin ihailemaan öisen kaunista Helsinkiä. Sinne minä kuitenkin eilen kipusin, epäkäytännöllisissä korkokengissä, reidet kivistäen, keuhkot pihisten ja pulssi takoen kuin viimeistä päivää. Voin kertoa, että kannatti. Näkymä öiseen Helsinkiin oli sanoinkuvaamattoman hieno.

Jotain sanoinkuvaamattoman hienoa on mielestäni myös siinä, että vaikka suurinpiirtein ainoa meitä yhdistävä tekijä on se, että jokaisella meistä on noin viisivuotias lapsi, me tulemme pitkienkin matkojen takaa, jopa ulkomailta asti, viettääksemme muutaman tunnin yhdessä. Itse olin tänään varsin nuutunut ja hiljainen flunssan jälkimainigeissa ja edellisen illan aamuyöhön venyneiden rientojen jäljiltä, mutta tunsin oloni kotoisaksi seurassa. Taustojen, elämäntilanteiden, ammattien, persoonien ja miksei ikävuosienkin kirjo on varsin laaja, mutta silti, tai ehkä pikemminkin juuri siksi koen yhdessäolon antoisaksi.

Pidän näistä naisista. Uljaista, pätevistä, lahjakkaista, älykkäistä, kauniista, kunnioitettavista tavallisista suomalaisista naisista. Mikä parasta, minä olen yksi heistä. Saa kadehtia.