Aina saa surra ja murehtia

Sweetie on kyllästynyt koulunkäyntiin. Hän tahtoo kirjoitusten jälkeen vuodeksi maailmalle, vaikka banaaneja lastaamaan. Jotenkin arvasin, että tämä on vielä edessä. Sweetiellä on ollut monta vuotta (ja on toki edelleenkin) selkeä tavoite ammatin suhteen. Opiskeluväsymys on kuitenkin ollut näkyvissä oikeastaan koko syksyn, jaksoarviointien numerot ovat olleet laskusuunnassa. Alkuviikosta Sweetie kysyi, että onko hänen pakko mennä yliopistoon. (On, jos haluaa toiveammattiinsa, muuten ei.) Olemme käyneet pitkin viikkoa keskusteluja eri vaihtoehdoista, joista osa nostaa äidiltä tukan pystyyn. Juuri nyt lapsi on päätymässä siihen, että hän käy pääsykokeissa vuoden päästä kesällä. Jos opinahjon ukset aukeavat, viilataan suunnitelmia sen mukaan. Jos käteen ei jää muuta kuin pyrkimiskokemusta, nuori ja rohkea aikoo suunnata vapaaehtoistyöhön maailmalle ja pyrkiä seuraavana kesänä uudelleen. Äidin sydäntä kylmää, mutta tämä nyt kuitenkin kuulostaa suunnitelmalta, ihan kohtuulliselta suunnitelmalta. Elämä on Sweetien, eikä hänen tarvitse elää sitä niin kuin se minusta olisi parasta elää.

Pienten puolestakin saa surra ja murehtia. Päiväkotijärjestelyihin on tulossa muutoksia vuoden 2008 alusta. Huonoin vaihtoehto on se, että tenavat siirretään toiseen päiväkotiin tammikuussa 2008, mutta Lintunen palaa eskariin entiseen päiväkotiin elokuussa 2009, jolloin Suloa kuskataan ensin kotoa reipas kilometri pohjoiseen ja sitten Lintusta siitä pisteestä vajaat 3 km etelään. Ei ole mukavaa sekään, mutta eniten huolestuttaa äärimmäisen huonosti muutoksiin sopeutuvan Lintusen hyvinvointi. ”Lapset kasvavat”, oli kaupungin päivähoidon johtajan virkamiesvastaus. Paras vaihtoehto on se, että Lintunen pääsee kielikylpyryhmään ja saa jäädä entiseen paikkaan, jolloin Sulo kielikylvetettävän sisaruksena ja erittäin potentiaalisena kielikylpyläisenä itsekin saa jäädä samaan taloon. Tämä tietysti edellyttää, että Lintunen soveltuu kielikylpyyn, sekään kun ei ole tuon lapsen kohdalla mitenkään itsestään selvää. Taas saa harmaantua näitä miettiessä. Onneksi aikaa on vielä melkein vuosi.

Sulosta sitä vielä saa huolta kantaakin. Poika on varsinainen Vaahteramäen Eemeli ja lisäksi onnettomuusaltis. Toistaiseksi vauriolistalla on vasta katkenneet maitohampaat ja hiusmurtumainen leuka, mutta eipä tuota ikääkään vielä paljoa ole. Vielä on äidillä monta huolen täyttämää vuotta tulossa, toivottavasti.