Olen viettänyt sosiaalista elämää

Kävin tiistaina syömässä hyvän ystäväni kanssa. Ennen tapasimme melkein jokaisena arkipäivänä, koska olimme molemmat Firman leivissä. Nyt meistä ei ole siellä enää kumpikaan, ja asuinsijojemme välilläkin on ehken sellaiset 65 km, joten tapaamisia on harvemmassa. Soiteltua, tekstailtua ja sähköpostiteltua tulee sitäkin useammin. Ihanaa oli nähdä silmästä silmään, tuntea sielujen sympatiaa ja oikeanlaista kemiaa. Huomata, kuinka ikävä oli ollut keskustelua, Solin kuivaa huumoria ja paikalleen nasautettuja kommentteja.

Tänään kävin juomassa yhdet kahdet kolmet toisen entisen Firmalaisen kanssa. Oli vähintäänkin yhtä ihanaa tavata häntä. Tuntui kuin emme olisi nähneet vuoteen, vaikka viimeisimmästä tapaamisesta ei ole kuin vajaat kaksi kuukautta, puhelusta viikko, sähköpostista kaksi päivää ja tekstarista ei sitäkään. Vilkastus virtuaalisesti tai puhelimitse on piristävä, mutta Vilkastus livenä vaikuttaa kuin ziljoona tujausta endorfiinia.

Juuri nyt elämä on autuasta, kaikki osaset tuntuvat olevan kohdallaan. On mies, jota rakastan yhtä kiihkeästi, mutta vielä syvemmin kuin vajaat kymmenen vuotta sitten. On neljä erinomaisen ihanaa lasta, jotka ilahduttavat joka päivä. (Eivät tietenkään kaikki joka päivä, mutta jokainen vuorollaan.) On ystäviä, samankaltaisia, mutta erilaisia (same same but different, you know), on Tädit, on Sol ja on Vilkastus. On työ, josta pidän päivä päivältä enemmän. On terveyttä niin minulla kuin läheisillänikin. Juuri nyt kaikki on hyvin. Juuri nyt olen onnellisempi kuin ehkä koskaan olen ollut.