Naisten välisestä ystävyydestä

Kun kirjoitin ensimmäisen viestin odottavien äitien nettipalstalle, en tosiaankaan kuvitellut kuusi vuotta myöhemmin kiipeäväni samassa seurassa lokakuisena yönä Erottajan pelastusaseman torniin ihailemaan öisen kaunista Helsinkiä. Sinne minä kuitenkin eilen kipusin, epäkäytännöllisissä korkokengissä, reidet kivistäen, keuhkot pihisten ja pulssi takoen kuin viimeistä päivää. Voin kertoa, että kannatti. Näkymä öiseen Helsinkiin oli sanoinkuvaamattoman hieno.

Jotain sanoinkuvaamattoman hienoa on mielestäni myös siinä, että vaikka suurinpiirtein ainoa meitä yhdistävä tekijä on se, että jokaisella meistä on noin viisivuotias lapsi, me tulemme pitkienkin matkojen takaa, jopa ulkomailta asti, viettääksemme muutaman tunnin yhdessä. Itse olin tänään varsin nuutunut ja hiljainen flunssan jälkimainigeissa ja edellisen illan aamuyöhön venyneiden rientojen jäljiltä, mutta tunsin oloni kotoisaksi seurassa. Taustojen, elämäntilanteiden, ammattien, persoonien ja miksei ikävuosienkin kirjo on varsin laaja, mutta silti, tai ehkä pikemminkin juuri siksi koen yhdessäolon antoisaksi.

Pidän näistä naisista. Uljaista, pätevistä, lahjakkaista, älykkäistä, kauniista, kunnioitettavista tavallisista suomalaisista naisista. Mikä parasta, minä olen yksi heistä. Saa kadehtia.

Olen viettänyt sosiaalista elämää

Kävin tiistaina syömässä hyvän ystäväni kanssa. Ennen tapasimme melkein jokaisena arkipäivänä, koska olimme molemmat Firman leivissä. Nyt meistä ei ole siellä enää kumpikaan, ja asuinsijojemme välilläkin on ehken sellaiset 65 km, joten tapaamisia on harvemmassa. Soiteltua, tekstailtua ja sähköpostiteltua tulee sitäkin useammin. Ihanaa oli nähdä silmästä silmään, tuntea sielujen sympatiaa ja oikeanlaista kemiaa. Huomata, kuinka ikävä oli ollut keskustelua, Solin kuivaa huumoria ja paikalleen nasautettuja kommentteja.

Tänään kävin juomassa yhdet kahdet kolmet toisen entisen Firmalaisen kanssa. Oli vähintäänkin yhtä ihanaa tavata häntä. Tuntui kuin emme olisi nähneet vuoteen, vaikka viimeisimmästä tapaamisesta ei ole kuin vajaat kaksi kuukautta, puhelusta viikko, sähköpostista kaksi päivää ja tekstarista ei sitäkään. Vilkastus virtuaalisesti tai puhelimitse on piristävä, mutta Vilkastus livenä vaikuttaa kuin ziljoona tujausta endorfiinia.

Juuri nyt elämä on autuasta, kaikki osaset tuntuvat olevan kohdallaan. On mies, jota rakastan yhtä kiihkeästi, mutta vielä syvemmin kuin vajaat kymmenen vuotta sitten. On neljä erinomaisen ihanaa lasta, jotka ilahduttavat joka päivä. (Eivät tietenkään kaikki joka päivä, mutta jokainen vuorollaan.) On ystäviä, samankaltaisia, mutta erilaisia (same same but different, you know), on Tädit, on Sol ja on Vilkastus. On työ, josta pidän päivä päivältä enemmän. On terveyttä niin minulla kuin läheisillänikin. Juuri nyt kaikki on hyvin. Juuri nyt olen onnellisempi kuin ehkä koskaan olen ollut.

Mörökölli vieköön

Pitäisihän se tietää. Että kun lupaa ja (melkein) vannoo, ettei ilmoisna ikinä, ei kuuna kullanvalkeana. Tai mörökölli minut vieköön. Niin sitä sitten yhtenä aamuna herää ja huomaa olevansa kihloissa.

Sisarusrakkautta

Perjantai-iltapäivällä takapenkiltä kuultua:

Lintunen: Sulo, oletko isin rakas vai oletko äidin rakas?
Sulo: Olen Lintusen rakas. Olen Lintusen kainaloinen. Olen Lintusen mustapallero.
Lintunen (nauraa hersyvästi): Minun kainaloinen, mustapallero! Äiti, kuulitko, Sulo on minun mustapalleroni!

Naapurini Totoro on katsottu usein ja hartaasti. Mutta että mustapallero?

Kun vähän pintaa raaputtaa....

...niin löytyy se romantillinen puoli meistäkin: yhdeksän vuoden ja kahden kuukauden jälkeen me yhä istumme elokuvateatterin pimeydessä käsikädessä. Ensimmäinen elokuva, jota kävimme yhdessä katsomassa oli Enemy of the State, viimeisin I Am Legend. Ilmankos ilmassa leijui amoriineja jousipyssyineen.

Hyvää seuraa

En ole viettänyt uutta vuotta yksin kai koskaan, enkä usko että ihan vähään aikaan saan siihen toista tilaisuutta. Vaan nyt. Nyt puolet perheestä on vielä sukuloimassa toisaalla, minun raukan oli raahauduttava töihin. Kuudesosa perheestä on toisen perheensä luona ja toinen kuudesosa juhlii nuoruuden innolla ystäviensä kanssa. Se viimeinen kuudesosa lainaa kuolleen runoilijan sanoja kuvaamaan tuntojaan:

Yön tunnit ovat upeita, kun istun
yksin valveilla.
Perhettäni rakastan, kun en sitä näe.
Ja ystäviä jumaloin. Lasi viskiä,
ja hiukan hiipunut tuli, grammaria
veivaan hiljaa. Itsekseni nautiskelen,
hyvää seuraa rakastan.

Tarvitaan vain soitin, levyjä tai
kirjahylly, valokuva-albumi.
Kompanjeeraan yksin: juon lasillisen
rauhalle ja toisen intohimolle,
puhelin on mykkä. Yksikseni nautiskelen,
hyvää seuraa rakastan.
- James Simmons

Onnellista uutta vuotta sinullekin, mielenrauhaa, hyvää seuraa makusi mukaan.