Ilman Lintusta ja Suloa todennäköisesti tappaisin itseni työllä. Nyt en voi, kun on pakko hakea lapset hoidosta. Ruokaa on laitettava, pyykkiä on pestävä, satuja luettava ja oltava läsnä eikä vain paikalla. Ja se on onni se.
Tänään tein yhdeksän ympäripyöreää tuntia töitä. Kävin vessassa 4:20, söin aamiaisen 5:15, olin bussipysäkillä 5:55. Avasin koneen toimistolla 6:45 ja suljin sen 16:15. Päiväkodin pihalla oli 16:57 enää kaksi lasta ja yksi hoitaja. (Ja kerrankin Lintunen sanoi, että tulit liian myöhään. Yleensä hän syyttää minua siitä, että tulen liian aikaisin.) Päivän toinen visiitti posliinipytyllä klo 17:15, ensimmäinen ateria aamiaisen jälkeen 17:40. Eilen tein myös yhdeksän tuntia töitä, mutta ehdin sentään käydä kerran vessassa ja syödä lounaan ruokalassa. Huomenna lienee edessä samaa lajia, tilintarkastajilla höystettynä.
Yhä useammin teen töitä myös kotona, iltaisin ja viikonloppuisin. Sitä se kannettava ja etäyhteys teettää. Syön liikaa ja nukun liian vähän, teen liikaa töitä ja liikun tuskin ollenkaan. Järki kertoo, että vauhtia on liikaa, mutta koska minä järkeä olen kuunnellut. Niin että onneksi on Lintunen ja Sulo jarruna kiesissä, etten ihan liekeissä vetäise itseäni piippuun. Pultut savuaa jo.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Meidän pitää mennä lounaalle taas joku päivä, että tahtisi rauhoittuu.
Mennään vaan. Tää on tätä samaa kiitolaukkaa loppuvuoden, ja sitten se rypistys vasta alkaakin.
Lähetä kommentti