Elämme jännittäviä aikoja

Kylläpä kyllä: keski-ikäiselläkin naisella on työmarkkinoilla vielä vientiä. En ottanut erinäisistä syistä paikkaa vastaan. Ovea ei kuitenkaan kokonaan suljettu. Jos muuan vireillä oleva muutos olosuhteissa ei toteudu minulla on mahdollisuus palata asiaan. Jos muutos toteutuu, niin elämä mullistuu, panen Kurkistusluukun säppiin ja avaan kenties uuden blogin. En uskalla ajatella asiaa vielä kovin paljon. Vaikka asia sinänsä on positiivinen, sen vaikutusten miettiminen aiheuttaa ahdistusta. Juuri nyt en jaksa sitä. Herään muutenkin aamuyöstä valvomaan tunniksi tai pariksi. (Tai siltä se ainakin tuntuu, olen lakannut katsomasta kelloa.) Reilun viikon päästä olen tämänkin asian suhteen viisaampi.

Asiasta kanatalouteen: Sulo-Pallero täyttää huomenna kaksi vuotta. Lapsi on niin järkyttävän ihana, että pelkään tulevani pöpiksi siitä sulouden määrästä. Hän hurmaa väkeä mennen tullen, sulattaa paatuneimpiakin sydämiä. Terveydenhoitaja ennusti Zotille 2-vuotistarkastuksessa menneellä viikolla, että Sulosta tulee vielä jotain suurta. Ajatella, että sen näkee jo noin nuoresta...

Helpotuksen päivä

Lintusen osastojakso audiofoniatrian osastolla päättyi tänään. Lapsi on perinpohjin tutkittu ja testattu. EEG:n ja laboratoriotestien tuloksia odotellaan vielä, fraxa-testin tulosta pisimpään. Tosin lääkäri piti fragile x:n löytymistä Lintusesta erittäin epätodennäköisenä, sillä hänen muut testituloksensa eivät viittaa siihen suuntaan. Lääkäri käytti tiuhaan sanoja erityisen ja lahjakas, mainiten useamman kerran myös voimakastahtoisuuden, omaehtoisuuden, kunnianhimon ja täydellisyyden tavoittelun. Tyttäreni havaittiin myös johtajatyypiksi pienryhmätilanteissa, mikä aiheuttaa toisinaan kitkaa muiden lasten kanssa. Jotenkin en ole yhtään yllättynyt.

Mitään selkeää syytä Lintusen kaikkien klusiilien (ja muutaman muun konsonantin) puutteeseen ei löydetty. Piilohalkiota hänellä ei ilmeisesti ole, vaikka röntgentutkimusta ei tehty eikä vähään aikaan tehdä. (Kas kun siinä pitää toistaa tutkimuksen aikana tiettyjä sanoja ja äänteitä, ja sepä sattuu olemaan juuri se asia, josta Lintunen järjestelmällisesti kieltäytyy. Hän ei toista mitään, varsinkaan pyydettäessä. Ei koskaan.) Menemme kesän kynnyksellä kontrollikäynnille, jollei mitään muuta välillä ilmene, ja tässä välissä Lintunen saa intensiivistä puheterapiaa. Sillä se suurin ilon aihe odotti kotona postilaatikossa: Kela on myöntänyt Lintuselle korotetun hoitotuen sekä puheterapiaa 70 h vuodessa 1.7. 2008 asti. Tuo määrä ei tosin toteudu, sillä kolme kuukautta vuodesta on jo mennyt, eikä puheterapeutilla ole mahdollisuutta kuin yhteen viikkotuntiin tarvittavan kahden sijaan. Parempi sekin kuin ei mitään. Pitkästä aikaa olen toiveikas. Asiat järjestyvät sittenkin.

Maastolla mammaa otsaan

Lintunen näki tänä aamuna Oopperan kohdalla liikennevaloissa mönkijän.

Lintunen: Katso äiti, pieni monsteri!
Äiti: No niinpä onkin, pieni mönkijä.
L: Mönkijä, aika hassu.
Ä: Niitä kyllä harvoin näkee liikenteessä. Yleensä niillä ajetaan vain pellolla tai metsässä.
L: Siis maastossa.
Ä: *Ällistys* Täsmälleen, maastossa.

Voi olla, että minulla on väärä käsitys 4,5-vuotiaitten sanavarastosta, mutta kuvittelisin ettei maaston merkitys ole kaikille sen ikäisille ihan kirkkaana mielessä.

Mitä kaikkea tuossa pienessä päässä mahtaa olla varastoituna? Miksi se kaikki tulee ulos niin epäselvässä muodossa? Siihen on haettu syytä korvaklinikan audiofoniatrisella osastolla kohta kahden viikon ajan. En ole toiveikas sen suhteen, että syy selviäisi. Mutta ainakin joitakin syitä voidaan sulkea pois. Ehkä sekin riittää. Eniten toivon tuki- ja terapiapäätöksiä Kelalta, tai jostain, että Lintusen kuntoutus saataisiin käyntiin. Ja tietysti sitä, että puheterapia myös auttaisi. Päästäisi Lintusen ulos häkistä, jonka kalterit hän itse on yhä selkeämmin alkanut tajuta.