Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lintunen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lintunen. Näytä kaikki tekstit

19. marraskuuta 2008

Ajatuspuurojuhlinta ottaa voimille




Neurologi passitti viime perjantaina Lintusen uuteen EEG-tutkimukseen. Luulin, että joutuisimmen pidempäänkin jonottamaan, mutta kutsu tulikin jo tänään ja tutkimus tehdään tulevana perjantaina. Lyhyt jonotusaika selittynee sillä, että tutkimusta ei suinkaan tehdä Lastenlinnassa, kuten alunperin oli tarkoitus. Se tehdääkin ostopalveluna yksityisellä klinikalla. Olen aika hämmästynyt tästä. Olen ollut siinä uskossa, että tutkimuksella ei ole niin kiire, ettemmekö ehtisi jonottaakin. Ilmeisesti olen ollut väärässä.

Neurologi välytteli myös autismin kirjoa ja Aspergeria. Rastimme Zotin kanssa kotona seulontalomakkeeseen 13 pistettä, tarkoin harkiten ja keskustellen. Näytti siltä, että tähän seulaan Lintunen ei tarkertuisi. Tänä aamuna päiväkodista palautettiin meille siellä täytetty samainen seula. En muista koska olisin viimeksi tuntenut yhtä suurta ällistystä. Päiväkodin näkemys tuotti rasteja 37 - 38 pisteen edestä. (Yksi rasti oli laitettu vaihtoehtojen "Pitää paikkansa tietyssä määrin" ja "Pitää paikkansa ehdottomasti" väliin. ) Joko Lintunen käyttäytyy todella eri tavalla kotona kuin päiväkodissa, tai meillä on todellisuutta ruusuisempi kuva Lintusen ominaislaadusta.

Jossain määrin olen ällistyksen lisäksi ärtynyt. Lintusen vasu-keskustelussa pari viikkoa sitten nyt pitää ehdottomasti paikkansa-rastituista asioista ei ollut vihjaustakaan. Eikä koskaan aiemminkaan, edellisessä päiväkodissa. Lintusen vaikeuksista siirtymätilanteissa sekä taipumuksesta jumittua ja lukkiutua tietyissä tilanteissa on puhuttu. Mutta kukaan ei ole aiemmin maininnut esimerkisi sitä, että Lintusella olisi huomattavan erikoisia kehonasentoja tai kasvojen ilmeitä. Tai että häneltä ehdottomasti puuttuisi tervettä maalaisjärkeä ja empatiakykykin olisi puutteellinen. Mitään näistä emme kotioloissa ole havainneet. Ehkä olemme vain sokeutuneet Lintusen ominaisuuksille, tai sitten niitä ei todellakaan kotioloissa näy. On nimittäin niinkin, että oman väen kesken Lintunen vaikuttaa tavalliselta, mutta muiden lasten seurassa hyvinkin erikoiselta, kun on vertailukohteita silmäin edessä.

Eipä sillä, ettenkö ole vuosia ollut sitä mieltä, että Lintunen ei ole aivan keskiverto-normi-tenava. Olen muistaakseni tässä blogissakin joskus miettinyt, missä menee raja temperamentin mukaanaan tuomien piirteiden ja neurobiologisten häiriöiden välillä. Enkä vieläkään ole aivan varma, että Lintunen putkahtaa tutkimustuubista joskus ulos diagnoosin kanssa. Oloni on ristiriitainen. Toisaalta tutkimukset ja mahdollinen diagnoosi ovat hyvä asia. Toisaalta taas pelkään, että Lintuselle saadaan diagnoosi aikaiseksi, kun oikein tutkitaan ja hutkitaan. (Lievää paranoiaa havaittavissa, eh.) Tai sitten olen vain kuten niin moni muukin vanhempi tässä tilanteessa: en halua nähdä enkä kuulla ilmeistä, vaan haluan elellä sievässä torjunnan kuplassa.

Kuvassa on Lintusen itsensä kuvaamana hänen erityisen mielenkiintonsa kohteita keppi- ja muoviversiona. Kuvitusvaihtoehtona oli myös Lintusen toisen erityiskiinnostuksen aihe, tähdet ja tähtikuviot. Mutta marraskuu, sateinen sää ja soveltumaton kamera = ei kuvia tähdistöistä.

21. lokakuuta 2008

Kymmenen kärsivällisyyttä*

Pistäydyimme Lintusen kanssa puheterapeutilla perjantaina. Lintunenhan sai Kelan maksamaa yksityistä, intensiivistä puheterapiaa viime syksystä juhannukseen ja oppi muutamassa kuukaudessa melkein kaikki klusiilit. Viimeisistä karkulaisista hän sai kiinni heinäkuussa, ja kävimme nyt kontrollissa samalla terveyskeskuksen puheterapeutilla, jonka luona Lintunen alkujaan kolmivuotiaana testattiin. Silloisen lausunnon mukaan Lintusen kielelliset taidot olivat vahvat: puheen ymmärtäminen ja sanavarasto ylittivät reilustikin ikäodotukset. Puheilmaisu taas oli huomattavan epäselvää, niin että muut eivät ymmärtäneet Lintusta, mikä taas aiheutti sosiaalissa tilanteissa merkittäviä vaikeuksia.

Tänään tulleessa lausunnossa todetaan Lintusen olevan kielellisesti lahjakas, sekä puheen ymmärtämisen että tuottamisen taidot ylittävät ikäodotukset, kielellinen tietoisuus ja aktiivinen sanavarasto ovat vahvoja (yli 7 v. tason), puhe on selkeää, eikä äännevirheitä enää ole. Puheterapian tarvetta ei enää ole. Vaikeasti [kommunikaatio]vammaiseksi luokiteltu lapseni on taas diagnoositon. Ainakin vähän aikaa, sillä poissaolokohtaukset yhdessä vuosi sitten otetussa EEG:ssä näkyneiden poikkeamien kanssa viittaavat epilepsiaan. Uusiin tutkimuksiin pääsyä jonotellessa otamme rauhallisesti ja iloitsemme saavutetuista konsonanteista.

*Lintusella on sanojensa mukaan kymmenen kärsivällisyyttä. Tänään hän ilmoitti kiukkuisena, että neljä on jo mennyt. Vain neljä tänään. Ennen muinoin, aikana ennen konsonantteja, ne kärsivällisyydet tuppasivat menemään vilauksessa kaikki kymmenen. Eikä sitten ollut kivaa kellään. Tänään jäi vielä kuusi varastoonkin, kyllä on elämä mennyt mukavaksi. En valita.

13. heinäkuuta 2008

Lääkitys kohdallaan

Perjantaina Saksikäsi Lintunen muotoili vyötärölle ulottuneet hiuksensa uuteen uskoon. Varsin laiha lohtu on se, että lopputulos olisi voinut olla hurjempikin, kampaaja saanee tuhon jäljet siistittyä ihan kivasti, ja kasvaahan se tukka takaisin. Harmitti ihan vietävästi, mutta jostain syystä myös nauratti.

Hieman sen jälkeen Vaahteramäen Sulo kokeili millaista jälkeä saa aikaiseksi riippulukon avaimella auton oveen. Ja toiseen oveen, ja kolmanteen. Onneksi kaikki ovet olivat meidän farkku-Corollassamme, eivätkä esimerkiksi naapurin Touranissa tai toisen naapurin Octaviassa. Rahanmeno ketuttaa, uusi maalipinta kolmeen oveen ei ole halpaa lystiä. Mutta silti taas naurattikin.

Jos olisin itse ollut todistamassa edellisiä episodeja, en luultavasti olisi suhtautunut niihin kovin suurella humöörillä tapahtumahetkellä. Mutta kun olin autuaan tietämättömänä töissä, ja jälkikasvun tekoset paljastettiin minulle viinin ja illallisen äärellä viihdyttävän elokuvan jälkeen, oli helppoa lähinnä virnuilla ja päivitellä, että miten ne osaa aina yllättää.

Eniten nauratti myöhemmin se, kun huomasin Zotin säilöneen katkotut kutrit tyhjään pahvilaatikkoon ja loppusijoittaneen laatikon parikymmensenttisine hiustupsuineen kirjahyllyyn. Se mies rakastaa pahvilaatikoita syvästi, eikä todellakaan heitä koskaan mitään pois. Luultavasti jossain on pahvilaatikko, johon hän on huolella kerännyt kynsienleikkuutuokioidensa tulokset. Sitä laatikkoa en totisesti halua löytää.

Eilen illalla kesken viikon kovalevytallennusten katselun televisio sanoi poks ja pimeni. Ääni sentään jäi. Arvaatte varman, että harmitti, mutta myös nauratti. Uusi töllötin on ollut hankintalistalla jo ainakin vuoden, mutta koska Zot haluaa harkita ja vertailla ja tutkia ja hieroa ja vetkutella päätöksiä, uusi töllötin on vielä kaupassa. Eilen päivällä hän vihdoin viimein sai päätetyksi mihin ominaisuuksiin ja kokoon hän on valmis panemaan rahaa, ja heti illalla vanha poksahtaa.

Mikähän mukava yllätys tällä päivällä onkaan varalleni varattuna. Lääkitykseni on olematon, ja se toimii.

19. kesäkuuta 2008

Keskikesän juhlaa

Elämä ei ole mikään reilukerho, sehän kyllä tiedetään. Mutta kysyn vaan, että onko reilu sellainen vatsatauti, että lapsi oksentaa tiistai-iltana kolmesti, keskiviikkona ei kertaakaan, niin että äiti-ihminen luulee päässeensä säikähdyksellä, torstaiaamuna kuudelta kerran, koko päivänä ei kertaakaan, niin että äiti-ihminen luulee jne. Käy sitten torstai-iltana kahdeksalta lennättämässä varpusparven posliinipyttyyn, haluaa sen jälkeen lepäämään ja puoli yhdeksältä alkaa imitoida Regan MacNeilia? Ja mikä se sellainen vatsatauti on? Koska seuraavaksi se on arvatenkin Sulossa. Sitten kaikissa muissa paitsi minussa. En minä edellisellä kerrallakaan, puolitoista vuotta sitten, (ja se on reilua se, ) saanut noroa, vaikka luutusin oksennusta ja pashaa viikon. Kaikki muut saivat.

Onneksi ei ollut juhannussuunnitelmissa muuta kuin visiitti Linnanmäelle. Onneksi sitä ei mainostettu jälkikasvulle etukäteen. Vaikka Lintunen, muisti-ihme idästä, on jo viikon kysellyt koska on juhannus, juhannuksena mennään Linnanmäelle. Eikä asiasta todellakaan ole puhuttu lasten kuullen. Mutta niinhän tuo automaattisesti olettaa myös, että kun on käyty korvaklinikalla foniatrin kontrollissa, mennään Ikeaan hurvittelemaan. Ihan vaan, kun vuosi sitten ensimmäisellä kerralla niin tehtiin. Niinhän se oli sitten ilmoittanut tälläkin kertaa isälleen, että nyt sitten Ikeaan.

Ensi viikon lopulla meidän piti lähtemän mummolaan, mutta voipi nyt lykkääntyä se reissu, ja jäädä minulta vallan väliin, koska lomani loppuu siihen viikonloppuun. Sellaista se on valssi kesällä, sanoi entinen emäntä.

Että hyvää keskikesän juhlaa kaikille, älkää päätykö tilastoihin!

20. huhtikuuta 2008

Se kahdeksas kääpiö

Lauantaina ennen saunaa kuultua:

Lintunen: Sulo, tiedätkö mikä on älykääpiö?
Sulo: Noo, en.
Lintunen: Se on kääpiö, jolla on älyä.

Nyt mekin tiedämme.

28. syyskuuta 2007

Helpotuksen päivä

Lintusen osastojakso audiofoniatrian osastolla päättyi tänään. Lapsi on perinpohjin tutkittu ja testattu. EEG:n ja laboratoriotestien tuloksia odotellaan vielä, fraxa-testin tulosta pisimpään. Tosin lääkäri piti fragile x:n löytymistä Lintusesta erittäin epätodennäköisenä, sillä hänen muut testituloksensa eivät viittaa siihen suuntaan. Lääkäri käytti tiuhaan sanoja erityisen ja lahjakas, mainiten useamman kerran myös voimakastahtoisuuden, omaehtoisuuden, kunnianhimon ja täydellisyyden tavoittelun. Tyttäreni havaittiin myös johtajatyypiksi pienryhmätilanteissa, mikä aiheuttaa toisinaan kitkaa muiden lasten kanssa. Jotenkin en ole yhtään yllättynyt.

Mitään selkeää syytä Lintusen kaikkien klusiilien (ja muutaman muun konsonantin) puutteeseen ei löydetty. Piilohalkiota hänellä ei ilmeisesti ole, vaikka röntgentutkimusta ei tehty eikä vähään aikaan tehdä. (Kas kun siinä pitää toistaa tutkimuksen aikana tiettyjä sanoja ja äänteitä, ja sepä sattuu olemaan juuri se asia, josta Lintunen järjestelmällisesti kieltäytyy. Hän ei toista mitään, varsinkaan pyydettäessä. Ei koskaan.) Menemme kesän kynnyksellä kontrollikäynnille, jollei mitään muuta välillä ilmene, ja tässä välissä Lintunen saa intensiivistä puheterapiaa. Sillä se suurin ilon aihe odotti kotona postilaatikossa: Kela on myöntänyt Lintuselle korotetun hoitotuen sekä puheterapiaa 70 h vuodessa 1.7. 2008 asti. Tuo määrä ei tosin toteudu, sillä kolme kuukautta vuodesta on jo mennyt, eikä puheterapeutilla ole mahdollisuutta kuin yhteen viikkotuntiin tarvittavan kahden sijaan. Parempi sekin kuin ei mitään. Pitkästä aikaa olen toiveikas. Asiat järjestyvät sittenkin.

26. syyskuuta 2007

Maastolla mammaa otsaan

Lintunen näki tänä aamuna Oopperan kohdalla liikennevaloissa mönkijän.

Lintunen: Katso äiti, pieni monsteri!
Äiti: No niinpä onkin, pieni mönkijä.
L: Mönkijä, aika hassu.
Ä: Niitä kyllä harvoin näkee liikenteessä. Yleensä niillä ajetaan vain pellolla tai metsässä.
L: Siis maastossa.
Ä: *Ällistys* Täsmälleen, maastossa.

Voi olla, että minulla on väärä käsitys 4,5-vuotiaitten sanavarastosta, mutta kuvittelisin ettei maaston merkitys ole kaikille sen ikäisille ihan kirkkaana mielessä.

Mitä kaikkea tuossa pienessä päässä mahtaa olla varastoituna? Miksi se kaikki tulee ulos niin epäselvässä muodossa? Siihen on haettu syytä korvaklinikan audiofoniatrisella osastolla kohta kahden viikon ajan. En ole toiveikas sen suhteen, että syy selviäisi. Mutta ainakin joitakin syitä voidaan sulkea pois. Ehkä sekin riittää. Eniten toivon tuki- ja terapiapäätöksiä Kelalta, tai jostain, että Lintusen kuntoutus saataisiin käyntiin. Ja tietysti sitä, että puheterapia myös auttaisi. Päästäisi Lintusen ulos häkistä, jonka kalterit hän itse on yhä selkeämmin alkanut tajuta.

22. elokuuta 2007

Kyllä olenkin yllättynyt

Arvatkaa, kuka on lähdössä ylihuomenna perheen ja suvun kanssa lomailemaan ihan ulkomaille asti?

Arvatkaa, kenen lapsi on tänään oksentanut todistajien läsnäollessa kahdesti ja kerran ilman todistajia. (Hän ei muista, oliko se päiväkodin pihalla kummastusta herättänyt oksennuskasa hänen. Niinpä.)

17. elokuuta 2007

Ei voi vielä tietää

Sulo rakastaa kaivinkoneita. Isoja, pieniä, lelukaivinkoneita, mutta varsinkin niitä ihan oikeita.

Matka mummolaan kulkee pitkin Tampereen läntistä kehätietä, ja voi autuutta: siellä sitä on kaivinkoneita nähtävillä! Takapenkiltä kuuluu innostunutta hihkuntaa, josta ainoa ymmärrettävä sana on selkeästi lausuttu kai-vin - KO-je. Kai-vin(tauko)KO-je! Tästäpä Lintunen hyvin arkiseen äänensävyyn äityy kysäisemään: "Sulo, tuleeko sinusta isona kaivinkoneenkuljettaja?" Sulo vastaa yhtä arkipäiväiseen sävyyn, että joo-o. Äitiä alkaa mietityttää, että Lintunen ei ole koskaan sanonut, mikä hänestä tulee isona. Niinpä minä tiedustelen asiaa. Mitäpä vastaa Lintunen, erityisen ihana iltatähteni? "Sitä pitää vielä miettiä." Mykistävän hieno vastaus.

28. heinäkuuta 2007

Voihan vitsi

Lintunen pitää vitseistä. Vuosi tai pari sitten hän kyseli mitä tapahtui viinirypäleelle ja vastasi itse, että se muuttui rusinaksi. Kesäteatterissa hauskinta oli hiiren kertoma vitsi siitä kun Kumpi ja Kampi (vai olivatko ne sittenkin Jompi ja Kumpi) tappelivat. (Jännintä oli, kun Tuhkimo lukittiin yläkertaan.)

Minä tulin tänään vahingossa tönäisseeksi Lintusta ja pyysin anteeksi lisäten että luulin sua vanteeksi. Lintusen naama meni mutrulle. Totesin ääneen ettei tainnut olla hyvä vitsi. Mitä vastaa tähän Lintunen, 4 v 5 kk? Hyvin halveksivaan äänensävyyn lapseni toteaa:

"Ei ollut hyvä. Ihan naurettava."

15. kesäkuuta 2007

F 80.1

Vaikea-asteinen puheen tuoton erityisvaikeus. Ilman ICD-koodia käyttäytymisen ongelmat. Lausunto ja epikriisi olivat viimeinkin postilaatikossa. Nyt vain hakemusta täyttämään, vaikka pappa jo sanoikin, että Kela ei tukea, saati terapiaa myönnä. Papan luulisi Kela-lääkärinä(kin) tietävän.

Lintusen asian lisäksi mieltäni painaa viime viikonlopun (ihanan!) ulkomaan visiitillä valjennut hyvän ystäväni ongelma. Eilen Firman juhlissa lisäsin ennestäänkin pulleaan murhesäkkiini työkaverin ahdistuksen. Jos voisinkin olla välittämättä, kohauttaa olkapäitä ja todeta elämän olevan. Vaan kun en voi. Halusin tai en, otan aina taakan kantaakseni, puhun toisen ylös suosta ja keksin ratkaisuja. Tai ainakin yritän. Silti tunnen itseni enimmäkseen täysin turhaksi ihmiseksi. Täysin.

9. toukokuuta 2007

Mitäs minä sanoin

Lintunen kävi eilen foniatrilla. Jouduimme odottamaan vastaanotolle pääsyä vartin verran yli sovitun ajan, ja siinä ajassa Lintunen ehti kyllästyä, hermostua ja muuttua totaalisen yhteistyöhaluttomaksi. Mikään ei takaa, että hän olisi ollut paljoakaan sävyisämpi, vaikka olisimme päässeet sisään ajallankin. Mutta olipahan kerrankin (tai oikeastaan toisen kerran) lääkärin vastaanotolla autenttinen tilanne. Tällä kertaa likka ei sentään vetänyt itkupotkuräkäraivareita, vaikka varmaan mieli teki. Ehei, sen sijaan hän mykistyi totaalisesti. Fiksu lapsi tietää, mistä narusta kannattaa missäkin paikassa nykäistä. No, kyllä hän lopulta lientyi ja muuttui puheliaaksi ja aurinkoiseksi jurottavan mykkyyden, alta kulmain tuijottelun ja silmien muljauttelemisen sijaan.

Alustava diagnoosikin saatiin: vaikea dyspraksia. Kieli ja kitalaki eivät toimi ollenkaan niin kuin niiden pitäisi. Lintusella on luultavasti rakenteellinen poikkeama, joka estää tiettyjen konsonanttien muodostamisen. Sen varmistamiseksi (ja myös sen, ettei ongelmaan tarvita kirurgista korjausta) pitää lapsen nenänielu joko tähystää (ei tule onnistumaan) tai sitten on saatava otetuksi päästä röntgenkuva. Vaikeaa tulee olemaan sekin, koska silloin nenään on ruiskutettava varjoainetta, minkä lisäksi Lintunen on saatava sanomaan tiettyjä asioita, jotta saadaan valideja kuvia. Niinpä Lintunen pistettiin jonoon osastojaksoa varten. Hitaasti lämpiävää Lintusta ei ehditä yksittäisellä poliklinikkakäynnillä tutkia ja testata riittävästi, kun kolme varttia vähintään menee lapsen lämmittelyyn. Lisäksi osastojakson aikana saadaan toivottavasti otettua myös EEG mm. epilepsian poisulkemiseksi (tai löytämiseksi). Lintunen sai myös lähetteen lastenpsykiatriseen konsultaatioon, koska hänellä voi olla muutakin ongelmaa kuin pelkkä dyspraksia.

Nyt siis odotamme. Ensin lääkärin c-todistusta korotetun hoitotuen hakemiseksi ja puheterapian järjestämiseksi. Tarve on 70 tuntia vuodessa, eikä sitä kunnallisen puheterapian kautta pystytä järjestämään. Odotamme kutsua psykiatrin konsultaatioon, odotamme kutsua osastojaksolle. Odotamme, että lapsi kasvaa, hänet saadaan tutkikttua ja kuvattua ja suostuvaiseksi pitämään suussaan kojetta, jonka avulla kielen motoriikkaa saadaan korjattua. Pessim Realisti minussa sanoo, että mitään hoitotukea ei tipu, ei sitä ole irronnut selvemmin tarpeessa olevillekaan. Äiti minussa on helpottunut, että asiat sentään etenevät, vaikka hitaastikin. Että vihdoinkin lasta aletaan tutkia, että vihdoinkin joku muukin kuin minä on sitä mieltä, että Lintunen on vähintäänkin hieman erityinen. Olen jonkinlaisen synkeän tyytyväisyyden vallassa: että pitkin taas olla oikeassa.

1. huhtikuuta 2007

Taidetta koteihin


Lintunen halusi mennä makuuhuoneeseen lepäämään. Yläkerrasta suljetun oven takaa kuului klassista musiikkia (radio) sekä onnellista lauleskelua (Lintunen). Myöhemmin paljastui, että Lintunen oli ehkä lepäillyt, mutta hänen kätensä ei. Kolmella seinällä, kolmessa kaapin ovessa, kahdessa kaapin seinässä, yhdessä huoneen ovessa + kahdessa karmissa, kahdessa sängyssä (myös sälepohjissa), yhdessä patjassa, yhdessä vauvanvaatteita sisältävässä äitiyspakkauslaatikossa sekä kuudessa 50 X 30 cm:n kokoisessa Lundian hyllytasossa oli taidetta koteihin kerrakseen. Seinillä taide ylti lähes katonrajaan, sillä nuori taiteilija oli onnistuneesti käyttänyt kerrossängyn tuomaa lisäulottuvuutta hyväkseen.

Eikä tuolle edes voinut olla vihainen, kun nauratti niin hysteerisesti. Seinistä ja kaapeista tussinjäljet lähtivät kivutta, ovi ja karmit joudutaan maalaamaan. Muulla ei niin ole väliä.

4. helmikuuta 2007

Järjettömän hieno sunnuntai

Mennyt sunnuntai oli hieno päivä kolmesta syystä.

  1. Nousin aamulla ylös (Sulon aloitteesta) klo 6.19 ja oloni oli varsin freesi ynnä krapulaton. (Toisin kuin lauantaina puolilta päivin M/S Galaxyn hytissä 5301. Näytin siltä kuin olisin nauttinut alkoholia Firman piikkiin pikkutunneille ja kärsinyt ensimmäisestä kankkusesta neljään vuoteen. Drinkkiliput olivat tallella yhtä lukuunottamatta. Ja sitäkään en käyttänyt itse. Silti hippajuomaa meni kurkusta alas valehtelematta tuplasti enemmän kuin edellisten neljän vuoden aikana yhteensä.)
  2. Apassionata Hommage oli valtava elämys, niin Lintuselle kuin minulle. Kyynelehdin puolet esityksestä, niin syvän vaikutuksen se minuun teki. Ensi vuonna uudestaan.
  3. Vihdoinkin sisustuksemme edustaa jotain tyylisuuntaa. Hesari sen kertoi: Punksuhi, just niikun meillä kotona.

17. marraskuuta 2006

Paskareissu

Viikko sitten läksimme viikonlopuksi mummolaan isänpäivää (ja papan syntympäivää) viettämään. Zot palasi suunnitelman mukaan kotiin maanantaina, mutta Lintunen, Sulo ja minä sen sijaan kotiuduimme vasta tänään. Mumma, pappa, Melli-täti ja Uljas-serkku olivat viikkoa aiemmin sairastaneet vatsataudin. Arvatkaa, tarttuiko tauti vielä viikkoa porukan parantumisen jälkeen. Kyllä ja ei.

Lauantai-iltapäivällä Sulo alkoi syöstä oksennusta kuin suihkulähde. Siinä meni mummalta pyykkiin mattoa, paitaa, housua ja tukkaa. Äidistä ja Sulosta puhumattakaan. Oksennusvaihe raju, mutta lyhyt, vain neljä - viisi tuntia. Suloa tankattiin Osmosalilla, jota poika veti posket lommollaan yön aikana puoli litraa.

Nurmi-täti sairastui sunnuntaina aamuyöstä, mutta oksensi ensimmäisen kerran vasta kymmenen tuntia myöhemmin. Lintunenkin oli makaillut kalpeana ja voipuneena koko päivän sohvalla, ja alkoi tyhjentää ennestään tyhjää vatsaansa samoihin aikoihin kuin Nurmi. Lintus-rassu oksensi kellon ympäri, mikään ei pysynyt sisällä varttia kauempaa. Hän oli urhea, tähtäsi ja osui joka kerta sankoon (tai wc-pyttyyn, jos sinne asti ehti). Äidin sydäntä raastoi pidellä pientään, jonka suolisto kouristeli niin, että sen tunsi käsissään. Ja se kauhea ääni, joka kouristuvasta ruoansulatuselimistöstä lähti! En ole koskaan kuullut sellaista, enkä halua enää kuulla. Kaksitoista tuntia kärsittyään Lintunen nukahti, ja aamulla herättyään hän oli terve.

Sulo heräsi maanantai-aamuna kainaloita myöten vihreässä kurassa. Sitä lajia sitten onkin riittänyt. Pahimpana päivänä (keskiviikko) vaatteita piti vaihtaa kerran tunnissa. Myös äidin, jos Sulo sattui oleman sylissä kun sontatykki laukesi. Onneksi mummolassa on hyvä pesukone sekä kuivaaja. Mammalla kun oli vaatteita varattuna vain viikonloppuvisiittiä varten, ei viikon oleskeluun eikä varsinkaan siltä varalta, että kostyymi piti panna vaihtoon pari kertaa päivässä.

Zot taipui taudin alle tiistaina. Vain Odysseus ja minä olemme pysyneet oireettomina. Ei aavistustakaan miksi virus ei tarttunut meihin, varsinkin kun minä olin pitkään ja usein varsin läheisessä kosketuksessa tartunnanlähteiden kanssa. Mutta hyvä niin. Sulon suolistokin armahti meitä sen verran, että töräytti löysät pöksyyn vain aamulla ja seuraavan kerran vasta (kahdesti) kotona. Neljän ja puolen tunnin (josta 3,5 h junassa) matkalla olisi voinut tulla hiki otsalle haisevan hepun vaippaa vaihtaessa.

Sellainen reissu tällä kertaa, mutta tulipahan tehtyä.