Vielä vaatteista ja valokuvauksesta

Kookos kysyy kommenttilaatikossani, miksi lapsi pitää tällätä valokuviin. Aivan, siitäpä se ajatus edelliseen merkintääni juuri lähtikin. Miksi ihmeessä pitäisi pakottaa mekkovastaiselle jälkikasvulleen valokuvausta varten vaatteet, joissa hän ei viihdy ja joita hän ei käytä oikeastaan milloinkaan? Vain siksi, että äitee on jämähtänyt niille vuosikymmenille, jolloin valokuvia otettiin harvoin, yleensä vain juhlapäivinä, ja silloin toki vetäistiin paraatiasu ylle.

Minulla on albumissa tätini pihalla juhannuksena 1969 otettuja kuvia. Ajan hieman haalistamissa värikuvissa pönöttää vaihtelevissa kokoonpanoissa serkusparvi (neljä tyttöä ja yksi poika, iät 3 - 9 vuotta), mummi ja täti. Kaikki ykkösreleissä, joita on vielä vaihdettu otosten välillä. Muut hymyilevät, mutta minä näytän nyrpeää naamaa rusettini alla. Kaikissa kuvissa. En muista kuvien ottamisesta juuri muuta, kuin että suurta draamaa se oli, kun piti niitä vaatteita vaihtaa yhtenään, ja sitä rusettinauhaakin aina sen mukaan minkä värinen mekko oli yllä. Senkin muistan, että minä olin ainoa vastarannankiiski ja tuhma lapsi. (Hyvin sisäistetty rooli jo alta kouluikäisenä.)

Ohi Ammutun perusteet valokuvien vaatetuksesta ovat yksinkertaisuudessaan loistavat. Kuviin päälle sitä, missä tenavat normaalistikin parhaiten viihtyvät. Yksinkertaista ja helppoa. Nyt kun muistaisi tämän vielä ensi vuonnakin.