Taas polvet ruvella

Vastahan siitä on kymmenen viikkoa, kun edellisen kerran tein ilmalennon. Eilen illalla vetäisin oikoiseksi parkkipaikalla. Mikä lie pieni kivi osui kengän koron (hillityt 5,5 cm korkeutta, pinta-alaa 3,5 cm x 4 cm) alle, jalan muljahdus kengässä, ja sitten asfaltti nousi pystyyn tömähtäen polviin, kämmeniin ja vatsaan. Ensin ei satu ollenkaan ja kykenen keinahtelemaan takaisin sisälle.

Zot lähtee sijastani kyytimään Sweetietä, minä jään Lintusen kanssa sohvalle istumaan. Elvis on pelottavan hiljaa paikoillaan. Alkaa sattua, alkaa itkettää. Soitan sairaalaan, ja saan vapisevalla äänellä pyydettyä yhdistämään synnytys- ja naistentautien osastolle. Kun vaihteenhoitaja kysyy epäröinti äänessään, että minne siellä, itsehillintäni alkaa rakoilla. En saa sanottua muuta kuin että no sinne osastolle, eihän niitä ole kuin yksi. Vaihteenhoitaja tarkentaa, hieman hätääntyneenä, että yhdistääkö hän kätilölle vai riittääkö hoitaja. Ratkean parkuun ja sopertelen, että ihan sama, kunhan jollekin, en ole synnyttämässä, mutta minulle sattui onnettomuus. Osastolta vastaa kätilö, saan sanottua nimeni, pyydettyä anteeksi, enkä sitten juuri muuta. Kätilö on kuitenkin rauhallinen ja saan selitettyä mitä on tapahtunut. Kätilö ehdottaa, että tulisin vaikka ihan jo oman mielenrauhanikin vuoksi otattamaan KTG-käyrää. Odottelen Zotia takaisin rauhoittuneena. Lintunen halailee ja lohduttelee minua kyselemällä mihin olen loukkaantunut. Hän voi puhaltaa siihen kohtaan.

KTG-käyrä näyttää hyvältä, Elviskin alkaa pikkuhiljaa liikehtiä. Päivystävä lääkäri ultraa ja toteaa kaiken olevan kunnossa. Istukka on takaseinässä, joten se on paremmin suojassa kuin kohdun etuseinässä ollessaan. Elvis painaa arviolta rapeat kaksi kiloa ja on kääntynyt raivotarjontaan. Saan matkaani mainion profiilikuvan. Elvis näyttää siltä kuin olisi pumppauttanut huuliinsa hieman täytettä. Nenä on vieraan mallinen ja leuka kovin pieni. (Zot kysyy kuvan nähdessään, että onko tuo ihan normaali. Totean, että ihan on isänsä näköinen.) Polvien kolotukseen lääkäri neuvoo ottamaan parasetamolia.

Aamulla on piesty olo. Portaiden laskeutuminen ottaa koville, kyykistyä ei voi oikein ollenkaan. Polvia ei särje, mutta koukistaminen pistää irvistämään. Henkistä kirvelyä aiheuttaa toteamus siitä, miten ohut väliseinä on hallitun toiminnan ja puhtaaseen paniikkiin sortumisen välillä. Vähällä pääsin tälläkin kertaa.