Ensimmäistä kertaa elämässäni olisin valmis hakemaan sairaslomaa, vaikkei siihen varsinaisesti ole tarvetta. Vatsa painaa, käveleminen on vaikeaa, istuminen tukalaa, seisominen raskasta, nukkuminen katkonaista, väsymys jatkuvaa. Elvis kökkii edelleen perätilassa, polkee jalkaa ja survoo kipeästi rakkoa. Vatsani on (muistini mukaan) selvästi pienempi kuin Lintusta odottaessa, silti sitä koristavat nyt raskausarvet, joilta vältyin viimeksi. Bonuksena vatsaani peittää ennennäkemätön vaalea nukkakerros. Toivottavasti karva katoaa synnytyksen jälkeen. (Ei sillä, että viimeiseen viiteen vuoteen olisin bikineitä pitänyt, mutta karvainen vatsa on karvainen vatsa, vaikkei sitä kukaan muu näkisikään.)
Henki ei kuitenkaan taivu aiheettoman sairasloman hakuun, kun oppipoika vaatii edelleen vierihoitoa. Mahtaako jäljellä oleva kaksiviikkoinen riittää kaiken olennaisen omaksumiseen, edes välttävästi. Näillä näkymin ja herran asenteella ei, mutta kerrankin olisin enemmän kuin mielelläni väärässä. Puhelinkonsultaatiota joutunee pakosta antamaan, mutta fyysisesti en aio työpaikalle raahautua tämän vuoden puolella enää lokakuun viimeisen päivän jälkeen.
Kotona ei ole Elvistä varten tehty vielä mitään valmisteluja. Paitsi tyhjennetty varastolaatikkona toiminut pinnasänky. Lintunen hylkäsi pinnasängyn joskus vajaat kaksi vuotta sitten ja siirtyi perhepetiläiseksi. Nyt hän kiipesi tyhjennettyyn sänkyyn makailemaan, ja ilmoitti, että hän on vauva. Ei tarvita uutta vauvaa. Oikein kiva, mutta ilmoitus tuli liian myöhään. Lintunen on muuten nukkunut nyt ainakin neljä yötä (ei peräkkäin) yksin omassa sängyssä. Koska tämän vatsan kanssa lattianrajasta ylös mönkiminen alkoi käydä liian hankalaksi, ostimme kaksi sänkyä (yksi suuri ei mahdu huoneeseen) ja nukumme vihdoin kuin sivistyneet ihmiset ikään. Tai ainakin melkein. Sivistyneet ihmisethän, kuulemma, nukkuvat niin, että lapsilla on omat vuoteet ja aikuiset nukkuvat parisängyssä kaksin. Meillä nukutaan edelleen vaihtelevissa äiti+lapsi ja isä yksin, isä+lapsi ja äiti yksin sekä äiti+isä ja lapsi yksin -kokoonpanoissa. Onhan se kuitenkin edistystä entiseen luomukasvattajien siskonpetimeininkiin, vai mitä? Ehkä meilläkin on toivoa päästä normaalikansalaisten kunniakkaaseen kastiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Kuopuksen päiväkotiin tuli uusi lapsi, ikää 9 kk eikä kävelytaitoa. Tämän ihmeen saapuminen on herättänyt kuopuksen sisäisen vauvan ja nyt meillä leikitään vauvaa vähän väliä. Kuopus ei osaa edes syödä itse, ja ilmeisesti hän vielä omasta vauva-ajastaa muistaa imetyksen, kun tähän teemaan on jälleen puolen vuoden tauon jälkeen palattu.
Veikkaan, että päiväkodin vauvan saama ylenpalttinen huomio toimii kannustavana tekijä kuopuksen vauvailussa.
Sama ilmiö Lintusellakin syksyllä, kun tuoreet, noin vuoden ikäiset Hippäiset ilmaantuivat päiväkotiin. Lapsi, jota koskaan ei ollut saanut syöttää, vaan joka aina oli halunnut syödä itse, alkoi ojentaa lusikkaa ja pyytää, että auta minua. Ruokalappuakaan tuo ei ollut käyttänyt sitten lusikkalakon, mutta nyt aina toisinaan haluaa sen. Päiväkodissa kuulemma kyselevät, että onko tänään Lintusella ruokalappupäivä. Aina ei ole.
Sivistyneissä perheissä lapset nukkuvat omissa sängyissään _omissa_ huoneissaan.
Meilläkin päästään vielä ideaaliin viimeistään siinä vaiheessa kun lapset muuttavat pois kotoa. Sitä odotellessa kuorsaamme koko poppoo samassa huoneessa, tosin Essi seuranpetturi jo miettii yläkerrassa yksin nukkumista. ;)
Däämn, Kale! Unohdin tyystin tuon oma huone -aspektin. Sivistyneisyyden glooria ei siis valaise meitäkään ennen kuin teinit muuttavat pois kotoa ja vapauttavat huoneensa nuoremmille sisaruksilleen.
Lähetä kommentti