Avioliiton ulkopuolella syntyneenä Sulolla ei ole toistaiseksi ollut virallisesti isää. Jos oikein pykäliä viilataan, hänellä ei ihan viimeisen päälle virallisesti ole sitä vieläkään, vaikka kävimme tänään lastenvalvojan luona isyyden tutkinnassa ja tunnustamisessa. Vasta kun maistraatti vahvistaa isyyden, Zotista tulee Sulon isä myös juridisesti. Ehkä jo tällä viikolla, mutta ensi viikolla viimeistään.
Keskustelupalstoilla näkee aina toisinaan kirjoituksia siitä, miten lastenvalvojan pakeilla käyntiä pidetään loukkaavana ja alentavana. Kuinka siellä epäillään miehen isyyttä ja kysellään muista mahdollisista isäehdokkaista. Tai ainakin siltä se närkästyneistä äideistä tuntuu. Minä en kokenut sen enempää Lintusen kuin nyt Sulonkaan kanssa käyntiä millään muotoa alentavana, loukkaavana tai Zotin isyyttä kyseenalaistavana. Lintusen kanssa koko tilaisuus kesti ehkä kymmenen minuuttia, henkilöllisyyden toteamisineen ja papereiden läpilukemisineen ennen allekirjoituksia. Tänään viivyimme lastenvalvojan luona ehkä viisi minuuttia. Edes henkilöllisyyspapereita ei tarvinnut esittää. Lastenvalvoja onnitteli lämpimästi niin vajaat kolme vuotta sitten kuin tänäänkin. Hankalinta koko prosessissa mielestäni olikin vastaanottoajan varaaminen. Sen voi tehdä vain puhelimitse, ja puhelinaikaa on tunti päivässä. Minulta meni jonottamiseen kolmena päivänä koko tunti ilman tulosta. Neljäntenä päivänä pääsin läpi vain vartin jonotuksen jälkeen. Kärsimättömän luonteena teki mieleni heittää hanskat tiskiin kokonaan. Olisin halunnut nähdä, mitä tapahtuu jos en reagoi lastenvalvojan lähettämään kirjeeseen, jossa pyydettiin varaamaan aika isyyden selvittämistä varten. Mutta kun nyt kuitenkin halusimme hoitaa asian mahdollisimman pian pois päiväjärjestyksestä, niin eipä auttanut muu kuin roikkua jonottamassa.
Isyyden tunnustamisen lisäksi allekirjoitimme myös yhteishuoltajuussopimuksen. Kuukauden ajan ehdin olla yhtäaikaa sekä yhteishuoltaja (Sweetie & Junior sekä Lintunen) että yksinhuoltaja (Sulo). Lintusen ja Sulon kohdalla sitä ei tule niin ajaltelleeksi, kun lasten isän kanssa kuitenkin yhteisessä jääkaapissa eväitämme pidetään ja samassa makuuhuoneessa nukutaan (joskus jopa samassa sängyssä). Sweetien ja Juniorin kanssa asia on selkeämpi, kun lasten isä ei ole asunut samassa taloudessa reilusti yli kymmeneen vuoteen. Eronnut, avoliitossa elävä yhteishuoltaja. Meillä on tapana sanoa vain kotihoito. Ilmaisu on nyysitty Nyt-liitteestä muutama vuosi sitten. Kotihoidoksi määritellään avopuoliso, jota ei voi kutsua avopuolisoksi, kun se kuulostaa liian vakavalta [suhteelta]. Zotin suvun piirissä siviilisäätyni on eteläpohjalaiseen tapaan kaveri. Kun ei kerran ole vihillä käyty, niin mitenkä sitä voi mikään vaimo olla. (Eikä meikäläistä oikein enää tyttöystäväksikään voi nimittää, tässä iässä.)
Vaan jouluun on enää neljä yötä. Hirveän vatvomisen jälkeen olen viimein antanut itselleni periksi. Meillä syödään tänä vuonna äitien tekemiä jouluruokia. Paitsi imellytettyä perunalaatikkoa. Kukaan muu ei osaa tehdä sitä minun suuni mukaisesti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Meillä syödään aina "äitien tekemiä jouluruokia", mitä sitä turhaan ahertamaan, kun ne on ihan ok.
Helsingissä tuli valmis aika, jolloin lastenvalvojalle piti mennä, jos se vain sopi, muistaakseni. Ei, taisin minä tädin kanssa hetken puhelimessa puhuakin, lähinnä siitä, että onko itsellinen nainen oikeutettu muka elatustukeen/-apuun kunnalta. Näin oli, ja VISA-kuittia hed.klinikalta näyttämällä lapsen isää todettiin olevan mahdoton selvittää, joten viranomainen lopetti työn... Tässä meni vähän enemmän aikaa kuin 10 minsaa, mutta ihan asiallinen käynti sekin oli. Onneksi olin kuullut sanan lastenvalvoja jo etukäteen, muuten kirje olisi kyllä ollut järkytys!
Meillä syödään joka joulu "äitien tekemää" porkkanalaatikkoa, koska se on niin pahaa, että en itse ala sitä vääntää.
Peruna- ja lanttulooran olen opetellut tekemään itse.
Äitien tekemä ruoka on ihan ok. Etenkin koska mäkin olen opiskeluaikana ollut kyseisiä safkoja tekemässä, vaikken kenenkään äiti tuolloin vielä ollut. Moni työkaveri kyllä oli;)
Laatikoiden tekeminen on aika helppoa ja nopeaakin, ja omatekemä on mun mielestä parasta. Mutta nyt ei vaan jaksa, ei millään, eikä elävä puntti toisella käsivarrella oikein edes pysty. Esikoinen toki osaisi tehdä laatikot myös, mutta kun gallupin tuloksena kaikille oli "ihan sama" onko ne itse tehtyjä vai valmiita, niin olkoon sitten kaupasta kannettuja.
Meillä syödään aina "äitien tekemiä" laatikoita, koska niitä ei syö muut kuin mies, joten pienin mahdollinen per laatu riittää hyvin. Paitsi perunalaatikon tekee appiukko. Nyt tosin aiotaan tehdä kokeeksi Strömsössä nähtyä peruna/lanttulaatikkoa, jos mäkin vaikka uskaltaisin maistaa. Kukka- /parsakaaligratiinia mä tosin oon monena jouluna tehnyt itselleni laatikonkorvikkeeksi. ;)
Lähetä kommentti