Unia uusintana

Toisaalla on uneksittu. Siitä tuli mieleeni, että olen aivan pienestä pitäen nähnyt toistuvia unia.

Ensimmäinen, jonka kykenen muistamaan, on juoksurata pimeässä -uni. Juoksen unessa pilkkopimeässä. Vaikken näe mitään tiedän juoksevani pitkin juoksurataa, sitä sellaista, jota kilpajuoksijat kisoissa juoksevat. Tiedän että minä tai ehkä joku minulle tärkeä ihminen kuolee, jollen ennätä maaliin ajoissa. Tiedän myös, etten ennätä. Juoksen niin lujaa kuin pääsen, pakahtumaisillani. Pimeydessä kaikuu, kaikuu, kaikuu ääni, joka kehottaa juoksemaan tai... Tiedän, etten ehdi. En ehdi, en ehdi, en, ja jotain pahaa tapahtuu, tiedän. Mutta en koskaan saanut tietää, mitä se paha olisi ollut. Heräsin aina ennen kuin aika loppui. En ole nähnyt tuota unta kai yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Silti muistan sen ahdistavan tunnelman yhä. Näin sen niin monta kertaa, enkä aina ollut varma, että se oli vain unta.

Hissiunta näen aina silloin tällöin vieläkin. Hissi ei pysähdy kerrokseen, jossa haluan jäädä pois. Aina menee ohi, vaikka kuinka painan nappia. Hissi vain jatka matkaa, joko ylös tai alas. Toisinaan hissi kulkee vaakatasossa. Mutta koskaan en pääse siihen kerrokseen, johon olen menossa. En tiedä kumpi tuli ensin, hissipelko vai uni. Olen oppinut hallitsemaan hissifobiaanikin. Mutta en silti käytä hissiä, jollei ole pakko. Ja kun on pakko, niin pelkään aina hissin menevän ohi oikean kerroksen.

Puhelinuni on samaa sarjaa hissiunen kanssa. En saa valittua oikeaa numeroa. Tai sitten puhelu ei yhdisty. Puhelinunessa on tapahtunut vuosien myötä kehitystä. Ensin näin unta, että yritin soittaa puhelinkioskista. Se oli siihen aikaan, kun meillä ei vielä ollut puhelinta. (Kyllä, me olimme niin köyhiä, että meillä ei ollut edes puhelinta ennen kuin 80-luvulla.) Sitten numerovalinta meni pieleen vanhanaikaisella valintakiekkopuhelimella, seuraavassa versiossa lankapuhelin oli saanut näppäimet, mutta puhelu jäi silti yhdistymättä. Nykyään unipuhelin on luonnollisesti kännykkä. Enkä saa valittua oikeaa numeroa, tai puhelu ei yhdisty. Ikinä.

Viimeisin tulokas on reikä katossa -uni. Jonkin [julkisen rakennuksen] huoneen valkeassa katossa on neliskanttinen reikä. Reikä on nurkassa ja sen vieressä kulkee katon läpi myös kaksi lämpöpatterin putkea. Minun pitäisi mennä reiän läpi seuraavaan kerrokseen. Nousen tuolin tai pöydän tai jonkin epämääräisen nurinpäin käännetyn saavin tai vastaavan päälle, ja tajuan, etten millään mahdu tuosta pienestä aukosta läpi. Hävettää! Väistyn, sillä muita on jo tulossa takanani, ja tukin tien. Jotain muutakin kautta pääsee, jotain pidempää ja hitaampaa reittiä. Mutta suorin tie kulkee katon läpi. Enkä minä mahdu siitä pienestä neliskanttisesta reiästä. Näkikö kukaan, tajusiko, että käännyin pois siksi, etten mahdu? Noloa, että edes kuvittelin voivani käyttää neliskanttista reikää katon nurkassa. Mitähän alitajuntani yrittää tälläkin minulle kertoa? Tämä on suhteellisen tuore tapaus, näin sen ensimmäisen kerran ehkä kuukausi, puolitoista sitten. Sen jälkeen olen nähnyt sen vähintään kerran viikossa. Alkaa kyllästyttää.