Kissa käytti jälleen tilaisuutta hyväkseen ja livisti makuuhuoneen avoimesta ikkunasta. Missuksella ei pitäisi olla mitään asiaa makuuhuoneisiin, mutta katti on oppinut ovelaksi. Se livahtaa ohi rasvattua salamaa nopeammin, äänettömämmin ja huomaamattomammin kun ovea vähänkin raottaa.Ensimmäisenä kesänä tässä asunnossa kissa naukui välillä takaovella, välillä etuovella, ennen kuin älysimme säätää ikkunat niin, että ne avautuvat vain sen verran, ettei niistä kissa pääse karkuun. Yksi on näköjään jäänyt säätämättä: se, jota ei koskaan pidetä auki. Paitsi tänään, kun oli niin tuskastuttavan kuuma, eikä pieni tuuletusikkuna riittänyt saamaan aikaan riittävää ilmanvaihtoa.
Ikkuna oli jo suljettu, sillä Sulo nukkui päiväunia sen alla. Minä seilasin unen ja valveen välimaastossa mukavan raukeuden vallassa. Havahduin omituiseen rapinaan ja kolahduksiin. Ikään kuin katolla olisi joku eläin. Ehkä lintu? Iso lintu? Vaivuin takaisin pehmeään pumpuliin. Rapina, paniikinomainen rapina jatkui. Ihan kuin kissa etukuistin kuumalla katolla. Kissa. Katolla. Eeei. Miten muka? Voi per*etti! Ikkuna! Kiitolaukkaa alakertaan ja pihalle, katse yläviistoon, ja siellähän tuo. Kissa katolla, surkeana. Ei uskalla hypätä alas, eikä minulla ole tikkaita joilla kiivetä ylös. Ikkuna ei ole suoraan kuistin katon yläpuolella, joten epäilin ettei kissapolo onnistu hyppäämään takaisin ikkunasta. Sitä oli kuitenkin yritettävä. Lähetin Zotin ylös avaamaan ikkunan ja vahdin itse kissaa pihalla, jos tuo vaikka olisi sittenkin päättänyt hypätä alas. Vaan kun ikkuna avattiin, niin eläin kurottautui palotikkaille (puiset) ja hinasi itsensä takaisin sisään.
Ikkuna on nyt säädetty niin, ettei se aukea kissanmentävästi.
4 kommenttia:
Kato nyt: enkö muka oo oikeassa sanoessani, että kateista on ihmiselle silkkaa riesaa.
Nooo, ei nyt silkkaa riesaa, on niistä iloakin. Mutta silti, sitten kun alan söpöttää jotain siitä, että toinekin kissa olisi kiva ja siinähän se menee kuin yksikin, niin ystävällisesti muistuta mua vauhtiraidoista jotka kulkee hiekkalaatikolta keittiön kautta olohuoneeseen heti aamutuimaan, sekä niistä oksennuksista, jotka on _aina_ matolla, ei koskaan paljaalla lattialla. Ja niistä karvoista ja kynsityistä sohvista.
Suloinen tuo silti on kuin mikä! Onneksi ei käynyt pahemmin.
Vauhtiraidat ne on meilläkin ja kuivuneita oksennuskasoja löytyy mitä ihmeellisimmistä paikoista. Mutta emmehän me ihmisetkään ole täydellisiä!
Elämä kissan kanssa ei ole koskaan tylsää. :D
Lähetä kommentti