Tätä on jatkunut jo jonkin aikaa, mutta vasta sunnuntainan tajusin mistä on kyse. Pitkään, liian pitkään kadoksissa ollut elämäniloni on löytänyt kotiin. En edes muista koska olisin sen viimeksi tavannut, yli vuosi siitä kuitenkin on. Mutta se on täällä taas, enkä aio laskea sitä karkuun enää. Ainakaan kovin pitkäksi aikaa.
En tarkalleen tiedä mikä sen sai aikoinaan ottamaan hatkat, enkä sitäkään, mikä sen sai palaamaan. Osa syistä on ilmeisiä, osa kätketympiä ja jotkut syyt olen piilottanut oikein hyvin itseltänikin. Yhden hyvän syyn paluuseen tiedän. Kaurankin paljon mainostama liikuntapilleriini. Halpa ja hyvä, voin suositella. Otan niitä nykyään enemmän kuin mielelläni, sillä niistä tulee paitsi hyvä olo myös punaiset posket ja kapeampi peppu. (Varjopuolena voidaan ehkä pitää sitä, että myös kaksoiskyttyrät etumuksessa kutistuvat. Omani ovat nykyään niin surullinen näky että suorastaan naurattaa. Oikeasti, naurattaa. Lääkitykseni ei ehkä sittenkään ole kohdallaan, mutta kuka välittää.)
Kaventumiseni on jo sitä luokkaa, että Elämäni Valo ei koskaan ole nähnyt minua näin kapoisena. Paitsi valokuvissa, ja sitä ei lasketa. Kalliiksi tämä tietystikin tulee, sillä koko vaatevarasto menee uusiksi. Talvitakkia ja kenkiä myöten. Enpä olisi uskonut, että myös kengännumero kutistuu numerolla kun BMI alenee kymmenen pykälää. Kovin suuria investointeja vaatepuolella en kuitenkaan vielä tee, sillä aion vakaasti viilata indeksistä toisenkin kympin pois. Siihen menee enemmän aikaa kuin tähän ensimmäiseen kymppiin, mutta menköön. Aikaa on. Elämäniloni toi näköjään retkiltään kaveriksi kärsivällisyyttä. Ei huono tuliainen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
VAU! Kylmät väreet menevät. Sano karkulaiselle tervetulotoivotukset minunkin puolestani!
Sainpa tuosta itsellenikin taas yllykettä teputteluun, fillarointiin ja *gulps* ehkä jopa jumppailuunkin :-)
Onnittelut molemmista, sekä palailleesta ilosta että kadonneista kiloista. Samanlaisia kokemuksia mullakin. Ilosta en enää päästä otetta kokonaan irti, kun sen viimein olen saanut takaisin. Kilojen kanssa tasapainoilu on vaikeampaa, mutta vakaasti olen päättänyt, että koskaan ei vaaka enää nouse sellaisiin lukemiin, joissa se pahimmillaan kävi.
Onnea!
Olisi kiinnostavaa kuulla mitkä olivat lähtömittasi ja missä olet nyt - ja mitkä ovat tavoitteet?
En kehtaa millään kertoa painoani, en nykyistä enkä varsinkaan lähtöpainoa. Mutta jotain voi varmaan päätellä siitä, että minulla on pituutta himpun vähemmän kuin keskimittaisella suomalaisnaisella, painoin viikko sitten 23,1 kg (BMI 31) vähemmän kuin kesäkuun lopulla (BMI 40), jolloin aloin varsinaisesti pudotta painoa. Sitä ennen paino oli pudonnut "itsestään" noin kahdeksan kiloa vuoden aikana ravitsemusterapeuttikäyntien ansiosta (tuolloin BMI 43).
Tavoitteena on pudottaa vielä ainakin 15 kg, tai ehkä jopa 20, jolloin painoindeksini on suunnillen normaalirajojen puolivälissä.
Vaatekokoni oli suurimmillaan 50-52, nyt mahdun kokoon 42-44, kun hoikimmillani (aikuisiällä) olen sopinut kokoon 38. Tähtään kokoon 38-40.
Olen siis ollut valtaisa möhkäle, olen edelleen reilusti ylipainoinen, tähtään sellaiseen normaalipainoon, jonka ylläpitäminen elintapojen muutoksella onnistuu kivuttomasti. Matka on pitkä, mutta jonain päivänä olen perillä.
Lähetä kommentti