Aika jätti

Juice Leskinen osasi laittaa sanansa niin, että suomalaisen sielu soi. Minunkin monien muistojeni taustalla soi jokin Juicen lukuisista kappaleista. Minulla on myös ulkomusiikillisia muistoja Juicesta. Yksi niistä on muutaman kesän takaa.

Heräsin kännykän soittoon kapakoiden sulkemisaikaan. Tarvittiin kyytiä, sillä taksijono oli loputon, eikä kansantaiteilijan terveys sallinut reilun kilometrin kävelyä. Niinpä läksin matkaan pienellä siniselläni, ja poimin ravitsemusliikkeen edestä takapenkille kolme isokokoista ja yhden pienen humalikon, taiteilija asettautui pelkääjän paikalle. Toivoin, ettei poliisi satu vastaan tai perään, vaikka matka kulkikin poliisilaitoksen ohi. Yhdessä risteyksessä jouduin pysähtymään, ja katua ylittänyt kaatokänninen seurue tunnisti kyydittäväni. He tukkivat tien, taputtelivat konepeltiä ja ikkunoita, ja minua pelotti. Painoin torvea, nostin varovasti kytkintä ja pääsin lähtemään. Perillä Juice suuteli kiitokseksi minua ensin kädelle ja sen jälkeen poskelle. Hänellä oli lämpimät, pehmeät huulet ja oluentuoksuinen hengitys. Se oli viimeinen kerta, kun kohtasin Juicen nenästä nokkaan.

Oli aika, jolloin kuuntelin soitin repeatilla kahta Juicen kappaletta yökaudet läpeensä. Toinen oli Kaksoiselämää, ja toinen mielestäni Juicen hienoin biisi Pyhä toimitus. Yksi eniten käyttämäni lausahdus on nimiruno kirjasta Jumala on. Se sopii niin moneen yhteyteen, muihinkin kuin uskonnollisiin, ja minunkin suuhuni, vaikken uskokaan.

Taiteilija on poissa, mutta sanat elävät.