15. kesäkuuta 2007

F 80.1

Vaikea-asteinen puheen tuoton erityisvaikeus. Ilman ICD-koodia käyttäytymisen ongelmat. Lausunto ja epikriisi olivat viimeinkin postilaatikossa. Nyt vain hakemusta täyttämään, vaikka pappa jo sanoikin, että Kela ei tukea, saati terapiaa myönnä. Papan luulisi Kela-lääkärinä(kin) tietävän.

Lintusen asian lisäksi mieltäni painaa viime viikonlopun (ihanan!) ulkomaan visiitillä valjennut hyvän ystäväni ongelma. Eilen Firman juhlissa lisäsin ennestäänkin pulleaan murhesäkkiini työkaverin ahdistuksen. Jos voisinkin olla välittämättä, kohauttaa olkapäitä ja todeta elämän olevan. Vaan kun en voi. Halusin tai en, otan aina taakan kantaakseni, puhun toisen ylös suosta ja keksin ratkaisuja. Tai ainakin yritän. Silti tunnen itseni enimmäkseen täysin turhaksi ihmiseksi. Täysin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Osaan ainakin osittain kuvitella tunteesi, sillä itselläni on samankaltaisia kokemuksia. Sinä vaikutat vahvalta ihmiseltä - ehkä juuri sen vuoksi monet haluavat tukeutua Sinuun? Oletko ilmaissut kenellekään, että Sinäkin tarvitsisit joskus tukea?

Tuo diagnoosi on varmaan pidemmän päälle kuitenkin helpotus, sillä sen seurauksena Lintunen saa parasta mahdollista apua. Nokkelalata tytöltä hän vaikuttaa kirjoitustesi perusteella, joten häntä odottaa varmaan hyvä elämä puheen kehityksen häiriöstä huolimatta.

Aurinkoa kesäpäiviisi!

Lazur kirjoitti...

Lintusen tilanteessa minua stressaa eniten se, että hän ei ehkä saakaan apua, että tukia ei myönnetä eikä omat rahat riitä tarvittaviin terapioihin. Jo nyt on selvää, että puheterapiaa saa vain kerran viikossa, vaikka tarve ja foniatrin suositus on 2x45 minuuttia. Hyvä kun edes se kerta, sillä ensin näytti siltä ettei yksikään terapeutti olisi pystynyt ottamaan uusia asiakkaita ennen tammikuuta. Nyt yhdeltä kuitenkin vapautuu paikka elokuussa, enää tarvitaan vain tukipäätös. Vähän stressiä lievensi myös se, että kunnallinen puheterapeutti sanoi Lintusen saavan maksusitoumuksen kaupungilta, jollei Kelalta irtoa. Nähtäväksi jää.

Tuo vahvan ihmisen leima on niin voimakas, ettei oikein kukaan tahdo ottaa tosissaan kun kerron omista heikoista hetkistäni ja tuen tarpeesta. Onnekseni kuulun kuitenkin erääseen porukkaan, jossa saan valittaa, olla kurja ja surkea, ja aina on paljon puhuttua vertaistukea, ymmärrystä, empatiaa ja sympatiaa tarjolla. Enimmäkseen virtuaalista, mutta sekin riittää.

Aurinkoista kesää myös sinulle, hyvä Tuntematon!