Ei kuulosta kovin paljolta, kun sen ilmaisee noin. Kaksi vuotta ja kuukausi, se tuntuu jo vähän enemmältä. Tuon aikaa se nyt kumminkin kesti. Jos Lintusen olisi annettu päättää, se jatkuisi vieläkin.
En ole juuri sydäntäsärkevämpää näkyä nähnyt, kuin Lintusen pienet, surulliset kasvot, alas kääntyneet suupielet ja vapiseva alahuuli sillä hetkellä kun hän tajusi, että Tätä ei enää saa. Hän ei kiukutellut, ei itkenyt ääneen. Hän vain vieritti muutaman kirkkaan kyyneleen silmistään, käänsi minulle selkänsä, mutta halusi kuitenkin olla kainalossa ja ihan liki. Seuraavana iltana hän ei ensin ollut muistavinaan koko asiaa. Sitten hän sormeili kokeilevasti paidanhelmaani silmissään kysyvä katse. Tyytyi kieltoon ilman kyyneleitä.
758 vuorokautta. Miten nopeasti aika kuluukaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Tiedän _täsmälleen_ miltä sinusta tuntuu ja miltä Lintunen näyttää nostaessaan paidanhelmaa. Minäkin kaipaan imetystä melkein yhtä paljon.
Ikinä ennen tämä ei ole ollut näin vaikeaa.
Voi kyynel sentään :( jos vieroittaminen on noin surullista, taidan lykätä sitä vielä vaan ja vaan ja vaan ja vaan....-juselius
Kun ei se ole pelkästään surullista... osa minusta riemuitsee siitä, että keho kuuluu taas pitkästä aikaa vain minulle itselleni. Olen ostanut symbolisesti uusia rintsikoita ja vaatteita ja aloittanut tehokuntoilun jne. Lisäksi osa minusta riemuitsee, että ei tarvi enää ikinä olla raskaana/imettää. Ja osa suree tätä menetystä.
Suru syntyy ainakin mulla myös siitä, että koen tehneeni lapselleni väärin kieltämällä hänelle tärkeän asian. Toki mä kiellän lapsilta kaikenlaista enkä saa siitä omantunnon tuskia, mutta niitä kieltoja voin ainakin yrittää perustella "lapsen parhaalla".
Imetyksestä ei olisi ollut lapselle mitään haittaa.
Tällä kertaa se oli surullista, Juniorin kanssa taas ei yhtään. Kolmantena iltana Lintunen ei edes kokeillut kepillä jäätä, mutta neljäntenä yönä hän pyrki refleksinomaisesti paidan alle. Kun pääsy evättiin, hän läpsi minua pari kertaa kiukuissaan ja nukahti samantien uudelleen.
Todella kivuliasta oli myös kuljeskella pakkautuneiden rintojen kanssa. Tänään on viikko viimeisestä imetyksestä, ja vasta nyt nämä alkavat olla kivuttomat ja pehmeät. Tuotantolaitoksen alasajo ei näköjään käy ihan sormia näpäyttämällä ;)
Lähetä kommentti