Hämmästyttää ja kummastuttaa

Sulo nukahtaa yöunilleen pinnasänkyynsä, kun hänelle on vaihdettu kuiva vaippa, hänet on puettu yövaatteisiin ja imetetty piripintaan. Hän nukahtaa itsekseen hetken öristyään, huokailtuaan, piereskeltyään ja vääntelehdittyään. Hänet voi laittaa sänkyynsä puoliksi hereillä, rentona, silmät puolitangossa, ja hän nukahtaa hetken päästä. Hän nukkuun 4- 5 tuntia, herää syömään ja nukkuu sitten vielä kolme tuntia päälle. Sitten hän on valmis kohtaamaan uuden päivän.

Miksi ihmeessä Sulo ei nuku päivällä juuri viittä minuuttia pidempään muualla kuin sylissä? Jos tähtien asento on suotuisa, hän saattaa uinua vartin. Hän ei nuku pinnasängyssään, hän ei nuku vieressä parisängyssä, hän ei nuku vaunuissa, ei sisällä eikä ulkona. Hän ei nukahda vaunuissa uudelleen, vaikka vaunuja kuinka liekutettaisiin ja vatkattaisiin. Ennen nukuttajalta käsi heijaamisesta irtoaa kuin Sulo nukahtaa.

Pitäisi tietysti olla tyytyväinen siitä, että hän nukkuu edes sen kahdeksan tuntia vuorokaudessa jokseenkin levollisesti. Mutta kyllä nämä jäljelle jäävät 16 tuntia aika raskailta tuntuvat liki kuusikiloista pallopäätä kanniskellessa. Koska missään muualla kuin sylissä hän ei ole tyytyväinen kovin pitkään. Jotenkin sitä vain jaksaa. Ajattelemalla, että eteenpäin mennään koko ajan, ei tätä enää hirveän pitkään kestä. Sulohan on vasta vajaat 9 viikkoa. Ja sillä hampaattomalla, leveällä ja sydämen hyytelöksi muuttavalla hymyllä Sulo lataa äitiin jaksamista taas pitkäksi aikaa. On se niin ihana, uskokaa pois.