Yks tyttö erilainen

Aika pitkän aikaa olen itsekseni miettinyt, että Lintunen ei ehkä ole ihan niitä keskimmäisiä keskivertolapsia. Hän reagoi joihinkin asioihin käsittämättömän voimakkaasti, jumiutuu toisiin kuukausiksi, kuten dinosauruksiin, ötököihin ja hevosiin. Kun hän sai kummeiltaan joululahjaksi kolme käsinmaalattua muovihevosta, elämästä tuli yhtä hevostelua. Hän kulki vain laukaten. Hän ei enää ollut härkäsammakko, hän oli hevonen. Lapsi sai hirveän raivokohtauksen siitä, että häntä ei voinut maalata hevoseksi. (Älkää kysykö, mistä hän oli saanut päähänsä moisen ajatuksen.)

Tietyt äänet ovat Lintuselle kauhistus, ne ilmeisesti koskevat korviin. Jo aivan vauvana hän sai hysteerisen kohtauksen heti kun pölynimuri tai sähkövatkain käynnistettiin. Hän ei suostu menemään vessaan, jos pyykkikone on päällä. Kun taannoin istuin sohvalla Sulo sylissä ja Zot käynnisti imurin, Lintunen ryntäsi hädissää peittämään käsillään Sulon korvat. "Vauvan korviin sattuu!", hän hätäili. Sulon korviin ei näyttänyt sattuvan, mitä isompi hurina, sitä unisempi Sulo.

Sulon syntymän jälkeen Lintunen jäi päiväkodista pois, kuten suunniteltu oli, ja aloitti tammikuussa osapäiväryhmässä, kuten suunniteltu oli. Hän on ollut ryhmässä nyt pian kolme viikkoa, eli yhdeksän nelituntista päivää. Tässä ajassa ryhmän kahdelle, Lintusta ennestään tuntemattomalle hoitajalle on kirkastunut, että Lintunen on erilainen. Hänen kanssaan ei pärjää totutuilla keinoilla, on opeteltava uusia. Hevoset ja muut eläinlelut oli pantava kaappiin piiloon, sillä Lintunen ei leikkinyt millään muulla tai mitään muuta leikkiä.

Siirtymätilanteet ja uudet asiat ovat hitaastilämpiävälle Lintuselle aina olleet vaikeita. Häntä on alettava valmistella hyvissä ajoin, tai tuloksena on parkuva lapsi, hampaita kiristelevä aikuinen ja silkka katastrofi. Hänelle on kerrottava hyvissä ajoin, että kohta leikki lopetetaan, lelut kerätään pois ja sitten syödään. Pari kertaa Lintuselta on jäänyt ruokailu päiväkodissa väliin, kun hän ei olisi halunnut lopettaa leikkiä. Hän lopettaa leikin, mutta ei suostu syömään, vaan saattaa istua kiukkuamassa toisessa huoneessa toista tuntia. Eikä häntä onnistuta rauhoittamaan. Ammattikasvattaja on ihmeissään.

Lintunen on erikoinen. Ei ehkä erityisen erikoinen, mutta omalaatuinen kuitenkin. On onni, että tätä omalaatuisuutta ei pidetä päiväkodissa viallisuutena, vaan ominaisuutena. Että siellä etsitään keinoja toimia niin, että Lintusen ja muun ryhmän elo sujuu ilman suurempia kohtauksia. Ja että Lintusen erikoisuutta ei pistetä kelvottoman kasvatuksen piikkiin.


Otsikko on muunnos Lintusen tavasta ilmaista olevansa pahoilla mielin. Hän sanoo silloin, että yks tyttö surullinen