En yhtään kaipaa 70-luvulle takaisin, se oli ruma vuosikymmen. Silti tuli merkillisen nostalginen olo katsellessani Ykkösdokumenttia Elämän kevät. Siinä oli jotain mahdottoman tuttua. Niissä Elannon varaston naisissa, Hifkin punavalkoisissa rotseissa, tyttöjen hiuksissa, Kalen kodin peiliovissa, Pukevan näyteikkunakin oli niin sellainen kuin sen muistinkin olevan. Luolaa ei näytetty, mutta mieleeni tulvi eläviä muistoja kihelmöivistä illoista siellä. Linnanmäen Pilvenpyörä näytti kesyltä nykyvemputtimiin verrattuna, mutta kyllä se silloin kummasti kirpaisi vatsanpohjasta.
Aiemmin illalla katsoin toistamiseen ohjelman Eila Roineesta. Muistoja siitäkin tuli mieleen. Zotin ja minun ikäeroani ei jokapäiväisessä elämässä juuri huomaa. Se tulee esiin lähinnä vain näissä muisteluasioissa. Minä muistan katselleeni Heikkiä ja Kaijaa sekä Pertsaa ja Kilua. Zot ei ole niitä nähnyt. Minä muistan katselleeni televisiosta ensimmäistä kuulentoa, Zot luonnollisestikaan ei. Hän näki päivän valon ensimmäisen kerran vasta rapean vuoden kuluttua. Vanhuuden tunne iski ohimoon kuitenkin vasta kun tajusin, että lukutaitoni on parisen vuotta Zotia vanhempi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Meillä ei ole miehen kanssa ikäeroa kuin vuosi, mutta joidenkin asioiden muistamisessa se on ratkaiseva vuosi. Mies esim. ei muista ekaa kuulentoa, minä muistan.
Ja oletko päässyt Luolaan? Me vain Tampereella haaveiltiin siitä, kun luettiin Suosikista juttuja.
Luolassa tuli muutaman kerran käytyä. Oli se vähän toista kuin Korson Kansantalo ja Tikkurilan jäähalli, jossa tavallisesti piti hoitaa disco-hommelit. Siellä oli värivalot ja ehkä vähän käheitä kundeja. Mutta mehän käytiin siellä siis vain niiden värivalojen takia, köh köh.
Lähetä kommentti