Syksyn sävel

Yle Radio 1:ssä puhuu juuri nyt mies, jonka kanssa olen tanssinut elämäni ensimmäiset hitaat. Piti ihan googlata kuva netistä, että vieläkö olisin tunnistanut. No en. Jos olen minä vanhentunut vajaassa kolmessakymmenessä vuodessa, niin kyllä on tanssikumppaninikin.

Kesällä 1978 löysin itseni edesmenneen Elannon järjestämältä kesäleiriltä Savon sydämestä. En tuntenut mennessäni ketään, lisäksi olin selvästi vanhimmasta päästä leiriläisiä. Yöpyminen jonkinlaisissa teltoissa metsän keskellä, hyttysiä, sadetta ja luontoa. En odottanut viikolta mitään mukavaa. Naapuriteltassa oli kuitenkin toinen samanmoinen teini, jonka kanssa löysimme yhteisen sävelen melko nopeasti. Viikon mittaan moni arveli meitä sisaruksiksi, vaikka emme mielestämme olleet edes kovin saman näköisiä. Hän oli pitkä, minä lyhyt, hän oli sinisilmäinen, minun silmäni olivat ruskeat. Tosin hiukset olivat melko saman väriset ja samoin leikatut. Ehkä se yhteinen asenne sitten vaikutti. Mitähän mahtaa kuulua tuolle dekkarikirjailijan tyttärelle nykyään?

Parasta leirillä oli kuitenkin se, että siellä oli ohjaajana minua muutaman vuoden vanhempi, vallaton ja veitikkamainen nuori mies. Jossain disko-illassa kyseinen hurmuri haki minua hitaisiin. Tahtia ei haitannut, että kavaljeerilla oli yllään t-paita, shortsit ja mustat Kontiot. Oli vaan niin tavattoman ihanaa keinahdella Juicen Syksyn sävelen tahdissa. Ensimmäinen kerta, kun koskaan tanssin hitaita jonkun pojan kanssa, ja että se tapahtui vielä niin ihanan tyypin kanssa. Loppuviikko meni aivan liian nopeasti. Minä en sentään itkenyt hyvästellessä, kuten muuan toinen toivottomasti toiseen ohjaajaan ihastunut tyttö. Mutta olihan se haikeaa silti.

Syksyn sävel yhdistyy mielessäni aina tuohon hetkeen, ja tuohon nuoreen mieheen. Ehkä siitä nuorukaisesta on vielä jotain jäljellä siinä tänään radiossa puhuneessa keski-ikäisessä miehessä. Silmät ovat ainakin kuvasta päätellen edelleen lumoavat.