Keskikesän juhlaa

Elämä ei ole mikään reilukerho, sehän kyllä tiedetään. Mutta kysyn vaan, että onko reilu sellainen vatsatauti, että lapsi oksentaa tiistai-iltana kolmesti, keskiviikkona ei kertaakaan, niin että äiti-ihminen luulee päässeensä säikähdyksellä, torstaiaamuna kuudelta kerran, koko päivänä ei kertaakaan, niin että äiti-ihminen luulee jne. Käy sitten torstai-iltana kahdeksalta lennättämässä varpusparven posliinipyttyyn, haluaa sen jälkeen lepäämään ja puoli yhdeksältä alkaa imitoida Regan MacNeilia? Ja mikä se sellainen vatsatauti on? Koska seuraavaksi se on arvatenkin Sulossa. Sitten kaikissa muissa paitsi minussa. En minä edellisellä kerrallakaan, puolitoista vuotta sitten, (ja se on reilua se, ) saanut noroa, vaikka luutusin oksennusta ja pashaa viikon. Kaikki muut saivat.

Onneksi ei ollut juhannussuunnitelmissa muuta kuin visiitti Linnanmäelle. Onneksi sitä ei mainostettu jälkikasvulle etukäteen. Vaikka Lintunen, muisti-ihme idästä, on jo viikon kysellyt koska on juhannus, juhannuksena mennään Linnanmäelle. Eikä asiasta todellakaan ole puhuttu lasten kuullen. Mutta niinhän tuo automaattisesti olettaa myös, että kun on käyty korvaklinikalla foniatrin kontrollissa, mennään Ikeaan hurvittelemaan. Ihan vaan, kun vuosi sitten ensimmäisellä kerralla niin tehtiin. Niinhän se oli sitten ilmoittanut tälläkin kertaa isälleen, että nyt sitten Ikeaan.

Ensi viikon lopulla meidän piti lähtemän mummolaan, mutta voipi nyt lykkääntyä se reissu, ja jäädä minulta vallan väliin, koska lomani loppuu siihen viikonloppuun. Sellaista se on valssi kesällä, sanoi entinen emäntä.

Että hyvää keskikesän juhlaa kaikille, älkää päätykö tilastoihin!

Olin väärässä

Rattaat löysivät tiensä kotiin tänään. Niiden perään soiteltiin Espanjassa useita kertoja ilman tulosta. Suomeen päästyäni soitin Finnairin tulopalveluun, mutta ei sielläkään kärryistä mitään tiedetty, koska minulla oli antaa vain matkatavaranumero, ei kadonneen matkatavaran referenssinumeroa. Sitä kun ei ollut, sillä Barcelonan kentällä Finnairin lomalentojen tulopalvelu hoidetaan eri toimistossa kuin reittilentojen tulopalvelu. Lomalentopalvelussa reklamaatio tehtiin manuaalisesti Spanairin lomakkeelle ilman mitään viitenumeroita, kas kun he eivät normaalisti hoida Finnairia, joten he eivät voi viedä tietoja koneelle. Just.

Suomessa tulopalvelun asiakaspalvelija kehotti kuitenkin soittamaan arkena Finnairin asiakaspalveluun korvausten hakemista varten, ja niin tein. Jostain syystä Finnairin asiakaspalvelun palvelualtis yksilö kuitenkin näki matkatavaratagin numerolla heti koneeltaan, että kärrymme olivat Barcelonassa, olleet jo yli viikon. 31 tuntia puhelustani kärryt kiikutettiin kotiovellemme. Kiitos asiakaspalvelijan, joka osasi asiansa. Jäi hyvä mieli.

Lomajaaritus

Sukuloma La Pinedassa on takana. Hyvin meni, vaikka heti alkuun näytti vähän huonolta. Sulon rattaat eivät laskeutuneet Barcelonaan yhtä aikaa muiden matkatavaroiden kanssa, tai ehkä koskaan. Ainakin on varmaa, että niitä rattaita emme enää koskaan näe. Opas oli vähällä jättää meidät kyydistä ja panna tulemaan taksilla (omaan tai matkavakuutusyhtiömme laskuun) perässä, sillä ilmoituksen tekeminen kadonneista kapineista oli hidasta, (ja hyödytöntä, kuten nyttemmin on käynyt ilmi). Ymmärrettävää sinänsä, turha siellä on pariakymmentä ihmistä (joista puolet meidän sukua) odotuttaa bussissa kolmea tyyppiä. (Nurmi & Odysseus olivat sujuvaa espanjaa puhuvina tukemassa minua ilmoituksen teossa, paitsi että virkailijahan ei sitten puhunut espanjaa ollenkaan, ja englantiakin kehnosti.) Ehdittiin kuitenkin samaan bussikyytiin, ja perillä saatiin vuorkattua Sulolle autovuorkaamosta matkarattaat. Rasittavaksi olisi käynyt poikaa kanniskella, vaikka La Pineda varsin pieni paikka onkin.

Majoituimme Estival Park Saloun huoneistohotelleissa, kolme perhettä yhdessä ja kaksi toisessa rakennuksessa. Estival Park on kolmesta hotellirakennuksesta ja useista huoneistohotellirakennuksista koostuva alue. Kaikki erilliset rakennusryhmät on aidattu lukittujen porttien taakse, ja jokaisella ryhmällä on oma allasalueensa. Koska meidän ryhmämme majoittui kahdella alueella saimme avaimet myös toistemme alueille, käytössämme oli myös hotellirakennusten uima-allasalueet aurinkotuoleineen. Rannalle oli matkaa muutama sata metriä. Ennen rantaa oli ylitettävä rantakatu, mutta autoilijat antoivat kohteliaasti tietä.

Huoneistot olivat ilmastoituja ja siistejä, keittiöt oli varustettu jenkkikaapilla, uunilla ja nelilevyisellä liesitasolla, paitsi suurin huoneisto, jossa oli vain kaksilevyinen keittotaso. Meillä oli lisäksi mikroaaltouuni. Huoneistoomme tuotiin pyytämättä matkasänky Suloa varten, oleskeluhuoneen sohvan alta paljastui lisävuode, jota emme käyttäneet, sillä Lintunen nukkui meidän välissämme makuuhuoneessa. Makuuhuoneen runkopatjoissa ei ollut sijauspatjoja, ja selkäparkani oli muutenkin kovilla suhteellisen pehmeästi jousitetussa vuoteessa.

Alueella oli helppo liikkua rattaiden kanssa, hotellirakennuksissa ja meidän huoneistohotellissamme oli hissit ja pitkät, loivat rampit myös allasalueelle. Pyörätuolin kanssa liikkuvia oli muutamia, mutta ilman avustajaa ei pyörätuolin kanssa oiken päässyt ovien ja porttien vuoksi omalta alueelta pois.

Hotellialueella ja rantakadulla oli useita ravintoloita ja pari supermarkettia, jotka vastasivat lähinnä pientä lähikauppaa Suomessa. Suuremmassa näistä oli tosin liha- ja juustotiski, sekä erillinen leipätiski, josta sai tuoreita leipiä, patonkeja, sämpylöitä ja makeita leivonnaisia. Siitä saattoi ostaa myös täytettyjä versioita patongeista ja sämpylöistä. Ravintolaruoka ei ollut mielestäni kovin tasokasta, varsinkaan hintaansa nähden. Hinnat olivat kotimaan tasoa, usein ilmoitettu listalla ilman arvonlisäveroa, ja laskun päälle piti vielä lisätä tippi. Söimme lounaaksi yleensä itse kokattua, iltaisin kävimme ravintolassa tai haimme paistettuja broilereita tai paellaa hotellialueen snackbaarista.

Aivan hotellialueen vieressä oli vesipuisto, jossa kävimme yhtenä päivänä. Alue oli suuri, siellä oli useita liukumäkiä ja altaita, lapsille oli oma allasalueensa. Iltapäivästä lasten altaassa kellui pökäleitä siellä täällä, niin että heikompaa hirvitti. (Onneksi Lintunen ja Sulo olivat saaneet silloin jo polskimisesta tarpeekseen ja saatoimme poistua.) Vesipuistossa oli kahdesti päivässä merileijona- ja delfiiniesitys. Merileijonien kanssa saattoi myös valokuvauttaa itsensä tai jopa uida niiden kanssa. Eläinten altaat olivat säälittävän pienet, en ymmärrä miten niitä sallitaan edes pitää niin pienissä tiloissa.

Muutaman kilometrin päässä on myös valtava huvipuisto, Port Aventura. Jos lapset olisivat vanhempia (tai olisimme olleet matkassa ilman lapsia) olisimme varmasti käyneet myös siellä, nyt se jäi väliin.

Barcelonassa kävimme pikipäin Zotin kanssa kaksin. Paljon mielenkiintoista nähtävää, niin paljon, että pakko sinne on päästä uudelleen ja pidemmäksi aikaa. Park Güell ja Sagrada Familia tuli kuitenkin nähtyä.

Kokonaisuutena ottaen loma oli mukava katkos arkeen. Aurinko paistoi, suvun kesken ei saatu mitään pikkukärhämää suurempaa riitaa aikaiseksi, lapset viihtyivät, känkkäränkkä oli jätetty kotiin, vaikka vähän Uljas-serkun kanssa pitikin ottaa välillä yhteen. Kotimatkalla Lintunen alkoi yhtäkkiä pelätä, että lentokone putoaa. Hän istui puolet matkasta totisena turvaohjekortti tiukasti hyppysissään, katseli sitä tarkkaan ja kyseli kuvista. Eikä hän luvannut lähteä enää uudelleen lomalle Espanjaan, koska kone voi pudota. Minä pöyröö mietin, että ehkpä Lintunen tietää jotain, mitä minä en tiedä.