Kun melkein täydestä muropaketista on yöllä kadonnut pahvisen suojakotelon takaseinä, sitä käy mielessä kaikenlaista. Ainakin löytyy selitys pahvisilpulle olohuoneen lattialla. Kun vessa- ja talouspaperirullat kököttävät hylsyttöminä ja ryhdittöminä telineissään, alkaa vähän kiroiluttaa. Sanomattakin on selvää, että uutta rullaa on turha kaivella, ei ole pahvitötsää jäljellä siinäkään.
Kohta neljä vuotta pelattussa D&D kampanjassa alkaa olla loppu lähellä. Ja sen lopun elävöittäminen vie talosta kaiken mikä vähänkään temppelin sun muun tilpehöörin askarteluun paskarteluun kelpaa. Lintusen lohikäärme vetää Otaniemessä roolia siinä missä pahvitötsätkin. (Lapsi selaa Monster Manualia ja pohtii minkä lajin monstereita Lordin jäsenet ovat.)
Voisi sitä miehellä huonompikin harrastus olla. Voisihan se kolajuoman sijaan kitata perjantaisin kaljaa ja muropakettien ja pehmopapereiden sijaan herra voisi disainata uusiksi vaikka olohuoneen kalustuksen. Että en valita, vaikka välillä on kieltämättä käynyt mielessä. Vessan seinällä sentään roikkuu paperirulla, ei sen hylsyn niin väliä. Enemmän on silloin ohimosuoni pullistellut, kun telineessä killuu pelkkä pahvirulla eikä taskussa ole edes nenäliinaa, johon peränsä pyyhkiä. Siinä koetellaan paitsi humööriä myös parisuhdetta ja innovaatiokykyä. (Kun saa raivosta kankeat aivosolunsa värisemään, niin ratkaisu kyllä löytyy ihan käden ulottuvilta.) Pysyy mieli virkeänä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti