Kaikki kauniin äidinkielemme ilmaukset ja vivahteet, murre- ja slangisanoista puhumattakaan eivät ihan ole Zotilla hallussa. Hän kun on viettänyt herkimmästä lapsuudestaan ja nuoruudestaan merkittävän osan käkikellomaan kindergartenissa, kaukomaan internationaalisessa koulussa, vaihto-oppilaana nahkahousumaassa ja työläisenä alppitähtimassa.
Toisinaan häntä on vaikea saada uskomaan, että suomenkielessä ei käytetä jotain ilmausta, tai että jokin sana todella merkitsee jotain, tai että hänen käyttämänsä sana on melkein oikein, mutta ei ihan. Yleensä pokkani pitää ihmeen hyvin, mutta edelleenkään en pysty pidättämään hysteeristä hihitystä kuullessani armaani käyttävän sanaa tupukylä. Ensimmäisellä kerralla se ei jäänyt hihitykseen, vaan nauroin itseni soikeaksi ja ripsivärit poskille. Eikä siitä huutonaurusta meinannut tulla loppua ollenkaan. Toinen raukka ei niin varhaisessa vaiheessa seurustelua ymmärtänyt ollenkaan mikä minuun iski, edes sitten kun sain tukehtumaisillani. soperrettua tup-khiihii, tup-hiiihiiihhih, tuphukhylä, iiiihhhiiihh!
Eilen annoin jälleen yllättää itseni. Tällä kertaa sen teki tillihame, tuo pikkuballeriinojen unelma-asu. Ja taas mentiin komeasti koristen kohden naurukuolemaa. Onneksi ei ollut lapsia todistamassa sitä näkyä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Zotin pitää varmaan alkaa lukea enemmän kotimaista kirjallisuutta;)
Lähetä kommentti