Rasvaa ja ripsiä

Tunnustan, että en koskaan ollut ihovoidenaisia. Siihen maailmanaikaan kun vetäisin naamaani ripsivärin, rajauksen ja huulipunan lisäksi myös värivoiteen ja puuterin joka päivä, (paitsi ehkä sunnuntaisin, jos en poistunut kotoa koko päivänä,) laitoin värivoiteen alle suojaksi apteekin perusvoidetta, Aqualan ällää tai jotain markettien peruskamaa, nimiä en muista. Joskus ostin jotain kalliimpaa ja tuoksuvampaa, käytin muutaman kerran ja sitten purtilot jäivät härskiintymään. Vartalovoiteita ja kropparasvoja en ole käyttänyt sitäkään vähää. Inhoan sitä nahkean rasvaista oloa, joka niistä jää. Enkä halua mennä puhtaisiin lakanoihin rasvaisena. Ja ei, asiaa ei auta, vaikka rasvaisin itseni kolme tuntia ennen nukkumaan menoa. Olo on silti niljainen ja lakanat tarttuvat rasvattuun ruppiin.

Olen aina karsastanut sellaisia voidepurkkeja, joista täytyy kaivaa rasvaa. Sitä menee kynsien alle väkisinkin, enkä pidä siitä, että kynsieni alla on jotain. Pitäisi olla spaatteli, eikä minulla ole, ja jos on joskus ollutkin, niin olen hukannut sen ennen kolmatta käyttökertaa. Haluan puristaa rasvani tuubista tai painella sen pumppupullosta. Varttuneemmalle naisväelle vaan tuppaavat nuo voiteet olemaan juuri niissä ikävissä purnukoissa, joten siitäkään syystä en ole niitä tullut ostaneeksi tai käyttäneeksi.

Koska ihoni on aina ollut paksu ja rasva on somasti pingottanut nahan kireälle, ei minulla ole juuri ollut ryppyjäkään. Ennen kuin nyt. Nyt silmien alta näkee, että entinen rouva ei ole enää ihan kaksikymppinen. Kasvojeni iho on myös muuttunut kuivaksi ja karheaksi. Perusvoiteilla ei tuntunut olevan mitään tehoa, eikä auttanut sekään Sveitsistä asti saamani, hyvä neuvo sinänsä, että aina kun olen rasvannut Sulon, pyyhkisin lopun vauvaöljyn tai voiteen poskiini. Suloa ei nimittäin juuri voidella, että ei sitten ole ollut mitä pyyhkiä pärstäänsä. Ceridal Lipolotionia taputtelin nassuuni jonkin aikaa, mutta oli ikävä kuljeskella naama öljystä kiillellen, Lipolotion kun kieltäytyi imeytymästä.

Tässä päivänä muutamana tulin pysähtyneeksi marketin kosmetiikkahyllyväliin tutkailemaan voidetarjontaa. Mukaan tarttui hennon lila putkilo Lumenea. Ja katso: ihoni toden totta on muutaman päivän käytön jälkeen ainakin sen 84 % pehmeämpi. Ihohuokosetkin näyttivät pienemmilltä, mitä en lakkaa ihmettelemästä. Kuivat läiskät ovat kadonneet ja nassu on sileä kuin nuorena neitona konsanaan. Tästä innostuneena heräteostin sitten tänään myös ns. tuhkimotippoja. En ole vielä kokeillut vaikutusta, kun en ole ihan varma, että onko taikapisaroita tosiaan tarkoitus lääppiä koko naamalle vai vain kriittisiin paikkoihin, kuten esim. silmänalusiin.

Naamaa on tullut tuijoteltua peilistä sen verran taajaan, että totesin myös yhden ikävän asian. Ei käyttämäni ripsiväri suinkaan ole muuttanut koostumustaan ja muuttunut huonommaksi. Ei. Ripseni ovat kutistuneen. Niistä on tullut töpöt, mutta tuuheus on sentään entisellään. Ilmeisesti kaikki kasvuvoima menee kulmakarvoihin, sillä kevyt ylläpitonyppiminen ei enää riitä. Brezneveiläinen pöheikkö koristaa kulmiani yhä pidempänä ja kurittomampana. Vanhuus näköjään siirtää karvat paikasta toiseen. Vahinko vain, että hiukset siirtyvät säärin ja kainaloihin, ja ripset siis otsalle. Kauneus on katoavaista, rumuus sen kuin lisääntyy.