Vastahan tuo syntyi. Ei ole kuuttatoista vuotta siitä aurinkoisesta, toukokuisesta aamupäivästä, kun puskin Sweetietä maailmaan. Viisitoista vuotta ensimmäisistä haparoivista askelista. Kaksitoista vuotta korvien lävistyksestä. Kahdeksan ja puoli vuotta sitten vilkutin luokan ovelta ensimmäisen koulupäivän aamuna pulpetissaan tärkeänä nököttävälle pellavapäälle. Toisena se jo sanoi, että huomenna ei sitten tarvitse saattaa, eikä varsinkaan tulla vastaan. Viime kesänä rippileiri, ensi kesänä kielikurssi ulkomailla. Viime viikolla napalävistys. "Viisitoistavuotiaat ei tarvitse vanhempien lupaa."
Ja nyt sillä on poikaystävä. "Ei mitään vakavaa." Elämä voi tosiaan liukua silmien edessä kuin filminauha, uskokaa pois.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti