Kiltti ihminen sinkautti mieleni menneeseen. Miten sitä olikin esikoisen kanssa käsi päässä kaiken aikaa? Angstia pukkasi joka asiasta imetyksestä (tai oikeastaa imettämättömyydestä) päiväuniin (tai siis unettomuuteen). Kaksikymmentä minuuttia vauvan kanssa tuntui kahdelta tunnilta. Sweetien vauva-aika on jäänyt mieleeni kaoottisena, itkuisena ja turhauttavana ajanjaksona. Ja nyt olen huomannut, että Sweetie olikin tavallisen helppo vauva. Onneksi sentään edes nyt.
Alle kahdessa vuodessa minulla olikin jo kaksi lasta. Juniorin ja Sweetien kanssa yhdessä oli jostain syystä helpompaa kuin aiemmin pelkästään Sweetien kanssa, mystistä. Angstia pukkasi tosin edelleen. Mies (jatkossa Ex) oli joko töissä tai rakennuksella, ja minä tunsin olevani häkissä. Talo valmistui, mutta taivas ei auennut. Erohan siitä tuli.
Vasta tämän kolmannen kanssa olen osannut nauttia ohikiitävistä hetkistä ja ottaa rennosti. Siitä huolimatta, että Lintunen on sisaruksiaan selvästi haasteellisempi lapsi. Ei tämä vieläkään mikään taivas ole, mutta porstua kuitenkin. Se riittää minulle nyt.
Olisinko osannut olla yhtä rento, jos Lintunen olisi syntynyt kaksi vuotta sitten esikoiseksi? En minä vaan tiedä. Eikä sen ole niin väliäkään. Lintunen syntyi kolmanneksi, kuopukseksi ainokaisen eduin, onnellinen lapsi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Vaikka kait se on niinkin että esikoinen tulee järjestämään Haastavia Kasvatustilanteita sun muuta hiuksianostattavaa vielä pitkälle tulevaisuuteen. Ja kun kerran on siitä mankelista läpi mennyt, ei seuraavat (ehkä?) tunnu puoliksikaan niin hurjilta. ;)
Lähetä kommentti