Ensimmäiset kolme lomaviikkoa heräsin joka aamu viiden pintaan. Viimeisellä viikolla raottelin silmiäni ensimmäistä kertaa aikaisintaan seitsemältä, ylös en noussut kertaakaan ennen kahdeksaa. Niinpä virittelin varmuuden vuoksi kännykän herättelemään täksi aamuksi, mutta niinpä vain heräsin itsekseni jo ennen viittä. Hämmästyttävää.
Töihin ajaessani tuli mieleeni, että vaihdoin salasanani lomaa edeltävällä viikolla. Eikä minulla nyt ollut hämärintäkään muistikuvaa siitä, että mikä se helposti muistettava viritelmä oli. Edellinen oli kyllä hyvin muistissa, mutta että mikä se voimassa oleva mahtoi olla... Ja ovikoodi, sekin pitäisi muistaa, tai sitten saisin odotella oven takana kunnes joku muukin tulisi töihin, puoli tuntia vähintään, pahimmassa tapauksessa kauemminkin. Kreit.
Ovikoodi tuli jostain lihasmuistista. Sormet onneksi muistivat oikean järjestyksen, vaikka aivoista ei irronnut edes oikeita numeroita. Sitten jännityksellä konetta avaamaan. Hetken miettimisen jälkeen salasanakin irtosi oikein heti ensimmäisellä kerralla, numerot ja isot kirjaimet kaikki oikeille paikoilleen. Teetä keittämään ja postin kimppuun.
Eikä tälle päivälle ollut mitään kiireellistä tehtävää. Vain rauhallisia rutiineja, pehmeä lasku arkeen. Onnistunut lomaltapaluu.
Kolme kuukautta ja vajaa viikko. Sitten sanon palkkatöille näkemiin, ainakin vuodeksi. Miten siihen tuntuu olevan niin vähän aikaa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Käsittämättömän nopeasti menee aika aina kun toisten ihmisten raskauksia seuraa! Sulla taitaa olla ETA samoihin aikoihin kuin yhdellä mun ystävällä. Kylläpä näitä vauvoja nyt on tulollaan joka tuutista :-)
Lähetä kommentti