9. helmikuuta 2006

Pakko saada

A-MM-V haastoi minut kertomaan neljä syömiseen ja juomiseen liittyvää riippuvuuttani. Vaikea juttu. Puoli vuotta sitten olisi ollut helppoa tunnustaa riippuvuuteni piimään ja puuroon, mutta nyt en tunne itseäni riippuvaiseksi mistään. Ennen olin täysin addiktoitunut Pepsi-Maxiin ja perunalastuihin. Perunalastuja, juustonaksuja tai mitä tahansa snacks-tuotteita menisi kyllä edelleenkin kevyesti koko megapussi, jos vain olisi tarjolla. Mutta kun ei ole, en edes kaipaa niitä. Ei siis kelvanne riippuvuudeksi. Mutta on yksi asia, jota minun olisi saatava joka päivä. Olen kärttyisä, hermostunut ja räjähdysaltis, jos en saa päivittäistä annostani. (Vasen käteni vapisee, mutta se ei johtune vieroitusoireista. )

Makea. Minulla tuntuu nyt olevan kyltymätön makeanhimo, jota yritän vastustaa. Lähinnä se tapahtuu niin, etten pidä kotona mitään makeaa. Ei keksejä, ei pullaa, ei makeisia. Niin kova makeanhimoni ei ole, että söisin sokeria, siirappia tai hunajaa. Himoissani olen kuitenkin syönyt marsipaanipötkön (250 g) ja raakaa piparitaikinaa (n. 100 g).

8. helmikuuta 2006

Yks tyttö erilainen

Aika pitkän aikaa olen itsekseni miettinyt, että Lintunen ei ehkä ole ihan niitä keskimmäisiä keskivertolapsia. Hän reagoi joihinkin asioihin käsittämättömän voimakkaasti, jumiutuu toisiin kuukausiksi, kuten dinosauruksiin, ötököihin ja hevosiin. Kun hän sai kummeiltaan joululahjaksi kolme käsinmaalattua muovihevosta, elämästä tuli yhtä hevostelua. Hän kulki vain laukaten. Hän ei enää ollut härkäsammakko, hän oli hevonen. Lapsi sai hirveän raivokohtauksen siitä, että häntä ei voinut maalata hevoseksi. (Älkää kysykö, mistä hän oli saanut päähänsä moisen ajatuksen.)

Tietyt äänet ovat Lintuselle kauhistus, ne ilmeisesti koskevat korviin. Jo aivan vauvana hän sai hysteerisen kohtauksen heti kun pölynimuri tai sähkövatkain käynnistettiin. Hän ei suostu menemään vessaan, jos pyykkikone on päällä. Kun taannoin istuin sohvalla Sulo sylissä ja Zot käynnisti imurin, Lintunen ryntäsi hädissää peittämään käsillään Sulon korvat. "Vauvan korviin sattuu!", hän hätäili. Sulon korviin ei näyttänyt sattuvan, mitä isompi hurina, sitä unisempi Sulo.

Sulon syntymän jälkeen Lintunen jäi päiväkodista pois, kuten suunniteltu oli, ja aloitti tammikuussa osapäiväryhmässä, kuten suunniteltu oli. Hän on ollut ryhmässä nyt pian kolme viikkoa, eli yhdeksän nelituntista päivää. Tässä ajassa ryhmän kahdelle, Lintusta ennestään tuntemattomalle hoitajalle on kirkastunut, että Lintunen on erilainen. Hänen kanssaan ei pärjää totutuilla keinoilla, on opeteltava uusia. Hevoset ja muut eläinlelut oli pantava kaappiin piiloon, sillä Lintunen ei leikkinyt millään muulla tai mitään muuta leikkiä.

Siirtymätilanteet ja uudet asiat ovat hitaastilämpiävälle Lintuselle aina olleet vaikeita. Häntä on alettava valmistella hyvissä ajoin, tai tuloksena on parkuva lapsi, hampaita kiristelevä aikuinen ja silkka katastrofi. Hänelle on kerrottava hyvissä ajoin, että kohta leikki lopetetaan, lelut kerätään pois ja sitten syödään. Pari kertaa Lintuselta on jäänyt ruokailu päiväkodissa väliin, kun hän ei olisi halunnut lopettaa leikkiä. Hän lopettaa leikin, mutta ei suostu syömään, vaan saattaa istua kiukkuamassa toisessa huoneessa toista tuntia. Eikä häntä onnistuta rauhoittamaan. Ammattikasvattaja on ihmeissään.

Lintunen on erikoinen. Ei ehkä erityisen erikoinen, mutta omalaatuinen kuitenkin. On onni, että tätä omalaatuisuutta ei pidetä päiväkodissa viallisuutena, vaan ominaisuutena. Että siellä etsitään keinoja toimia niin, että Lintusen ja muun ryhmän elo sujuu ilman suurempia kohtauksia. Ja että Lintusen erikoisuutta ei pistetä kelvottoman kasvatuksen piikkiin.


Otsikko on muunnos Lintusen tavasta ilmaista olevansa pahoilla mielin. Hän sanoo silloin, että yks tyttö surullinen

2. helmikuuta 2006

Älä itke Iiris-rukka, itkus menee hukkaan

Ainahan minä olen osannut eläytyä kirjoihin ja elokuviin ja tv-sarjoihin. Pieni talo preerialla oli varma kyynelkanavien avaaja, mutta silloin minulla olikin ikää melkein 30 vuotta vähemmän. Silti ihmetyttää, että miksi Steve Cranen kuolema tämän aamuisessa jaksossa Sydämen asialla -sarjaa oli sellainen järkytys, että sitä piti parkua melkein tunti. Ihan kuin joku oikea ja kovasti läheinen olisi kuollut. Joko olen tosi herkkä ja hormoonihäröinen, tai sitten tosielämäni on kovasti köyhää.

1. helmikuuta 2006

Päärynäpäiviä, kertavaippoja ja saavutettu etu

Paikallislehti julkaisi keväällä sarjan esikoistaan odottavan Katja Voutilaisen kirjoituksia. Poika syntyi muutamaa viikkoa ennen Suloa, ja odotuksen sijaan lehdestä voi nyt lukea elämästä vauvan kanssa. Viime sunnuntaina Voutilainen kirjoitti epäkäytännöllisistä vauvanvaatteista, sekä päärynäpäivistä.

Päärynäpäivät ovat tuttuja minullekin, en vain aiemmin osannut kutsua niitä päärynäpäiviksi. Päärynäpäivänä vauva viihtyy vain kippurassa äidin käsivarsien suojassa, tai jossain kantovälineessä. Oma syntymäpainonsa tuplannut päärynäni ei viihdy kantovälineessä. (Tätäkin merkintää väsään viidellä sormella, sillä Sulo päärynöi. ) Sulo ei suostu ollenkaan kehtosidontaan. Hän inhoaa sitä, että pää joutuu liinan sisään. Kietaisuristikakkosessa olen saanut hänet yhden kerran viihtymään puoli tuntia. Mutta siinäkin hän tuntee olevansa liian tiivisti rintaa vasten, pään pitäisi olla vapaana ja se taas aiheuttaa nokkimista. Alan olla valmis luovuttamaan. Kuka haluaa ostaa vähän käytetyn, oliivinvihreän, 5,1 m (?) pitkän Baby Bundlerin? Halvalla lähtee. Kantoliinailu olisi ollut minusta mukavaa, mutta Lintunen ei siitä pitänyt, Sulo vielä vähemmän, harmi.

Voutilainen kirjotti myös, että ennen Jedin syntymää he olivat vannoutuneita kestovaippailijoita. Nyt on siirrytty kertakäyttöisiin äidin ajan ja voimien säästämiseksi, pyykkikonekin pyörii pari kertaa vähemmän viikossa. Minä suhtauduin kestovaippailuun epäilevästi ennen kuin olin edes kokeillut sitä. Nyt olen kokeillut osakestoilua, enkä pitänyt. Sain lainaksi kuorivaippoja, sisävaippoja, lisäimuja ja pari all-in-one-vaippaa. Pari viikkoa jaksoin, kiitin lainasta ja palautin vaipat. Kokokestoiluun minusta ei ole, paitsi jos vaippoja on tajuttomasti ja joku muu pesee ja ripustaa ne kuivumaan. Sulosta nimittäin irtoaa pissaa tajuttomat määrät. En enää muista Sweetien ja Juniorin vaipanvaihtotiheyttä, mutta Lintuseen verrattuna Sulo tuntuu olevan suora putki, samaten kuin melkoinen kermapeppu. Sulo kitisee märkää vaippaa, mitä taas Lintunen ei tehnyt koskaan. Vaippa on vaihdettava mieluiten tunnin, puolentoista välein, tai kosteus alkaa tulla vaatteisiin asti, myös kertavaipassa . (Tästä lisää myöhemmin.) Pyykkiä siis syntyy, ja kestovaipan kuivuminen kestää meidän oloissamme k a u a n. Meillä ei ole kuivausrumpua, eikä kestovaippoja käsittääkseni edes suositella niissä kuivattavan. Lisäksi kuori+sisävaippa+lisäimu -paketti on mielestäni tajuttoman iso, se ei tahdo mahtua bodyihin ja pöksyihin. Ja pienemmällä paketilla ei oikein pärjää. All-in-onet olivat käyttömukavia, mutta niiden kuivuminen vasta kestikin. Sieviä ja pehmeitä kestovaipat toki ovat, ekologisista tekijöistä puhumattakaan. Ehkä kokeilen myöhemmin uudelleen, kun pissamäärä toivottavasti tasaantuu. Edes sitä yhtä tai kahta kestoa per päivä.

Ja sitten se saavutettu etu. Äkkiä sitä tottuu siihen, että vauva vetäisee 6 - 7 tuntia yöunta putkeen, syö nopeasti ja nukkuu vielä pari kolme tuntia. Niin että sitten kun lapsi ei tuon pitkän pätkän ja syömisen jälkeen nukahdakaan uudelleen, se tuntuu käsittämättömältä vääryydeltä. Ihan hyväntuulisena Sulo valvoi viime yönä puoli neljästä viiteen. Liekö virkistynyt liiaksi vaipanvaihdosta, sillä myös vaatteet piti vaihtaa. Vaippa ei kertakaikkiaan pidä noin pitkää unijaksoa, vaikka on kokoa 7- 14 kg. (Sulo painaa vajaat 7 kg.)

Sulo ei myöskään perusta perhepedistä. Hän ottaa vieressä vain mikrotorkkuja ja hätkähtää taas hereille. Kun hänet siirtää omaan sänkyynsä, hän nukahtaa, vatsalleen. Suositusten vastaista, tiedetään. Mutta se on toistaiseksi ainoa asento, jossa hän nukkuu levollisesti. (Ehkä juuri siksi hän ei nuku ulkoilmassa, näin talvella kun topattua lasta ei voi pistää vaunuhin vatsalleen.) Kun Sweetie ja Junior olivat vauvoja, vatsallaan nukuttamista pidettiin suositeltavimpana. Lintusta piti vastaavan suosituksen mukaan nukuttaa kyljellään, ja kyljellään hän alkuun nukkuikin. Nyt vauvoja olisi kuulemma turvallisinta nukuttaa selällään. Vaan kun Sulo ei selällään nuku, ei kapaloitunakaan. Vatsallaan hän nukkuu, joten emme noudata nykysuositusta.

Olen viime yönä nukkunut jokseenkin kahdeksan ja puoli tuntia. Luulisi riittävän. Mutta tähän aikaan päivästä silmissä on jo aika tavalla hiekkaa, ja Sulo senkun esittää päärynää. Päivän ihanin hetki on se, kun pienet nukkuvat ja saa itsekin ojentaa väsyneen ruotonsa oikoiseksi, painaa silmänsä kiinni, vajota unen syvään kaivoon. Toivon vaan, että saavutetusta edusta ei ensi yönä tarvitse tinkiä.

31. tammikuuta 2006

Neloset

Neljä työpaikkaa, jotka minulla on ollut elämäni aikana:

1. Porrassivooja
2. R-kioskin myyjä
3. Kaupan myyjä (kassa, lihatiski, leipätiski)
4. Osastosihteeri

Neljä elokuvaa, joita voin katsoa uudestaan ja uudestaan:

1. Magnolia
2. Pulp Fiction
3. Blues Brothers
4. Amadeus

Neljä paikkaa, joissa olen asunut:

1. Espoo
2. Helsingin maalaiskunta
3. Kerava
4. Vantaa

Neljä tv-ohjelmaa, joista pidän:

1. Uudisraivaaja
2. Lost
3. The 70's show
4. Sydämen asialla

Neljä paikkaa, joissa olen käynyt lomalla:

1. Sysmä
2. Hua Hin
3. Lido di Jesolo
4. Ierapetra

Neljä suosikkiruokaani:

1. Green curry
2. Broileri-pekonirisotto
3. Tuliset tortillat, täytteellä ei väliä
4. Pastaa Aurajuustokastikkeella

Neljä saittia, joilla käyn päivittäin:

1. Blogilista.fi
2. Iltasanomat.fi
3. Nettiyhteisöni
4. Goolgle.com

Neljä paikkaa, joissa olisin mieluummin juuri nyt:

1. Elokuvissa
2. Teatterissa
3. Iltapäivädrinkillä hyvässä seurassa
4. Hotellihuoneessa paksun kirjan ja naposteltavien kanssa

29. tammikuuta 2006

Kerta se on ensimmäinenkin

Kävin Lintusen kanssa kaupassa. Olisin halunnut mennä yksin, mutta Lintunen ilmoitti, että tulee mukaan. Kun vähän pettyneenä ihmettelin, että enkö voikaan mennä yksin (yksinäisyysosastollani on hirvittävää vajausta), Lintunen totesi hyvin tyynesti. "No, ilmeisesti et." Niin sitä sitten mentiin.

Yksikään lapsistani ei koskaan ole kiukutellut kaupassa. Ei mitään huutoa, kaarelle heittäytymistä tai kirkunaa karkkihyllyillä. Älkää kysykö miksi, en minä tiedä. Ne ovat kiukutelleet muualla, eivät koskaan kaupassa. Lintusenkin kanssa kauppareissut ovat sujuneet mallikkaasti, vaikka hän ei ole juuri kärryissä istunut sen jälkeen kun oppi kävelemään. Hän katselee kyllä tavaroita, hypistelee houkuttelevia suklaapatukoita, ehdottaa ostettavaksi partavaahtoa ja terveyssiteitä. Mutta kun hänelle sanoo, että emme tarvitse niitä juuri nyt, hän panee kaiken takaisin hyllyyn. Paitsi eilen.

Eilen hän halusi ostaa kaksi sinisävyistä kerää 7 Veljestä moniraita -lankaa. Hän kantoi ne kärryyn ja minä kannoin ne takaisin hyllyyn selittäen ettemme tarvitse lankoja. Hän kantoi ne uudelleen kärryyn, minä kannoin ne takaisin hyllyyn, hän kantoi ne uudelleen kärryyn, minä kannoin ne takaisin hyllyyn. Selitykset langan tarpeettomuudesta eivät tuntuneet menevän perille. Miten niin ei tarvita lankaa, kyllä hän tarvitsee. Juuri näitä kahta kerää, hän tarvitsee. Lopulta lankakerät jäivät hyllyyn. Vähän kärsineinä ehkä, sillä jouduin erottamaan kyynelöivän Lintusen langoista väkisin. Talutin pettymystään marisevan Lintusta kohti liukuportaita, sinne asti hän jaksoi nyyhkiä. Liukuportaissa lankakerät jo unohtuivat ja loput ostokset löysivät tiensä kärryyn ilman välikohtauksia.

Jos minulta olisi kysytty, että missä uskoisin lapsen todennäköisimmin kiukuttelevan kaupassa, vastaukseni olisi ollut leluosasto tai karkkihylly. Mutta Lintunen on erityisen ihmeellinen iltatähti. Hän osaa yllättää. Mihin sen kanssa vielä joutuukaan, ensimmäistä kertaa.

27. tammikuuta 2006

Autoilun hurmaa

En ole koskaan mieltänyt itseäni mitenkään erityisen suuresti autoilusta nauttivaksi ihmiseksi. Nyt olen senkin puolen sisimmästäni löytänyt. Töissä ollessa tulee istuttua ratissa viidestä kuuten päivänä viikosta, näin äityslomaillessa ehkä kerran kahdessa viikossa.

Tänä aamuna minulla oli asiaa vartin ajomatkan päähän, ja kotiin tullessani yksinkertaisesti nautin siitä miltä ajaminen tuntui. Moottorin matala murina, vaihdekepin nuppi kämmenen alla, radion hiljainen musiikki. Miten auto vastaa kaasupolkimen painallukseen, kuinka kääntyy keveällä ohjauspyörän liikkeellä, myötää mutkissa. Pimeys ympärillä, mittariston himmeä kajastus. Minä ja maantie allani. Kunpa olisin vain voinut karauttaa kaukaisuuteen, ja tulla takaisin sitten joskus, myöhemmin.

25. tammikuuta 2006

Neulepolkkaa


Tämä oli joskus villainen välihaalari, kokoa 90 cm. Nyt se ei mahdu edes 60 cm pitkälle Sulolle. Leveyttä kyllä riittää, pituus jää aika paljon vajaaksi.

Muuan mies ei koskaan opi, ettei villaisia vaatteita voi pestä koneessa. Ei edes 40 asteen hienopesuohjelmalla. Joka kerta hän on yhtä hämmästynyt lopputuloksesta. En minäkään näköjään millään opi, että viisainta on hoitaa pyykkäyshommelit ihan ite, vaikka kuinka tympii. Kolmen markan suutari saa aikaiseksi viiden markan vahingon, ja meillä näitä vitosen vahinkoja on sattunut jo ihan liian monta.

20. tammikuuta 2006

Hämmästyttää ja kummastuttaa

Sulo nukahtaa yöunilleen pinnasänkyynsä, kun hänelle on vaihdettu kuiva vaippa, hänet on puettu yövaatteisiin ja imetetty piripintaan. Hän nukahtaa itsekseen hetken öristyään, huokailtuaan, piereskeltyään ja vääntelehdittyään. Hänet voi laittaa sänkyynsä puoliksi hereillä, rentona, silmät puolitangossa, ja hän nukahtaa hetken päästä. Hän nukkuun 4- 5 tuntia, herää syömään ja nukkuu sitten vielä kolme tuntia päälle. Sitten hän on valmis kohtaamaan uuden päivän.

Miksi ihmeessä Sulo ei nuku päivällä juuri viittä minuuttia pidempään muualla kuin sylissä? Jos tähtien asento on suotuisa, hän saattaa uinua vartin. Hän ei nuku pinnasängyssään, hän ei nuku vieressä parisängyssä, hän ei nuku vaunuissa, ei sisällä eikä ulkona. Hän ei nukahda vaunuissa uudelleen, vaikka vaunuja kuinka liekutettaisiin ja vatkattaisiin. Ennen nukuttajalta käsi heijaamisesta irtoaa kuin Sulo nukahtaa.

Pitäisi tietysti olla tyytyväinen siitä, että hän nukkuu edes sen kahdeksan tuntia vuorokaudessa jokseenkin levollisesti. Mutta kyllä nämä jäljelle jäävät 16 tuntia aika raskailta tuntuvat liki kuusikiloista pallopäätä kanniskellessa. Koska missään muualla kuin sylissä hän ei ole tyytyväinen kovin pitkään. Jotenkin sitä vain jaksaa. Ajattelemalla, että eteenpäin mennään koko ajan, ei tätä enää hirveän pitkään kestä. Sulohan on vasta vajaat 9 viikkoa. Ja sillä hampaattomalla, leveällä ja sydämen hyytelöksi muuttavalla hymyllä Sulo lataa äitiin jaksamista taas pitkäksi aikaa. On se niin ihana, uskokaa pois.

19. tammikuuta 2006

Omituista tai sitten ei

Haastetta pukkaa maalta, mereltä ja ilmasta. Kaikki mahdolliset tahot lienee jo haastettu, joten en haasta ketään. Ihan riittävän haastavaa oli miettiä mitä mahdollisesti omituisina pidettäviä tapoja minulla on. Näitä voisin kuvitella ainakin jonkun pitävän omituisina juttuina. Arvioikaa itse.


1 . En käytä sukkia jollei ole pakko. (Hain juuri Juniorin autolla kaupungilta, eikä minulla ollut talvikengissä kuin pajaat jalat. Pakkasta on -22 astetta.) Sukkahousut minulla on viimeksi ollut jalassa 8. helmikuuta 2003, kun muuan kuluttajaviraston johtaja meni naimisiin Zotin serkun kanssa. Sukkahousut siksi, että stay-up -sukkiin tuli silmäpako vetäessäni niitä jalkaan, ja paljain säärin olisi ollut sopimatonta juhlia.

2. Suurta herkkuani on hapankorppu, jonka päällä on siivu Aamupala sulatejuustoa ja banaaniviipaleita. Nam!

3. Haistelen tavaroita. Tämähän on itsestään selvää, kun ostettavana on esim. saippuaa, yleispuhdistusainetta, ripsiväriä, puuteria, kynttilöitä yms. Mutta minä haistelen myös vaatteita, kenkiä, leluja, kyniä ja kirjoja ja paljon muuta.

4. Syön toisinaan aamiaiseksi kaurahiutaleita maidon kanssa.

5. Puhuessani lopetan (tai toisen katsantokannan mukaan jätän kesken) useimmat lauseeni sanaan että. Ärsyttävä tapa, jota en edes huomannut ennen kuin minulle siitä huomautettiin, että. Taistelen päästäkseni siitä eroon, että.

16. tammikuuta 2006

Möllein asia naisen elämässä

Joillain naisilla kuukautiset pysyvät poissa niin kauan kun he imettävät. Vaikka vain muutaman kerran vuorokaudessa. Minulla ei. Minun kuukautiseni alkavat tasan kahdeksan viikkoa synnytyksestä. Aiemmin kuvittelin sen johtuvan siitä, että vauvat ovat tuohon mennessä lopettaneet yösyönnin ja alkaneet nukkua yön heräämättä. Koska Sulo syö edelleen öisin, minun oli luotava uusi teoria. Minun kropalleni näköjään riittää, että vuorokauteen tulee yksikin yli neljän tunnin väli imetyksille.

Sulo täytti noin tunti sitten tasan kahdeksan viikkoa. Hänen ensimmäinen yöunijaksonsa kestää noin viisi, viime yönä jopa kuusi tuntia yhteenmenoon. Sitten hän syö ja nukkuu vielä kolme tuntia. Tätä on jatkunut nyt noin viikon verran. PMS-oireet alkoivat viime viikolla. Kuukautiset tulivat tänä aamuna. Mihin saa valittaa?

13. tammikuuta 2006

Pieni iloinen asia on...

...kun Lintunen sanoo: "Äiti, kylläpä sinä olet laittanut hyvää ruokaa!", syö hyvällä ruokahalulla ja tahtoo lisää. Kehut ovat ylimääräinen bonus, pelkkä syöminen riittää ilahduttamaan, sillä se on niin äärimmäisen harvinaista.

...kun Sulo seitsemän viikon (melkein) päivittäisen harjoittelun jälkeen viihtyy kantoliinassa peräti puoli tuntia. Tähän asti kaikki yritykset ovat olleet itkua, parkua ja ankaraa protestointia.

...kun huusholli on siivottu viimeksi viikko sitten, ja täällä on edelleen melkein siistiä.

...kun Zotilla on peli-ilta, ja hän tulee kotiin vasta yöllä. Se tarkoittaa raivoamatonta iltaa Lintuselle. Ja hermolepoa minulle.

...kun pääsen sunnuntaina elokuviin. Ehkä.

...kun saan kerrankin istua päivällä koneella ilman Suloa käsivarella. (Öisin saisi istua useinkin, mutta öisin tapaan nukkua. Tai ainakin yritän.)

...kun laskut on maksettu, etukäteen, ja vielä jäi rahaa tilille. (Tänään oli viimeinen palkkapäivä, helmikuussa alan elää vanhempainpäivärahoilla.)

...kun mieli on pitkästä aikaa levollinen.

...kun ilahtuu niin pienestä, nykyään.

10. tammikuuta 2006

Kaksivuotiaan päiväkirjasta

Ei ole kaksivuotiaan päiväkirjaa täällä, vaikka Google on sellaista jollekulle uskotellutkin. Ei ole enää kaksivuotiastakaan, Lintunen on melkein kolmen jo. Kaksivuotiaana elämä oli jokseenkin helppoa vielä, vaan nyt on toisin. Liekö syynä iän karttuminen, vai pikkuveljen syntymä. En tiedä, eikä tiedä Lintunenkaan, mutta hankalaa on.

Arkipäivisin kaikki vielä menee kuten ennenkin. Lintunen on oma hurmaava itsensä, kiukuttelee vain satunnaisesti ja on helposti rauhoiteltavissa. Mutta illat ja viikonloput. Yhtä huutoa, parkua, hammasten kiristystä ja suurta ahdistusta. Iltaisin ja viikonloppuisin isi on kotona. Lintunen haluaa, että isi leikkii hänen kanssaan. Isi leikkiikin, mutta aina jotenkin väärin, Lintusen mielestä. Ensin Lintunen vain huusi suoraa huutoa, kädet nyrkissä, pieni vartalo täristen ja kaulajänteet kireällä. Sitten hän alkoi lyödä, ja nyt hän heittelee tavaroita. Kaikki purkaukset kohdistuvat isiin, muu perhe ei joudu niiden kohteeksi.

Lintunen on kovin iloinen kun isi tulee töistä kotiin. Mutta sitten se alkaa. Aina vain kimeämmin: "Isi, leikitään! Isi, leiki tällä! Leiki tällä kädellä!" Mutta kun isin käsi ei koskaan pitele dinosaurusta tai hevosta niin kuin Lintusen mielestä pitäisi. Ja sitten seuraa järjettömiä purkauksia, jolloin koko lapsi tuntuu menevän aivan pois raiteiltaan, eikä mikään rauhoitteluyritys tehoa. Hän on kalpea, kireä ja ahdistunut, ei tunnu kuulevan, ei näkevän, ei vastaanottavan mitään.

Mustasukkaisuutta, menee ohi, sanotaan neuvolasta. Antakaa huomiota. Myönteistä huomiota on kyllä annettu ja annetaan kaiken aikaa. Mutta silti raivokohtaukset tuntuvat vain yltyvän päivä päivältä suurempiin mittoihin. Ero ennen niin rauhallisen ja tasaisen lapsen ja tämän raivoisan tuntemattoman välillä on valtava. Jaksamisen rajat alkavat tulla kaikilla vastaan. Minä kärsin, isi kärsii, ja ennen kaikkea Lintunen kärsii. Putken päässä näkyy pelkkää pimeää. Pelkkää pimeää.

6. tammikuuta 2006

Ryöhköhkräääh, sanoi Sulo

Sanoi monta kertaa peräjälkeen, varmaan vartin yhtäkyytiä. Yskä alkoi viikonloppuna, aluksi vain vienona. Nenä rupesi rohisemaan, henki kuitenkin kulki. Alkuviikosta nousi vuorokaudeksi kuume. Sitten meni pari yötä niin, että Sulo-Pallero yski tukehtumaisillaan. Eilen tämä Hulda Huoleton älysi vihdoin soittaa terveysneuvontaan ja kysyä, että ei kai sitä lääkäriin tarvii viedä, kun ei kuumettakaan ole. Neuvonnassapa olivat sitä mieltä, että tarvitsee kyllä, kun ikää on vasta hätäiset kuusi viikkoa ja kuumettakin oli ollut. Terveyskeskuksestakin järjestyi hämmästyttävästi akuuttiaika, joten lääkäriin sitten vaan, omatunto soimaten.

Lääkäri kuunteli ja tunnusteli. Lintunen avusti lääkäriä tekemään diagnosia kertomalla, kuinka pikkuveli öhisee ja röhkii öisin kuin pieni porsas. Lääkäri totesi, että ei hätää, vielä ainakaan. Mutta tarkkana pitää olla ja hakeutua lääkärin pakeille heti, jos alkaa henki loppua tai syöminen lakkaa. Noin pienet voivat vaikuttaa kovasti sairainakin yllättävän pirteiltä, ja käänne huonompaan voi tapahtua yllättäen. Pieniä keuhkoputkia laajentamaan lääkäri kirjoitti vielä mikstuuraa.

Naulakoiden tuntumassa tainnutin Suloa kotimatkaa varten maidolla suoraan tuotantolaitoksesta, kun jonkun toisen lääkärin pakeilta tuli viisikymppinen nainen pukemaan ulkovaatteita ylleen. Hän herkesi juttelemaan, että kas, täällähän syödään. Sitten hän kyseli Lintuselta, että oletkos sinä kipeä. Lintunen kielsi olevansa. Täti sanomaan, että jaa, sinun vauvasiko se onkin sairas. "Ei ole", sanoi Lintunen. Täti näytti hämmentyneeltä. "Minun vauvani jäi kotiin odottamaan", jatkoi Lintunen. Tätiä nauratti. "No niinpä tietenkin. Tällaiset vanhat tädit ne puhuvat mitä sylki suuhun tuo, ihan tyhmiä." Lintunen ei kommentoinut tyhmyyttä mitenkään, sanoipa vain, että hänen pikkuveljensä kävi lääkärillä.

Yöksi Sulolle annettiin millilitra mikstuuraa, ja kas. Hän ei sanonut yöllä kertaakaan ryöhkökräääh. Aamulla rykiminen oli taas pitkää ja omalaatuista, (kuten terveiset vaipassakin) mutta ei ollenkaan niin tukahduttavaa kuin aiemmin. Vähällä taidettiin päästä. Ikuinen opitimisti minussa kuitenkin kuiskii, että kun lapsi sairastaa jo nyt, on edessä väistämättä ensimmäisen elinvuoden aikana lääkärikäyntejä enemmän kuin kolmella sisaruksella tähän mennessä yhteensä. Lintunenkin oli sentään jo melkein kahden, ennen kuin hänet piti ensimmäisen kerran käyttää lääkärillä. Korvatulehduksesta on kärsinyt vain Junior. Kerran, kolmentoista vuoden kypsässä iässä. Tällä kertaa olisin ennustukseni kanssa enemmän kuin mielelläni väärässä. Vuoden päästä sen sitten tietää.

4. tammikuuta 2006

Löytötavaraa

Joulusiivoukseen ei pahemmin panostettu, kun oltiin oman perheen kesken ja väsyneitä. Sunnuntaina on Sulon ensimmäiset juhlat, oman suvun kesken toki nekin. Mutta suku tarkoittaa myös Lintusen ja Sulon mummaa. Mumman haukansilmältä ei välty parhaitenkaan piilotettu epäjärjestys, pölypallero eikä katastrofikasa*) eli siivottomuus. Niinpä olen tänään käyttänyt hyväkseni, sitä että Sulo on löytänyt nukkumisen kauneuden**).

Olen tehnyt kirjahyllyyn tilaa siirtämällä kirjoja hyllyihin kahteen riviin. (Pakon sanelema juttu, sillä Zot uhkasi siirtää osan kirjoista divariin, kun ei taloon lisää Lundiaakaan mahdu.) Löysin massoittain pölyä ja yhden muumioituneen jonkun, luultavasti kissan oksennuksen.

Olen raivannut naulakon alta katastrofikasalaatikon. Löysin massoittain pölyä, kissankarvoja, pilalle pestyn kirjoneuleisen villatakin (oma) , kittanan valkoisen harmaahkon samettibleiserin (Sweetien), pörssiyhtiöiden vuosikertomuksia vuodelta 2002, kaksi paria parempia kenkiä (toiset omat, toiset Zotin), taiji-tossut (kissankarvaiset, omat,) sekä vain seitsemän kuukautta sitten kadonneen ajokorttini. Pahus, että siinä onkin hyvän näköinen tyyppi kuvassa. Uudesta ajokortistani toljottaa kulahtanut kääkkä. Eipä ihme, kääkällä on ikää 14 vuotta enemmän kuin sillä paremmannäköisellä böönalla.

Jostain kun löytäisi kadonneen kauneutensa, markkina-arvonsa (työmarkkina-arvonsa, mitäs kuvittelitte), sekä oikean lottorivin jättipottiviikolle. Paitsi että jos sen jättipottirivin löytäisi, niin ei sillä markkina-arvolla sitten niin väliä olisi.

*) Kiitokset ilmaisun löytämisestä Vaasan suunnalle
**) Kiitokset tästä löydöstä Pertulle


3. tammikuuta 2006

Lupaus

Tapanani ei ole tehdä mitään erityisiä uudenvuodenlupauksia, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen. Siivoan suuni, kertakaikkiaan ja lopullisesti. Eikä hetkeääkään liian myöhään, kuten voi päätellä Lintusen kommentista.

Taustaa: Meillä on kaksi kissaa ja kolme pitkähiuksista naista/tyttöä. Toisinaan sattuu sellaista, että hiuksia joutuu kissan elimistöön. Sieltä ne sitten tulevat aikaa myöten ulos, mutta hiuksen toinen pää jää kikkaran ja toinen kissan sisään. Joten kissa raahaa perässään sitä kikkaraa, kunnes se putoaa. Ällöä, tiedetään.

Lintunen: Äiti, tule pesemään, täällä on kissan kakka!
Äiti: No voi kakka!
Lintunen (painokkaasti): Äiti, sinä sanoit "voi kakka", mutta minä sanon kyllä "voi paskanmarjat!".

31. joulukuuta 2005

Viimeistä viedään

Vuoden viimeinen päivä. Jonkinlaista tilinpäätöstä menneestä pitäisi kai sorvata. Mutta olkoon nyt, kun ei tarvitse tilinpäätöstä vääntää tästä vuodesta työnkään puolesta. (Ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, ei tarvitse tulevastakaan vuodesta. Loppuvuodesta synnyttämisellä on etunsa.)

Vuoden viimeinen päivä on mennyt kuin mikä tahansa päivä viime aikoina. Imetystä, ihmettelyä, että eikö se koskaan nuku, hengittääkö se vielä, mistä se hommasi tuon yskän, taako pärähti terveiset pöksyyn, miten noin pienestä pojasta voi tulla noin paljon pissiä ja pulautuksia, on se vaan ihana, vaikka haiseekin happamalta maidolta. Olen myös leikkinyt yksikätisesti äiti-hevosella ja pahalla liskolla, tyhjentänyt yksikätisesti pyykkikoneen ja tiskikoneen, katsellut DVD:llisen Tuomas-Veturia ja heitellyt öljyä laineille. Jossain välissä olen syönyt, lukenut päivän lehdet ja unohtanut, mitä niissä sanottiin. Hiuksia en ole kammannut, mutta minulla on sentään päivävaatteet päällä.

Vuoden viimeisenä päivänä olen väsynyt, 43 pisteen edestä. Se on paljon se. Sille tarttis jotain tehdä. Ensi vuonna sitten.

Onnea vuodelle 2006! Pitäkää toisistanne huolta!

24. joulukuuta 2005

Rauhallista Joulua!

Kaikki väki nukkuu. Jääkaappi on täynnä äitien tekemää ruokaa ja muita herkkuja. Kinkku tulee justsillään uunista ja perunaloora sukeltaa sinne. Yöllä on satanut lunta, ja näyttääpä satavan edelleen. Siivous on tehty. Se ei ehkä täytä ankarimpia standardeja, (nooh, edes normaaleja joulusiivousstandardeja,) mutta siivottu kuitenkin on. Saunakin on pesty. (Juuei, saunanpesua ei käytetyt Sulon synnytyksen käynnistelyyn, kuten ei niitä muitakaan ässiä. Tiedättehän: siivous ja seksi. )

Vieressäni seisoo Lintusen taiteellisesti koristelema kuusi. Aito, sillä uskollisesti palvellut muovikuusemme lakkasi palvelemasta. Jalkaosan neljästä palasta yksi puuttui. Muistelen, että kaksi vuotta sitten (jolloin kuusi oli viimeksi kasattuna, viime joulun vietimme mummolassa,) huomasimme yhden palasen jääneen sisälle kun kuusi oli kasattu varastoon. Muistelen myös, että kävimme keskustelua siitä, kuinka sitä pala ei sitten seuraavalla kerralla löydy mistään, jollei sitä heti toimiteta samaan paikkaan muun kuusen kanssa. Ilmeisesti ei sitten toimitettu. Kolmijalkainen kuusi pysyy huonosti pystyssä, eikä tämän huushollin taatolla ole taitoa tai materiaaleja väkerrellä korvaavaa osaa. Yritystä kyllä oli. Hermokin melkein kesti. Mutta kuusikaupallehan sitä sitten oli lähdettävä. (Onneksi alettiin kasata sitä muovista ajoissa.) Kelpo kuusihan sieltä tuli. Kissat olivat villeinä: tässähän on mukana hajukin! Kimaltelevia nauhoja on jo ehditty tempoa, palloja käpälöidä kokeilevasti. Kuusi ei ole kaatunut, vielä.

Se on täällä. Joulu. Se tuli kummemmin hössäämättä ja stressaamatta, ihan niin kuin kommenteissa lupasittekin. Rauhallista, hauskaa, iloista ja onnellista joulua kaikille kurkistelijoille!

20. joulukuuta 2005

Tunnustettu

Avioliiton ulkopuolella syntyneenä Sulolla ei ole toistaiseksi ollut virallisesti isää. Jos oikein pykäliä viilataan, hänellä ei ihan viimeisen päälle virallisesti ole sitä vieläkään, vaikka kävimme tänään lastenvalvojan luona isyyden tutkinnassa ja tunnustamisessa. Vasta kun maistraatti vahvistaa isyyden, Zotista tulee Sulon isä myös juridisesti. Ehkä jo tällä viikolla, mutta ensi viikolla viimeistään.

Keskustelupalstoilla näkee aina toisinaan kirjoituksia siitä, miten lastenvalvojan pakeilla käyntiä pidetään loukkaavana ja alentavana. Kuinka siellä epäillään miehen isyyttä ja kysellään muista mahdollisista isäehdokkaista. Tai ainakin siltä se närkästyneistä äideistä tuntuu. Minä en kokenut sen enempää Lintusen kuin nyt Sulonkaan kanssa käyntiä millään muotoa alentavana, loukkaavana tai Zotin isyyttä kyseenalaistavana. Lintusen kanssa koko tilaisuus kesti ehkä kymmenen minuuttia, henkilöllisyyden toteamisineen ja papereiden läpilukemisineen ennen allekirjoituksia. Tänään viivyimme lastenvalvojan luona ehkä viisi minuuttia. Edes henkilöllisyyspapereita ei tarvinnut esittää. Lastenvalvoja onnitteli lämpimästi niin vajaat kolme vuotta sitten kuin tänäänkin. Hankalinta koko prosessissa mielestäni olikin vastaanottoajan varaaminen. Sen voi tehdä vain puhelimitse, ja puhelinaikaa on tunti päivässä. Minulta meni jonottamiseen kolmena päivänä koko tunti ilman tulosta. Neljäntenä päivänä pääsin läpi vain vartin jonotuksen jälkeen. Kärsimättömän luonteena teki mieleni heittää hanskat tiskiin kokonaan. Olisin halunnut nähdä, mitä tapahtuu jos en reagoi lastenvalvojan lähettämään kirjeeseen, jossa pyydettiin varaamaan aika isyyden selvittämistä varten. Mutta kun nyt kuitenkin halusimme hoitaa asian mahdollisimman pian pois päiväjärjestyksestä, niin eipä auttanut muu kuin roikkua jonottamassa.

Isyyden tunnustamisen lisäksi allekirjoitimme myös yhteishuoltajuussopimuksen. Kuukauden ajan ehdin olla yhtäaikaa sekä yhteishuoltaja (Sweetie & Junior sekä Lintunen) että yksinhuoltaja (Sulo). Lintusen ja Sulon kohdalla sitä ei tule niin ajaltelleeksi, kun lasten isän kanssa kuitenkin yhteisessä jääkaapissa eväitämme pidetään ja samassa makuuhuoneessa nukutaan (joskus jopa samassa sängyssä). Sweetien ja Juniorin kanssa asia on selkeämpi, kun lasten isä ei ole asunut samassa taloudessa reilusti yli kymmeneen vuoteen. Eronnut, avoliitossa elävä yhteishuoltaja. Meillä on tapana sanoa vain kotihoito. Ilmaisu on nyysitty Nyt-liitteestä muutama vuosi sitten. Kotihoidoksi määritellään avopuoliso, jota ei voi kutsua avopuolisoksi, kun se kuulostaa liian vakavalta [suhteelta]. Zotin suvun piirissä siviilisäätyni on eteläpohjalaiseen tapaan kaveri. Kun ei kerran ole vihillä käyty, niin mitenkä sitä voi mikään vaimo olla. (Eikä meikäläistä oikein enää tyttöystäväksikään voi nimittää, tässä iässä.)

Vaan jouluun on enää neljä yötä. Hirveän vatvomisen jälkeen olen viimein antanut itselleni periksi. Meillä syödään tänä vuonna äitien tekemiä jouluruokia. Paitsi imellytettyä perunalaatikkoa. Kukaan muu ei osaa tehdä sitä minun suuni mukaisesti.

14. joulukuuta 2005

Hirviö

Saunan jälkeinen dialogi Lintusen kanssa.

Lintunen: Sullahan on tukkaa pyllyssä!
Äiti: No niinpä taitaa olla.
Lintunen: Se pitää ottaa pois.
Äiti: Miksi?
Lintunen: Se on vähän pelottavaa.
Äiti: Onko?
Lintunen: Ihan kuin hirviö.

Lasten suusta jne.