Päivä ei ollut mitenkään ihanteellinen päiväkävelyä ajatellen, mutta tulipa harmaudesta ja loskasta huolimatta lähdettyä. Reitti valittiin sopivien asuntoesittelyjen mukaan. Nykyinen koti on meille ahdas tälläkin kokoonpanolla, ja lokakuussa tunnelma tiivistyy entisestään. (Olenko muuttumassa realistista optimistiksi?) Taloja on katseltu laiskahkosti puolivakavissamme, mutta sopivaa ei vain tunnu löytyvän. Jos on käypäinen muuten niin hinta on yli meidän maksukykymme. Jos taas hintaa on sopivasti, niin tilaa ei ole tarpeeksi, hyvä jos edes nykyisen verran.
Pitänee siis ryhtyä laatimaan entistä tarmokkaammin suunnitelmia, joilla tästä asunnosta saisi toimivamman. Ensimmäisenä listalla on roinamäärän karsiminen, ja siihen se suunnittelu sitten yleensä tökkääkin. Olen sentään jo päässyt niin pitkälle, että olisin itse valmis luopumaan yhdestä jos toisestakin röykkiöstä tavaraa. Vaan mitä tekee Zot? Pitää kynsin hampain kiinni omistaan ja rahtaa puolisalaa lisää rojua sisään. Sisustus tässä talossa on lähinnä vitsi, tai ehkä painajainen, riippuu siitä keneltä asiaa kysyy. Ilmankos meillä ei enää käy vieraita.
Mutta haa: autonvaihdostahan tuo Armastukseni alkoi puhua jo aivan oma-alotteisesti. Lauantain kauppareissulla tuumasi ohimennen takapenkiltä, että pitäisiköhän meidän ostaa isompi auto. Kaikkea merkillistä pari viivaa tikussa teettääkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Roinamäärän karsiminen on pitkä ja kärsivällisyyttä vaativa tie. Mä olen nyt vihdosta viimein päässyt eroon kaikista miehen poikamieskämpän huonekaluista. Viisi vuotta siihen meni, mutta nyt niitä ei ole edes kellarissa.
Atk-ryönä on seuraavana listalla (tai on se ollut koko ajan, mutta heikolla menestyksellä). Se on haasteellisempi tehtävä, koska sitä mukaa kun jotain saan poistettua, mies vaivihkaa raahaa töistä lisää. Mä en myöskään uskalla omatoimisesti hävittää mitään, kun en ole varma siitä, että onko kapistus mahdollisesti oikeasti tarpeen...
Lupaan tulla teille kylään vielä tämän kevään aikana:)
Nypon
Lämpimästi tervetuloa ihailemaan painajaismaisen vitsikästä sisustustamme :)
Hah:-)
Me asumme vuonna 1962 rakennetussa "kanakoppirivitalossa", jossa kaikki oli alkuperäistä muuttaessamme vuonna 2001.
Remontti on jäänyt kesken - milloin syytän siitä rahapulaa, milloin laiskanpulskeata miestä.
Alaeteisestä yläkertaan johtavat portaat ovat irti ja vailla maalia, nurkissa lojuu muualle mahtumatonta remonttitavaraa (maalia, jalkalistoja, lattiansuojapahvia) ja työkaluja -poria, erilaisia sahoja, meisseleitä ja ruuveja.
Vaatehuoneen ovea ei kannata avata ellei halua päälleen tavarakasaa. Mies kerää ympärilleen myös vanhoja radioita, videoita, tietokoneenraatoja ja muuta mukavaa korjattavaa. Korjaamiseen tosin ei ole koskaan aikaa.
Oma koti kullan kallis:-)
NÖPSY
Lähetä kommentti