Huomenna pitäisi lähteä Firman vuosijuhliin Itämeren aalloille. Tulen merisairaaksi jo satamassa, ja nyt ulkona tuulee sellaiset 20 m/s. Huomiseksi Itämeren itäosaan ennustetaan 8-12 m/s, ihan riittävästi sekin. Varmaa vihertymistä tiedossa.
Sitäpaitsi olen alkanut pelätä, että koko paatti uppoaa. Miksi muuten olisin vuosikausia nähnyt unia, joissa olen milloin minkäkin kokoisessa purtilossa, (soutuveneestä valtamerilaivaan,) joka keikahtaa nurin. Viimeksi näin tällaisen unen kesällä, ja vieläkin pelottaa.
Varasin ultran yksityiselle reilun viikon päähän. Sama lääkäri, joka viimeksi totesi, että näkymä ei nyt vastaa viikkoja. Pelottaa, että taas käy samoin. Silloin tiesin sen jo oikeastaan etukäteen, nyt ei sellaista ennakkotunnetta ole. Ei ainakaan vielä, mutta onhan tässä vielä viikko aikaa sellainen hankkia.
Jos siellä sitten on elämää, niin sitten voikin alkaa pelätä, että kestääkö elämä kyydissä loppuun asti. Tai onko kaikki muuten kunnossa, jos vaikka on paha sydänvika tai kromosomiparissa numero 18 ylimääräinen kromosomi.
Ja pomollekin pitäisi sitten kertoa. Se nyt ei pelota, mutta jotenkin ikävä tehtävä sekin on. Ikäänkuin henkilökohtaisesti pettäisin esimieheni luottamuksen ja aiheuttaisin hänelle hankaluuksia. Ei tuo varmasti ylläty, mutta ei varmasti ilahdukaan. Ihan samanlaista reaktiota en odota, kuin syksyllä, jolloin esimieheni piteli dramaattisesti päätään ja hoki, että Lazur, sä et voi tehdä tätä mulle! Enkä minä sitten tehnytkään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Lazur, samankaltaista paniikkia täälläkin. Ainoa vaan, että en ole USKALTANUT varata itselleni ultra-aikaa, sen verran kamala kokemus tyhjän pussin näkeminen viime lokakuussa.
Toivossa on hyvä elää, mutta tämä epätietoisuus - se on kamalaa
NÖPSY
Lähetä kommentti