Tiistai-tuumailuja

Eilisen Hesarin Vieraskynä palstalta sattui silmääni kehitys- ja kasvatuspsykologi Maarit Silvénin kirjoitus vuoroviikoin kummankin vanhemman luona asuvista avioerolapsista. Silvénin mukaan uusin tutkimustieto tukee kahden kodin mallia, vaikka on olemassa myös vastakkaisia näkemyksiä, jotka katsovat, että avioerolapsella tulee olla vain yksi koti.

Exän ja minun avioeroni oli tavallisen riitaisa, mutta lapsia meillä ei käytetty riitakapulana koskaan, mistä jaksan olla ylpeä. Jaettu vanhemmuus on todella toiminut. Alkuun lapset asuivat pääsääntöisesti minun luonani, ja tapasivat isäänsä säännöllisesti joka toinen viikonloppu. Ex haki lapset perjantaina päiväkodista ja vei heidät sinne maanantaina takaisin. Toisinaan Sweetie ja Junior olivat isänsä luona yötä myös viikolla, ja muutoinkin pystyimme sopimaan tapaamisista joustavasti.

Kolmisen vuotta sitten siirryimme vuoroviikkosysteemiin, lähinnä koulumatkan tähden. Kun muutimme Zotin kanssa yhteen, uusi asunto sijaitsi koulusta sen verran kaukana ja julkisen liikenteen ulottumattomissa, kun taas Ex asui koulun naapurissa. Lapsilla oli lyhyt koulumatka edes joka toinen viikko. Nythän lapset ovat jo yläkoulussa, joka on molemmista kodeista yhtä kaukana.

Jaettu vanhemmuus on toiminut, sillä molemmissa kodeissa on samat säännöt. Kotiintuloaika on aina sama, oltiinpa kumman luona hyvänsä, kotitöihin on osallistuttava molemmissa kodeissa, molemmissa paikoissa ollaan yhtä niuhoja vanhempia. Johtuisiko siitä, että sen enempää Sweetie kuin Juniorkaan eivät ole uhkailleet muuttavansa iskän/äidin luokse kokonaan. Tietävät, että komento ei siitä yhtään lievene. Erosta huolimatta olemme Exän kanssa pystyneet yhdessä kasvattamaan noita jälkeläisiämme samojen suurten linjojen mukaan, ja se on mielestäni paljon se.

Luin eilen myös toisen jutun, joka tuumailutti. (En nyt vain kuolemaksenikaan muista, että mistä se silmiini sattui, Hesarista en sitä tänään löytänyt, paikallislehteä en voi nyt tarkistaa, enkä Iltalehteä, mutta joku noista se luultavasti oli.) Saksassa tai Sveitsissä tai jossain siellä päin on nimittäin havaittu, että lämpötilan äkillinen nousu talvella on yhteydessä kätkytkuolemiin. Vauvan makuuhuoneessa pitäisi olla n. 16-18 astetta lämmintä, eikä lasta saa kääriä liiaksi peittoihin, vaan pukea kevyesti ja panna väljästi makuupussiin.

Se mikä tuossa tutkimuksessa tuumailutti, oli se, että perhepeti sen mukaan lisää kätkytkuolemia. En ole erityisen perehtynyt asiaan, mutta tähän asti olen ollut lukevinani tutkimustuloksista, joiden mukaan perhepedissä nukkumienen nimenomaan vähentää kätkytkuolemia. Lintunen on toistaiseksi ainoa lapsistani, joka on nukkunut (ja nukkuu) perhepedissä. Voimakastahtoinen Lintunen nimittäin päätti joskus 8-9 kk:n ikäisenä, että hän ei missään pinnasängyssä nuku. Se on isin ja äidin vieressä, tai ei ollenkaan. Yhtäkkiä huomasin olevani niiden äitien kaltainen, jotka eivät aamulla muistaneet kuinka monta kertaa lapsi oli yöllä syönyt vai oliko syönyt ollenkaan. Aiemmin tämä oli minusta aivan käsittämätöntä. Tästä varsin pragmaattisesta syystä olen ajatellut ottaa uuden tulokaan perhepetiin heti kättelyssä, jos se hänelle vain suinkin sopii. Mutta jos se ei sittenkään ole turvallista?

Lehtijutussa ei ollut muistaakseni tarkempaa viitettä tutkimuksesta, mutta pitänee yrittää kaivella sitä omatoimisesti esiin, että voi omin silmin tarkistaa mitä siinä oikeastaan sanotaan vai onko asia hämärtynyt matkalla Saksasta/Sveitsistä/jostain sieltä päin suomalaiseen lehteen.