Kurkistus menneeseen viikkoon

Maanantai: Ultrassa todetaan taas tuulimuna. Epäuskoa, itkua, kysymyksiä ilman vastauksia.

Tiistai: Hoidan töissä kaiken siihen malliin, että voin olla loppuviikon pois. Iltapäivällä menen gynekologian poliklinikalle, jossa lääkäri ultraa ja tutkii ja tuumii. Ihmettelee, että onpa pikkarainen pussi. Miettii ja mittailee, ja toteaa lopulta, että ei ole normaali raskaus, ei. Saan valita kaavinnan ja lääkkeellisen kohduntyhjennyksen välillä. Toimenpidepelkoisena valitsen lääkkellisen. Se tuntuu vähemmän toimenpiteeltä.

Tulehdusnäytteitä, papa-koe, verinäytteitä. Koska imetän vielä Lintusta, lääkäri jättää väliin suun kautta annettavan Mifepristoni-tabletin. Saan ohjeet tulla aamulla polille, jossa saisin kipulääkityksen sekä alakautta asetettavat Cytotecit. Sen jälkeen siirtyisin osastolle odottelemaan vuotoa. Ei kuulosta kauhean ylentävältä, sillä paikallisessa sairaalassa on vain yksi ja sama osasto naistentaudeille ja synnyttäneille.

Illalla saan tekstiviestin ystävältäni: hän on aamulla synnyttänyt kuudennen lapsensa. Lupaan mennä huomenna katsomaan.

Keskiviikko: Aamulla kahdeksalta polille. Saan kipulääkkeet ja hoitaja tuikkaa kaksi Cytotecia sisään. Hoitaja kysyy, haluanko mieluummin mennä tarkkailuhuoneeseen odottamaan vuodon alkamista. Siellä on kymmenen vuodetta, eikä ketään muuta vielä. Minulle on kyllä varattu huonekin osastolta, jos haluan mennä sinne heti, tai siirtyä myöhemmin. Menen tarkkailuun, makaan kapealla ja korkealla sängyllä. Luen lehtiä, kuulostelen oloani. Hoitaja käy aina välillä kyselemässä tuntemuksia. Ei tunnu miltään.

Kolmen tunnin jälkeenkään mitään ei tunnu, eikä vuotoa näy, joten kaksi tablettia alapäähän lisää. Makaan taas hämärässä. Kuuntelen kun jonnekin parin vuoteen päähän tuodan sydänvaivoista kärsivä mies ja vinosti minun verhokoppiani vastapäätä nainen, jolla epäillään keuhkokuumetta. Intimiteetistä ei ole tietoakaan, verhot eivät todellakaan eristä ääntä.

Puoli tuntia maattuani nousen ylös ja käyn kanttiinissa syömässä sämpylän ja viiliä ja juomassa teetä. Takaisin tullessa poikkean vessassa ja totean, että vuoto on alkanut. Hoitaja käy taas kyselemässä kuulumisia. Kerron tilanteen, hoitaja tuo lisää kipulääkettä, vaikka minulla ei ole kipuja. Kahden aikoihin saan luvan lähteä kotiin. Ennen sitä hoitaja tuo vielä lääkärintodistuksen työnantajalle ja pistää anti-D immunoglobuliinia pakaraani, sillä olen rh-negatiivinen. Lopuksi hän antaa vielä monistetun vihkosen, jonka kannessa on otsikko: Sinulle, jonka raskaus on keskeytynyt. Hoitaja on koko päivän kohdellut minua kuin haurainta lasiesinettä. Se tuntuu hassulta, sillä minä en ole hauras. Olen herkkä ja tunteellinen, mutta en hauras. Mutta mistä hoitaja sen voisi tietää. Ehkä häntä kummastuttaa, että minua ei itketä yhtään. Minä itkin itkuni jo maanantaina.

Käyn vielä synnyttäneiden osastolla katsomassa ystävääni. Vauva on ihana. Pidän häntä sylissäni ja nuuskuttelen tuuheita mustia hiuksia. Ei tunnu vaikealta. Kenties hieman haikealta vain.

Kotona selviää, että me emme olekaan tehneet päätöstä siitä, että tämä oli viimeinen yritys. Minä olen näköjään tehnyt sen yksin. Käyn Lintusen kanssa yhtäaikaa nukkumaan kahdeksalta. Päätän viettää seuraavan päivän tiivisti peitto korvissa ja sääliä itseäni perusteellisesti. Henkilökunta siinä virastossa, jossa näistä asioista päätetään, nauraa makeasti partaansa.

Torstai: Lintunen ei ole herännyt koko yönä kertaakaan. Hän herää viideltä aamulla, ja oksentaa sänkyyn. Hän oksentaa uudelleen, vaikka tiesin jo ensimmäisestä kerrasta, että hyvästi itseääli-päivä. Zot ei herää ennenkuin tönin hänet pystyyn ja komennan vaihtamaan Lintuselle vaatteet sillä välin kun vaihdan itse lakanat.

Lintunen nukahtaa uudelleen ja nukkuu välillä oksennellen seitsemään. Koska minulla on kokemusta pikkulapsista ja oksennustaudeista, olen vuorannut petimme muovitetulla froteella ja pyyhkeillä, joten lakanoita ei tarvitse vaihtaa. Riittä kun vaihtaa pyyhkeet ja muovitetut froteet. Lintunen oksentaa lukemattomia kertoja mutta vain viisi vaatekertaa puoleenpäivään mennessä. Olen pessyt kolme koneellista pyykkiä ja suihkuttanut Lintusen kerran, sillä vaippaan ei mahdu niin paljon niin löysää tavaraa kuin Lintusesta tulee.

Päiväunien jälkeen Lintunen ei enää oksenna, mutta vaippaan tulee terveisiä usein. Käyn taas kahdeksalta nukkumaan, yhtä aikaa Lintusen kanssa. Herään varttia vaille kymmeneltä siihen, että Lintusen vatsasta kuuluu pahaenteistä kuplintaa. Lintunen kääntää kylkeä, vatsa pulisee ja siinä samassa Lintunen oksentaa kuin Manaajassa ikään. (Ei, en ole nähnyt elokuvaa, mutta olen lukenut kirjan.) Lakanat vaihtoon, pyjama vaihtoon, Lintunen itkee koko ajan ja nukahtaa välittömästi kun pääsee takaisin pitkäkseen. Vastoin odotuksiani hän ei enää oksenna.

Perjantai: Lintunen on edelleen varsin raukea. Olemme katsoneet kahden päivän aikana kolmesti dvd:n Maa aikojen alussa IX ja lukemattomia kertoja videon Muumipeikko ja pyrstötähti. Pesen vielä kaksi koneellista pyykkiä ennen päiväunia.

Puoli kahden aikaan oma oloni alkaa tuntua heikolta. Zot soittaa, että hän on juuri oksentanut lounaansa ja tulee kotiin. Katselemme Lintusen kanssa jälleen kerran Muumia, vaihdan vuoron perään Lintuselle vaippaa ja käyn itse istumassa vessassa.

Viideltä iltapäivällä Lintunen haluaa mennä kylpyyn. Makaan yläkerran tasanteella pesuhuoneen oven edessä, koska en jaksa pysyä pystyssä ja koska pesuhuoneen lattia on märkä. Lintunen on iloinen kuin pieni lintunen, katsomme kylvyn jälkeen vielä kerran Muumipeikko-elokuvan. Oloni on kuumeinen, vaikka mittari ei nousekaan yli 37,8 asteen. Yö menee levottomasti, joudun käymään vessassa useita kertoja, minun on vuoroin kuuma, vuoroin kylmä.

Lauantai: Nousen Lintusen kanssa seitsemältä ylös. Lintunen syö hyvällä ruokahalulla puolikkaan paahtoleipää, ja minäkin juon mukillisen teetä. Olo on edelleen hieman hutera. Zot nousee kymmeneltä ja lähtee kauppaan. Hän unohtaa ostaa vaippoja ja vessapaperia, ja joutuu siis lähtemään kauppaan uudelleen. Tästä uupuneena hän ottaa kolmen tunnin päiväunet.

Päivä raahautuu kohti kahdeksaa, en jaksa odottaa, että pääsen nukkumaan. Lintunen on ottanut myöhäiset päiväunet, joten hän nukahtaa vasta puoli kymmenen aikoihin. Makoilemme hämärässä, silittelen Lintusen hiuksia ja selkää, odotamme unta.

Sunnuntai: Lintunen nukkuu taas aamuviiteen heräämättä. Vaikka vieroitus pistettiin tauolle sillä hetkellä kun hän torstaina ensimmäisen kerran oksensi, lapsi käy rinnalla vain kolmesti vuorokaudessa, aamulla, päiväuniaikaan ja illalla. Takapakkia ei siis tullut, kuten olisin voinut kuvitella, jos olisin ehtinyt.

Sweetie on alkanut oksentaa puoli kolmelta aamuyöstä, Junior aloittaa puoli yhdeksältä. Minä olen näköjään ainoa onnekas, joka ei oksentanut kertaakaan. Käsittämätön tuuri, sillä oksentaminen on hyvinkin kärkisijoilla inhoamieni asioiden joukossa. (Hyvä niin, muuten olisin luultavammin bulimikko, nyt olen vain ylipainoinen.)

Olen koko päivän vihainen. Raivoni kasvaa sitä suuremmaksi, mitä pidemmälle päivä kuluu. Tekee mieli särkeä esineitä, mutta onnistun hillitsemään itseni. On hyvä, että sunnuntai alkaa olla osaltani ohi. Olen vihainen, olen raivoissani. Yö tasaa mielenkuohuni, toivottavasti. Olen tehnyt päätöksiä elämäni suhteen. Nukun nyt päätösteni päälle, ja katson onko niistä vielä huomenna mihinkään.

Nyt olen vielä räjähtämispisteeseen puhallettu ilmapallo. Huomenna olen luultavasti tyhjiin vuotanut ilmapallon kuori. Joko mainitsin, että olen raivoissani?