Tulinpa tässä ajatelleeksi, etten ole koskaan ollut sinkku. Ensin olin liian nuori olemaan sinkku, siis alle kahdeksantoista. Siihen aikaan sinkulla sitäpaitsi tarkoitettiin vain äänilevyä, joka sisälsi kaksi kappaletta ja joka piti kääntää levysoittimessa, jos halusi kuunnella sen toisenkin kappaleen. (Ihan totta, nuoriso: kääntää!) Tapasin Sweetien ja Juniorin isän heti kohta täysi-ikäisyyden saavutettuani, ja sitten olikin jo myöhäistä. Kahden lapsen äitinä sitä ei oikein tuntenut itseään sinkuksi, vaikka avioeron jälkeen oli pitkiäkin aikoja, jolloin minulla ei ollut sitä paljonpuhuttua parisuhdetta.
En minä sen kokemattoman sinkkuuden perään nyt niin osaa haikailla, enkä halua lapsistani ja miehestäni luopua. Mutta olisihan se erinomaisen ihanaa olla välillä ihan vain itsekseen ja tehdä mitä huvittaa. Tai jättää tekemättä, jos ei mikään satu huvittamaan. Eniten huvittaisi maata sohvalla kirjan kanssa, käydä elokuvissa, oopperassa ja teatterissa. Yksin. Miehiä en viitsisi edes vilkaista.
Zotin mielestä tuollainen elämä olisi sinkkuuden tuhlausta. Sinkun kuuluu liehua yöelämässä ja miettiä kumman kaa. Niin kai sitten. Ei minua koskaan ole säästäväisyydestä päästy syyttämään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti