Minulla on aina ollut tarkka nenä ja erinoimaisen hyvä hajuaisti. Nyt se alkaa olla jo vähän liian erinomainen.
Suihkusaippuat, etenkin miehille tarkoitetut, levittävät kuvottavaa lemua. Deodorantti meni vaihtoon, sillä pelkästään korkin avaaminen sain aikaan oksennusrefleksin. Ei mitään toivoakaan, että sitä olisi voinut vedellä kainaloihinsa. Shampoot ja hoitoaineet löyhkäävät. Parfyymit sun muut oodetualetit ovat painajainen. Pyykin ripustaminen on toinen varma keino kutsua Jori-setä kylään. (Se toinen on hampaiden pesu, vaikka se ei liitykään tuoksuihin ja hajusteisiin. Luulisin.)
Töistä kotiin ajaessani ohitan paikan, jossa valmistetaan kansallista kuorivihannestamme. Minulla on vauhtia siinä 70-80 km/h, tuotantolaitokselle on matkaa linnuntietä muutama sata metriä, välissä on ramppia ja rinnettä, ympärillä iltapäiväruuhkaan pakokaasujaan työnteleviä autoja. Ja silti nenäni kuvittelee erottavansa milloin koneet suoltavat maksalaatikkoa ja milloin makkaraa.
Kauheaa on myös tuntea nenässään omat hajunsa. Vaikka olisi viisi minuuttia sitten tullut suihkusta, nenään hiipii tuoksu tuolta, leyhädys täältä, aromi sieltä.
Olen vähitellen alkanut ymmärtää, miten vaikeaa on hajusteyliherkän elämä. Minun hajukärsimykseni sentään päättyy viimeistään joulun tienoilla, jotkut joutuvat kärsimään lopun ikäänsä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti