Tämän kirjoituksen innoitti Victoria Beckham

Muisti on kummallinen juttu. En muista yhdenkään läheiseni nykyistä puhelinnumeroa, en edes oman työsuhdenkännykkäni numeroa. Mutta muistan lapsuudenystäväni 34 vuoden takaisen puhelinnumeron. Muistan läjäpäin ihmisten syntymäaikoja ja sosiaaliturvatunnuksia. Mutta minun pitää miettiä tovi jos toinenkin, että olikohan työtoverini nimi Pilkkunen vai Pilkkula tai toisen Rönnqvist vai Rönngren. (Nimet luonnollisesti muutettu.) Muistan, että kävin elämäni ensimmäisen kerran oikeassa teatterissa 2.12.1974. (Helsingin Kaupunginteatterin pieni näyttämö ja Nalle Puh, Sylvi Kekkonen kuoli samana päivänä.) Mutta mitä ihmettä olenkaan mahtanut viimeksi nähdä, ja missä? Ensimmäinen elokuvateatterissa näkemäni elokuva oli Kymmenen käskyä Korson Kinossa, joko elokuussa 1971 tai 1972, en muista enää. Milloin olen viimeksi käynyt leffassa, katsomassa mitä? Ei hämärintä hajuakaan.

Ensimmäisen kirjastokorttini numero oli 12345. Ei ihme, että muistan sen vielä. Muistan myös sen huikaisevan tunteen, joka minut valtasi kun viimein pitelin tuota ihmeellistä pahviläpyskää käsissäni. Olin seitsemän, vedin kirjantuoksuista ilmaa sisääni ja tuijotin lumoavaa kirjamerta edessäni. Kaikki nuo kirjat, lukemista vailla, ilmaiseksi! En voinut käsittää, että siitä riemusta ei tarvinnut edes maksaa. Muistelen, että aluksi sai lainata vain tietyn määrän kirjoja. Myöhemmin muistan kantaneeni kirjoja kotiin kassikaupalla, eikä niistä kuitenkaan riittänyt kuin viikoksi. Minä luin aina ja kaikkialla. Abi-näyttelyssä minusta oli mustavalkoinen kuva, jossa istun välitunnilla nenä kiinni kirjassa. (John Irving, Kaikki isäni hotellit, edelleen loistokirja.) Pääni yläpuolelle oli kirjoitettu jotakin siihen suuntaan, että naiset lukevat paljon koska heidän päänsä on tyhjä ja siksi sinne mahtuu paljon turhaa tavaraa. Tiedä tuota, minun pääni on nykyisin niin täynnä sekä tarpeellista että turhaa tavaraa, että osa putoilee jo reunojen yli, mistä esimerkkinä olkoon ensimmäien kappale tässä kirjoituksessa.

Voisin luopua televisiosta kevyesti. Voisin luopua tietokoneesta ja nettiyhteydestä kotona, ei niin kevyesti, mutta voisin kuitenkin. Mutta kirjoista ja lukemisesta minut pitäisi hakata kirveellä irti. Miten paljosta olisin jäänyt paitsi, jos olisin syntynyt Victoria Beckhamiksi, joka ei sanojensa mukaan ole koskaan lukenut yhtään kirjaa.