Oikea jalka ei tykkää runsaasta kävelystä. Vuosi sitten nilkassa oli jokin salaperäinen vaiva, turvotusta ja kipua, ihan kuin olisin nuljauttanut sen. Jalka kipeytyi kesken työpäivän, joten en ilmeisesti ollut nyrjäyttänyt sitä kännipäissäni ja sitten unohtanut koko hommaa. Mitään näkyviä vaurioita ei röntgenkuvissa ilmennyt, eikä mitään selitystä löydetty. Kinttu parani itsekseen noin kuukaudessa. Nilkaan jäi soma ominaisuus: kävelyäni säestää varsin kuuluva naksahtelu.
Tässä taannoin toimiston vastaanottoaulan vahattu lattia yllätti, suoritin sarjan akrobaattisia tasapainoiluliikkeitä ja vältyin nipin napin kuukahtamasta kärsälleni. Mutta nilkka, ja mikä vielä pahempaa, polvi tykkäsivät taiteilusta kyttyrää. Nyt ei naksu vain nilkka, nyt ruskaa myös polvi. Pitäisi ehkä käydä näyttämässä sitä lääkärille, mutta en ole kehdannut, kun ei sille kuitenkaan mitään ole tehtävissä. Enkä ole nyt yhtään siinä mielentilassa, että haluaisin kuulla saarnaa ylipainon vaaroista yleensä ja alaraajojen nivelille erityisesti. Tietoa on, teoria on hallussa mutta käytäntö tökkii, henki on altis mutta liha heikko. Jos näette jossain pirullisen liukasliikkeisen motivaation, se on todennäköisesti minulta karannut yksilö. Pankaa pulloon ja lähettäkää tänne, löytäjälle tuntuva palkkio.
Kesälesken elämä päättyy tällä erää sunnuntaina. Huomenna ehdin siis vielä viettää syntistä elämää pääkaupungin sykkeessä, hyvässä seurassa, kevyesti syöden ja alkoholipitoisia juomia nauttien. Turhamaista kenkähullua tosin surettaa, että kärttyinen kinttu ei kestä jumalaisia peep-toe pistokkaitani, jotka olisivat omiaan syntiseen kesäleskielämään. Pitää tyytyä näihin matalakantaisiin tylsimyksiin, onneksi väri sentään on kaikkea muuta kuin järkevä.
